Tšekin joukkue MM-kisoissa 2018

Tšekin viimeisin mitali MM-jäiltä on napattu palkintokaappiin niinkin kaukana kuin vuonna 2012, ja tuon mitalin jälkeen Tšekki on selvinnyt välierävaiheeseen vain kahdesti - joista siis molemmat päättyivät pronssiottelun tappioon. Maan onkin jumittunut kansainvälisillä arvokisajäillä ikään kuin nihkeään keskitasoon pitkistä kiekkoperinteistään ja aiemmista menestysvuosistaan huolimatta.

Viime vuonna Tshekki pelasi MM-kisoissa samassa alkulohkossa muun muassa Suomen kanssa, ja Leijonia vastaan pelattu alkusarjakohtaaminen päättyikin Tšekin niukkaan 3-4-voittoon voittolaukauskisan jälkeen huiman päätöserän nousun myötä. Maa etenikin jatkopeleihin lohkon kolmospaikalta juuri Suomen edellä, mutta puolivälierissä vastaan asettunut Venäjä eteni tuosta jatkoparista välieriin hallitulla 3-0-voitollaan.

[ Uudet nettikasinot -lista: Katso markkinoiden uusimmat pelipaikat ja bonukset! >>> ]

Tshekin joukkue jääkiekon MM-kisoissa

Tänä vuonna Tšekin nippu ei tule todennäköisesti olemaan aivan niin nimekästä tasoa, mutta iskukykyä joukkueelta löytyy silti riittämiin. NHL-, KHL- ja NLA-pelaajia löytyykin rosterista erittäin mukavasti, mikä kertoo tottakai hyvää koko maan pelaajakehityksen tilasta. Tämän pelaajakehityksen suurin helmi onkin 18-vuotias, ja tulevana kesänä kärkijoukoissa NHL:ään varattava Filip Zadina, joka on mukana Tšekin MM-leirityksessä. Tämä nuorukainen iskikin U20-MM-kisoissa 7 ottelussa huimat 7+1=8 -tehot - siis noin kaksi vuotta muita nuorempana! 

PÄIVITYS 29.4.: Penkkiurheilijoiden kannalta harmillista oli kuitenkin se, että Zadina putosi ulos Tšekin lopullisesta MM-joukkueesta aivan viimeisten pelaajien joukossa. Samalla ovenavauksella lopullisesta MM-joukkueesta putosi muuten ulos myös Detroit Red Wingsiä edustava Martin Frk.

Nuoria tšekkilupauksia onkin murtautunut viime vuosina enemmän ja enemmän rapakon taakse NHL-jäille, joista esimerkiksi Filip Chytil sekä MM-leirityksessäkin mukana ollut Filip Chlapik toimivat oivana esimerkkinä. Niin, ja nähdäämpä MM-kisoissa Tšekin väreissä myös vuonna 2012 ykköskierroksella NHL:ään varattu, Dallas Starsin hyökkääjä Radek Faksa. Ehkäpä Tšekin menestyskaari on pikkuhiljaa käätymässä siis taas nousujohteiseksi muun muassa näiden nuorukaisten myötä...?

PÄIVITYS 29.4.: Tšekki sai lopulliseen MM-joukkueeseen uutta vahvistusta rapakon takaa myös Calgary Flamesin maalivahti David Rittichin sekä todennäköisesti myös Philadephia Flyersin Radko Gudasin, mutta poisjääntejä on käynyt myös sillä sekä Jakub Voracek että Pavel Zachan jättävät MM-kisamatkat tällä kertaa väliin. Konkenut kettu Tomas Plekanec päätti taasen lähteä mukaan MM-kisoihin, vaikka hänellä ei olekaan vielä NHL-sopimusta ensi kaudeksi. Hatunnoston arvoinen riski-temppu siis.

Tšekin MM-joukkue 2018

Tsekki julkisti lopullisen MM-2018-joukkueensa sunnuntaina 29.4. päivämääränä. Maan MM-rosterista löytyy yhteensä kahdeksan kappaletta tällä kaudella NHL:ssä pelanneita pelaajia, joskin tästä kahdeksikosta Martin Necas pelasi Carolina Hurricanesissa vain yhden ottelun ennen siirtymistään takaisin Tšekin pääsarjaan.

