Red Tiger

Red Tiger ei ole varsinaisesti yhtiönä mikään kokenut konkari, mitä tulee vertailuun muihin kasinopelivalmistajiin. Yhtiö on ollut markkinoilla nimittäin vuodesta 2014 lähtien, kun kaikkein vanhimpien pelivalmistajien juuret ovat 1990-luvulla. Sen ei kannata antaa kuitenkaan hämätä, sillä osaamista yhtiöstä löytyy ja kokemusta alalta on todella pitkältä aikaväliltä. Yhtiön menestystarina on ollut melkoinen ja toistaiseksi kovimman huippunsa se kohtasi muutama vuosi sitten. Tuolloin nykyisin Evolution Gamingin omistama NetEnt osti yrityksen huimalla 245,3 miljoonan euron kauppasummalla.

Edellä mainitusta kaupasta huolimatta omalla nimellään edelleen toimivan Red Tigerin toiminnasta kaiken oleellisen kertoo sen menestys erilaisissa pelialan palkintogaaloissa. Menestystä on tullut nimenomaan kolikkopelien eli slottien saralla, ja siellä tämä Mansaarilta lähtöisin oleva yhtiö on menestynyt kaikkein parhaimmin. Toki tarjontaan kuuluu myös muutama satunnainen pöytäpeli, mutta lähes poikkeuksetta kaikki yhtiön pelit ovat kolikkopelejä.

Parhaat Red Tiger kasinot

1
casinia casinoCasinia Casino
4/5
Talletusbonus
100% 500€
Ilmaiskierrosta
200
Paljon bonuksia
Myös vedonlyönti
Pelaa ilman rekisteröitymistä
2
kingmaker logoKingmaker Casino
4.5/5
Talletusbonus
100% 500€
Ilmaiskierrosta
25
Tyylikäs sivusto
Hyvät bonukset
Viron lisenssi
3
ribbon
highroller logoHigh Roller Casino
4.5/5
Talletusbonus
-
Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset
200
Viron lisenssi
Nopeat kotiutukset
Ei kierrätysvaatimuksia
4
netticasino logoNetti Casino
4.5/5
Talletusbonus
100% 100€
Ilmaiskierrosta
50
Reilut bonusehdot
MGA:n lisenssi
Hyvä pelivalikoima
5
paripesa logoParipesa
3.5/5
Talletusbonus
100% 300€
Ilmaiskierrosta
30
Kasino ja vedonlyönti
Hyvät bonukset
1 euron minimitalletus
PelivalmistajaRed Tiger
Perustamisvuosi2014
ToimipaikatIso-Britannia, Malta, Gibraltar
KasinopelityypitKolikkopelit, pöytäpelit
Muut palvelut ja tuotteRTG Core -pelialusta tarjolla myös muille pelivalmistajille
Erikoisuudet ja innovaatioPäivittäiset jackpotit
Tunnetuimpia pelejäSnow Wild and The 7 Features, Piggy Pirates

Red Tiger yhtiönä

Kun puhutaan todellisista menestystarinoista, Red Tiger on kasinopelialan osalta ehdottomasti sellainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaikka tämän Mansaarilla päivänvalonsa saaneen yhtiön historia ulottuu ainoastaan vuoteen 2014 saakka, menestystä on tullut enemmänkin useiden vuosikymmenten edestä. Yleisesti ottaen kasinoalan Oscar-gaalana pidettävä EGR-gaala onkin kutsunut firman edustajat melkoisen monta kertaa lavalle erilaisten palkintojen merkeissä.

Vaan millaisia palkintoja Red Tiger on sitten toistaiseksi lyhyen historiansa aikana pokannut? Ennen kaikkea se on kunnostautunut nimenomaan mobiilipelaamisen osalta, joskin ylipäätään yhtiö on palkittu kokonaisvaltaisena kasinopelivalmistajana. Kaiken kaikkiaan 15 kerätystä palkinnosta peräti kuusi on nimenomaan mobiilipuolelta, joten se kertoo kaiken oleellisen; tämä on etenkin nykypäivänä todella tärkeää, kun pelaaminen on isoilta osin siirtymässä mobiililaitteille.

