21.6. MM-futis: Lionel Messi & kumppanit murtamaan Iranin bussia

Jalkapallon MM-kisat - ennakko & pelivihjeet:

Argentiina - Iran

Argentiina sai suurimman painolastin harteiltaan, kun Bosnia & Hertsegovina kaatui 2-1. Iran tuli kisoihin juuri niin, kun me kaikki odotimmekin. Fundamentalisesti puolustukseensa uskova ryhmä oli rakentanut valtavan iranilaisen bussin maalinsa eteen. Taktiikka toi lopulta pisteen, kun Nigeriaa vastaan ryhmä venyi 0-0 tasapeliin.

Argentiina ei joutunut oikeastaan edes koville Bosniaa vastaan. Puolustuspäässä on vielä kysymysmerkkejä, mutta Irania vastaan ongelmia tuskin syntyy. Joukkue saa rauhassa pelata palloa ja Lionel Messin johdolla pelivälinettä pyritään pelaamaan Iranin linjan taakse.

Maalintekijöitä ja variaatioita löytyy niin paljon, että jopa ääridefensiivistä Irania vastaan on mahdollisuudet murskalukemiin. Joukkue kuitenkin oli avausottelussa ensimmäisen maalin jälkeen yllättävän passiivinen. Energiaa halutaan säästää tulevaan.

Arvio:

Iran pystyy pitämään Argentiinan jonkun aikaa kurissa. Selvää kuitenkin on, että jossain vaiheessa puolustusmuurista löytyy tilaa, kun maailmantähdet hiovat kuvioitaan. Pelkkä vieraiden maali olisi ottelussa jättiyllätys! Kerroinvertailusta löytyy pari todella osuvaa ja yllättävän korkeakertoimista hakua!

Pelivihjeet:

1x2, 1. puoliaika: Argentiina 1,42 Veikkaushuone
Voittaa molemmat puoliajat: Argentiina 1,90 Veikkaushuone

Veikkaushuone kuuluu pitkään toimineeseen "Huone"- brändiin joka aloitti toiminnan nettipokerista. Yhtiön keulakuvana on Kalle Palander joka tarjoaa kaikille uusille asiakkaille 100€ bonuksen. Siirrä rahat päätililtä Vedonlyöntitilille ja 100% talletusbonus ilmestyy välittömästi bonus-saldoosi. Helppoa.

VEIKKAUSHUONE - 100€ >>