Maalivahdit:
David Rittich (Calgary Flames / Stockton Heat, AHL)
Pavel Francouz (Traktor Chelyabinsk, KHL)
Dominik Hrachovina (Tappara)

Puolustajat:
Radko Gudas (Philadelphia Flyers)
Michal Jordán (Amur Khabarovsk, KHL)
Adam Polášek (HK Sochi, KHL)
Michal Moravčík (HC Plzen, Extraliga)
David Musil (HC Ocelari Trinec, Extraliga)
Martin Pláněk (HK Hradec Kralove, Extraliga)
Filip Pyrochta (Bílí Tygři Liberec, Extraliga)
David Sklenička (HC Plzen, Extraliga)

[ Päivitetty tarjous-lista: Lunasta helposti ilmaiskierroksia ilman talletusta! >>> ]

Hyökkääjät:
Filip Chytil (New York Rangers / Hartford Wolf Pack, AHL)
Radek Faksa (Dallas Stars)
Tomáš Hyka (Vegas Golden Knights, Chicago Wolves, AHL)
Dmitrij Jaškin (St. Louis Blues)
Tomas Plekanec (Toronto Maple Leafs)
Andrej Nestrašil (Neftekhimik Nizhnekamsk KHL)
Robin Hanzl (Neftekhimik Nizhnekamsk KHL)
Roman Horák (Vityaz Podolsk, KHL)
Roman Červenka (HC Fribourg-Gottéron, NLA)
Robert Kousal (HC Davos, NLA)
Dominik Kubalík (HC Ambrì-Piotta, NLA)
Martin Kaut (HC Dynamo Pardubice, Extraliga)
Martin Nečas (HC Kometa Brno, Extraliga)
Michal Řepík (HC Sparta Praha, Extraliga)
David Šťastný (HC Zlin, Extraliga)

Päävalmentaja: Josef Jandač

Lue lisää:

Jääkiekon MM-kisojen 2018 joukkueet ja lohkot



Tšekki MM-kisoissa 2017

Viime vuotiset MM-kisat päättyivät Tšekin osalta suureen pettymykseen, kun alkulohkon voiton jälkeen tie nousi pystyyn heti puolivälierissä nuorella joukkueella liikenteessä ollutta Yhdysvaltoja vastaan. Alkusarjassa Tšekki onnistui muun muassa kaatamaan Venäjän kliinisesti 3-0, joten odotukset turnauksen jatkumisen suhteen oli joukkueen osalta jotain aivan muuta.

Vuoden 2016 MM-joukkueesta löytyi kaksi johtotähteä NHL:n puolelta, kun Tomáš Plekanec ja David Pastrňák saapuivat avittamaan maata MM-urakassa. Monista muista kieltäytymisistä ja poisjäänneistä huolimatta nämä samaiset herrat - yhdistettynä Philadelphia Flyersin tähtihyökkääjä Jakub Voracekiin - ovat saapuneet tänäkin keväänä vahvistamaan Tšekkiä MM-jäille, joten maalta löytyykin tänä vuonna jälleen erittäin iskukykyinen miehistö.

Maalivahtipeliinkään ei Tšekki ei tule tänäkään vuonna kaatumaan, sillä NHL-apuri Petr Mrazekin lisäksi joukkueesta löytyy viime MM-kisojen torjuntapörssin voittaneen Dominik Furchin lisäksi joukkueesta löytynee myös huippukauden KHL:ssä pelannut Pavel Francouz. Kenttäpelaajien katraaseen löytynee myös monia kovia tekijöitä KHL:stä, kuten pakit Jakub Jeřábek, Jan Kolář ja Tomáš Kundrátek sekä hyökkääjät Jan KovarTomáš ZohornaRoman Horák ja Lukas Radil. Monet näistä herroista olikin Tšekin matkassa jo viime keväänä MM-kisoissa.

[ Tarjolla huikea määrä uusia kasinobonuksia! - Tässä päivitetty bonus-lista! >>> ]


NHL-apuja ja kieltäytymisiä

Tšekiltä löytyi NHL:stä monia kovan luokan pelureita, joista useimmat olivat jopa vapaana saapumaan NHL-kausien päättymisen jälkeen MM-jäille, kun heidän pelinsä eivät jatku enää pudotuspeleissä. Hankalaksi homman teki kuitenkin se, että oikeastaan monilla näistä huippuluokan pelaajista ei ole NHL-sopimusta seuraavalle kaudelle. Usein onkin nähty, ettei pelaaja halua riskeerata tulevia sopimusneuvotteluja mahdollisen MM-jäillä sattuneen loukkaantumisen vuoksi.

Täten muun muassa hyökkääjät Radek FaksaOndrej Palat ja Andrej Nestrasil, puolustaja Andrej Sustr sekä maalivahti Ondrej Pavelec jättävät kaikki MM-kisat kokonaan väliin. Kokeneet hyökkääjät Ales Hemsky sekä Radim Vrbata ovat taasen kieltäytyneet MM-kutsusta loukkaantumisiin vedoten. Huhtikuun alussa kentälle tuupertunut Flyers-vahti Michal Neuvirth on niinikään mitä todennäkäisimmin sivussa MM-jäiltä. Jiri Hudler ei ole taasen saanut edes kutsua MM-kisakoneeseen.