Se, että kyseessä on itsessään nuori yritys, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö taustajoukoissa voisi olla todellisia konkareita. Ja niinhän se Red Tigerin kohdalla on, että aivan siitä ensimmäisestä päivästä lähtien taustajoukoissa on ollut valtava määrä erilaista osaamista. Yhtiöllä on tänä päivänä, jos jonkinlaisia osaajia - alkaen pelialan asiantuntijoista ja jatkuen graafikoiden, audio-asiantuntijoiden ja matemaatikkojen kautta ”salaisiin taikureihin”.

Vaikka Red Tiger Gamingin valmistamien peliluomuksien taustalta löytyy melkoinen määrä tiedettä ja tieteellistä osaamista, laadukasta asiakaskokemusta ei ole todellakaan unohdettu. Käytännön osalta tämä tarkoittaa siis laadukkaita kasinopelejä, mutta myös todella käyttäjäystävällisiä sellaisia. Ja selvästikin tämä hauskanpidon ja tieteen välinen yhtälö toimii, mikä näkyy yhtiön kasvuna yhdeksi suosituimmista kasinopelivalmistajista.

Tokikaan Red Tigerista yhtiönä puhuminen ei ole välttämättä enää se paras mahdollinen tapa kuvailuun; nykyisin tämä punainen tiikeri on osa jättimäistä Evolution Gamingia. Tilanne muuttui tarkalleen ottaen vuonna 2019. Silloin vielä itsenäisenä yrityksenä toiminut NetEnt (nykyisin osa Evolutionia) osti lähes 250 miljoonan euron hintaan Red Tiger Gamingin toiminnan.

Kasinopelivalikoima

Red Tiger -kasinopelivalikoima on keskittynyt kautta lyhyen historian ennen kaikkea slotteihin. Pöytäpelien osalta tarjolla ovat puolestaan ne kaikkein perinteisimmät pöytäpelit eli Blackjack, Baccarat ja ruletti. Punaisen tiikerin toiminta on kuitenkin perustunut aina innovatiivisuudelle, ja siten pöytäpelien hieman rajoittavampi maailma ei ole se yrityksen omin juttu.

Red Tiger Gamingin kasinopelivalikoimaan kuuluvat totta kai myös jackpot-pelit, niin ikään progressiiviset jackpot-pelit. Oma lukunsa on puolestaan päivittäinen jackpot, joka jaetaan aina päivän päätteeksi satunnaiselle pelaajalle. Yleisesti ottaen nämä päivittäiset potit ovat kokoluokaltaan muutamien tuhansien eurojen suuruisia. Lisäksi tarjolla on myös tunnittaisia jackpoteja, jotka ovat sitten hieman pienempiä.

Red Tiger: parhaat kolikkopelit

Kun Red Tigerin osalta halutaan nostaa esille muutama paras esimerkki, missio on melkoisen haasteellinen. Yleisesti yhtiön valmistamat slotit tarjoavat jokaiselle jotain, ja kuten odottaa sopii, ne ovat punaisuutta huokuvan tiikerin toteuttamana viimeisen päälle hiottuja. Kaiken kaikkiaan kolikkopelejä on tarjolla 144 kappaletta. Monissa näistä peleistä on ainakin osittain satuihin viittaava teema, mikä vie nopeasti mukanaan.

Snow Wild And The 7 Features

Tämä hieman epätyypillisen nimen omaava kolikkopeli mukailee satujen ihmeellistä maailmaa, viitaten Lumikkiin ja 7 kääpiöön, olematta kuitenkaan sitä. Voittolinjoja tässä varsin mielenkiintoisessa pelissä on 20, ja peli tarjoilee myös useita erilaisia bonuspelejä pelaajien käyttöön. Snow Wild And The 7 Features -slotin parissa eteen ei tule varmastikaan tylsiä hetkiä, joten sitä kannattaa lähteä testaamaan ehdottomasti.

Dragon’s Fire

Dragon’s Fire on yksi Red Tigerin tunnetuimmista kolikkopeleistä. Kyseessä on viiden kelan ja 40 erilaisen voittolinjan kolikkopeli. Panostaso yltää maksimipanoksen osalta ainoastaan kymmeneen euroon, joten kyseessä on etenkin pienemmän budjetin omaavien pelaajien suosima peli. Kun tuon alkuperäisen pelin nimen perään lisätään Megaways-sana, tällöin päästään hieman tuoreemman tuttavuuden pariin. Koska kyseessä on Megaways-peli, tarjolla on peräti 117 649 voittotapaa; lisäksi kyseessä on progressiivisen jackpotin omaava versio.

Piggy Riches Megaways

Kun Red Tiger ja NetEnt löivät hynttyyt yhteen, Piggy Riches Megaways oli tämän konkreettisen yhteistyön ensimmäinen konkreettinen tuotos. Voittolinjoja tästä rikkauksien täyttämän possujen elämästä kertovasta slotista löytyy Megaways-lisänimen mukaisesti reippaasti yli 100 000. Luvassa on pelin sisäisiä ilmaiskierroksia ja korotettuja voittokertoimia, mitkä houkuttelevat aina pelaajia. Alkuperäinen Piggy Riches -peli on itse asiassa NetEntin tuotos, mikä tuo mielenkiintoisen lisän tämän pelin ympärille.

Progressiiviset jackpot-pelit

Nyt päästään sitten siihen erikoisuuteen, jonka tämä tiikerinsilmä sinulle vinkkailee: Red Tigerilta irtoaa progressiivisia jackpoteja niin sanotusti joka lähtöön. Tarjolla on siis tunnittaisia ja päivittäisiä jackpoteja, jotka kasvavat sen myötä, kun pelaajat näitä pelejä pelaavat. Toisin sanoen progressiivisissa jackpoteissa osa pelaajan panostuksesta isketään osaksi jättipottia, ja lopulta nämä rahapaketit ojennetaan tunneittain ja päivittäin satunnaisille pelaajille.

Nämä progressiiviset jackpotit on mahdollista voittaa mitä tahansa Red Tigerin slottia pelaamalla. Lisäksi tarjolla on myös yhtiön oma progressiivinen jackpot, joka kulkee nimellä Mega Drop! Pelaajana sinulla on siis mahdollisuus päästä kokemaan erilaisia teemoja ja toimintoja yhtiön eri peleissä, samalla nauttien mahdollisuudesta voittaa progressiivinen jackpot.

Dragon’s Luck Power Reels

Jokainen vähääkään Red Tigerin pelejä pelannut tietää suurella todennäköisyydellä Dragon’s Luck -kolikkopelin. Dragon’s Luck Power Reels on kuin tuo alkuperäinen versio steroideilla eli keloja on tarjolla tuplaten. Kyseessä on siis kymmenen kelan ja kuuden rivin slotti, jossa voittolinjoja on 30. Maksimipanos on 200 euroa, ja suurin mahdollinen voittokerroin 3 888, joten sinulla on mahdollisuus voittaa lähes 800 000 euron potti.

Piggy Pirates

Kolme pientä porsasta ja iso paha susi - kuulostaa tutulta, vai mitä?! No se ei ole mikään ihme, sillä tämä perinteinen satu herää omalla tavallaan henkiin Piggy Pirates -kolikkopelissä. Tässä pelissä taistellaan kuitenkin merillä, ja sekä possut että sudet ovat merirosvoja. Kyseessä on kuuden rullan, neljän rivin ja 40 voittolinjan slotti, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Peliin lukeutuu totta kai myös omat erikoispelinsä.