Muun muassa Thomas Nosekin, Martin Frk'in, Jakub Vranan ja Dominik Simonin kaudet jatkuivat NHL:n runkosarjan jälkeen taasen AHL:n playoffeissa. KHL-tähti Vladimír Sobotka päätti taasen lähteä avittamaan St. Louis Bluesia NHL:n pudotuspeleihin solmimalla vanhan joukkueensa kanssa kolmivuotisen jatkosopimuksen. Täten tätäkään herraa ei nähdä tänä vuonna MM-jäillä vain, sillä Blues tuskin ehtii tippumaan pudotuspeleistä ulos tarpeeksi ajoissa. Myös San Jose Sharksin Tomas Hertl ja Minnesota Wildin Martin Hanzal jättivät kisamatkat kokonaan väliin.

Nuori ja lupaava Pavel Zacha oli taasen jo tulossa MM-joukkueeseen, mutta hyökkääjä ei läpäissyt saapumista edeltänyttä lääkärintarkastusta, ja jokin vamma jätti kisapassin leimauksen tapahtumatta.

Lottovoitot kuitenkin odottivat Tšekin osalta ihan viime metreille, sillä maan kirkkaimmista NHL-tähdistä sekä Montreal Canadiensia edustava Tomas Plekanec että Boston Bruinsia väreissä pelaava tähtihyökkääjä David Pastrnak saapuivat mukaan maan lopulliseen MM-miehistöön. Pastrnakin joukkuetoverina toimiva David Krejci ei tällä kertaa lähtenyt kuitenkaan kisamatkalle pitkästä pohdinnasta huolimatta loukkaantumiseen vedoten.

Tšekin MM-joukkue 2017

HC Zliniä edustava hyökkääjä Petr Holík nimettiin jo lopulliseen MM-joukkueeseen, mutta hänen kisahaaveensa tyssäsi valitettavaan loukkaantumiseen. Holikin paikan MM-joukkueesta otti HC Plzenin Dominik Kubalik.

Maalivahdit:
Petr Mrazek (Detroit Red Wings, NHL)
Pavel Francouz (Traktor Chelyabinsk, KHL)
Dominik Furch (Avangard Omsk, KHL)

Puolustajat:
Radko Gudas (Philadelphia Flyers, NHL)
Michal Kempný (Chicago Blackhawks, NHL)
Jakub Jeřábek (Vityaz Podolsk, KHL)
Jan Kolář (Amur Khabarovsk, KHL)
Tomáš Kundrátek (HC Slovan Bratislava, KHL)
Jakub Krejčík (HC Kometa Brno, CZE)
Jan Rutta (Piráti Chomutov, CZE)
Radim Šimek (Bili Tygri Liberec, CZE)
Libor Šulák (Orli Znojmo, EBEL)

Hyökkääjät:
David Pastrnak (Boston Bruins, NHL)
Tomas Plekanec (Monteal Canadiens, NHL)
Jakub Voráček (Philadelphia Flyers)
Roman Horák (Vityaz Podolsk, KHL)
Jan Kovář (Metallurg Magnitogorsk, KHL)
Lukáš Radil (Spartak Moskova, KHL)
Tomáš Zohorna (Amur Khabarovsk, KHL)
Michal Birner (HC Fribourg-Gottéron, NLA)
Roman Červenka (HC Fribourg-Gottéron, NLA)
Tomáš Hyka (BK Mlada Boleslav, CZE)
Dominik Kubalik (HC Plzen, CZE)
Jakub Lev (HC Plzen, CZE)
Michal Řepík (HC Sparta Praha, CZE)
Petr Vrána (HC Sparta Praha, CZE)
Robin Hanzl (HC Litvinov, CZE)

Tšekin ennakoidut ketjut MM-kisoissa 2017

Michal Birner - Tomas Plekanec - David Pastrnak
Roman Cervenka - Jan Kovar - Jakub Voracek
Roman Horák - Tomáš Zohorna - Lukas Radil
Dominik Kubalik - Petr Vrána - Michal Repik
(Tomáš Hyka, Jakub Lev, Robin Hanzl)

Jakub Krejčík - Radko Gudas
Michal Kempný - Tomáš Kundrátek
Jakub Jeřábek - Radim Simek
(Jan Kolář - Jan Rutta)
(Libor Šulák)

Petr Mrazek
Dominik Furch
Pavel Francouz