Pöytäpelit

Kuten jo aiemmin tässä tekstissä todettua, Red Tiger on ”sotkeutunut” myös pöytäpelien ihmeelliseen maailmaan. Mitenkään merkittävästi tähän pelikategoriaan ei olla kuitenkaan panostettu, sillä pöytäpelejä on tarjolla kaiken kaikkiaan ainoastaan kolme. Sinällään tämä yhtiön pöytäpelien tarjonta vastaa pelaajien tarpeisiin, sillä tarjolla ovat kaikki kolme suosituinta peliä: Baccarat, Blackjack ja ruletti.

Jos sitä jotain jää kaipaamaan, niin luonnollisesti niitä erilaisia versioita, mutta kyllä näilläkin pärjää. Se on kuitenkin selvää, että punaisen tiikerin keskittyminen on ehdottomasti niissä kolikkopeleissä, ja tämä ei ole välttämättä ihan heti muuttumassa.

Red Tiger: pelialusta

Red Tiger -pelialusta ei ole käytössä pelkästään yhtiön omien pelien osalta, vaan sitä tarjotaan myös muille kasinopelivalmistajille. Ennen kaikkea tähän oljenkorteen ovat tarttuneet kiinni pienemmät pelivalmistajat ja se on näille pelivalmistajille erittäin mainio mahdollisuus. Tämä punainen tiikeri on nimittäin nykypäivänä enemmän kuin arvostettu pelitoimittaja, ja siten pienempien valmistajien on mahdollista saada sen kautta näkyvyyttä.

Tarkalleen ottaen Red Tigerin pelialusta kulkee nimellä RTG Core. Se pelittää erinomaisesti niin mobiililaitteilla kuin myös tietokoneella, mikä on erittäin tärkeää nykypäivänä. Ja tulevaisuudessa tuo mobiilipuoli tulee eittämättä korostumaan, sillä pelaajat ovat jo nyt isoilta osin siirtymässä mobiilikasinoiden pariin. RTG Core onkin selkeästi rakennettu mobiilipelaamista varteen, sillä käyttöliittymä on erittäin selkeä.

Jackpoteja joka lähtöön!

Red Tigeria ei voi muuta kuin kiitellä, siis pelaajien näkökulmasta, siitä mahdollisuuksien verkosta, jonka se jackpotien osalta tarjoaa. Tarjolla on nimittäin tunnittaisia, päivittäisiä ja hieman pidemmällä aikavälillä jaettavia progressiivisia jackpoteja, jotka ovat mullistaneet kasinoalaa. Ja mikä parasta, näiden pottien voittaminen on mahdollista kenelle tahansa ja mitä tahansa yhtiön slottia pelaten.

Kaiken kaikkiaan tämä Red Tigerin uskomaton innovatiivisuus näkyy kaikessa sen tekemisessä. Peleissä näkyvät luovuus ja tiede yhtäaikaisesti, mikä on mahdollista vain ja ainoastaan yhtiön työntekijöiden ansiosta. Kannattaa siis ehdottomasti käydä testaamassa näitä punaisen tiikerin pelejä; Turtlebet antaa tähän oman vankkumattoman suosituksensa!

Muita pelivalmistajia

Timo Hämäläinen avatar
Timo HämäläinenKasinoasiantuntijaArtikkelit: 130
Erikoistuminen: Kasino-oppaat, iGaming-alan tuoreimmat trendit, maksutavat
Timo Hämäläinen on nettikasinoiden saralla ansioitunut sisällöntuottaja, joka haistaa alan uusimmat trendit. Timo on työskennellyt kasinoiden parissa vuodesta 2015 lähtien. Sisällöntuotannon lisäksi työkokemusta on kertynyt kasinoyhtiöiden asiakaspalvelusta sekä maksuosastolta. Vapaa-ajallaan Timo kokeilee mielellään uusia kasinoita ja kokeilee onneaan etenkin pöytäpeleissä.