29.6 MM-futis: Costa Rica nyhjää Kreikan nurin

Costa Rica – Kreikka

Costa Rica järjesti jymy-yllätyksen nousemalla kuolemanlohkoksi ennustetun D-lohkon voittoon ennen suurmaita Uruguayta, Italiaa ja Englantia. Nyt Väli-Amerikan maa lähtee tavoittelemaan lisää menestystä neljännesvälieristä Kreikkaa vastaan.

Kreikkalaiset selvittivät tiensä jatkopeleihin käytännössä viime hetkellä, kun se kaatoi Norsunluurannikon C-lohkon päätösottelussa viime minuuttien rangaistuspotkusta syntyneellä osumalla maalein 2-1. Tasapelillä jatkossa olisi ollut juuri Norsunluurannikko. Piraattien otteet eivät missään vaiheessa vakuuttaneet, sillä ensin se otti Kolumbialta turpaan maalein 3-0 ja sen jälkeen pelasi maalittoman tasapelin Japania vastaan.

Avain Costa Rican onneen oli tiiviissä ja taistelevassa puolustuspelaamisessa sekä tappavan tehokkaissa vastahyökkäyksissä. Myös Kreikan peli nojaa samaan pelitapaan, joten ainakaan maaleilla kaksi tarkasti puolustavaa joukkuetta tuskin mässäilevät.

Kreikka pelasi kovassa paikassa turnauksen parhaan pelinsä, mutta silti kahden ensimmäisen ottelun heikot esitykset jättävät piraattien päivän kunnon arvoituksen varaan.

Costa Rica taas piti tasonsa jokaisessa ottelussaan ja lähtee luottavaisin mielin kaatamaan rohkeasti ailahtelevaista Kreikkaa.

Peliesitysten ja kertoimien valossa Costa Rican menestyksestä ja vähämaalisesta lopputuloksesta tarjotut kertoimet houkuttelevat pelaamaan.

TurtleBet.comin päivän MM-vihjeet

Paras tarjous:

Kohde:

Merkki:

Kerroin:

Kello:

Arvo:

Nordicbet

Costa Rica - Kreikka

1

2,52

23:00

*

Betsafe

Costa Rica - Kreikka
Yli/Alle 1,5 maalia

Alle

2,50

23:00

*


Vihjeiden arvot:
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nordicbet ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Tämä peliyhtiö on ottanut ryminällä jalansijaa pohjoismaisilla vedonlyöntimarkkinoilla. Suomalaisille Nordicbet järjestää viikoittain kilpailuita ja kampanjoita jotka pitävät pelaajan tyytyväisenä. Nyt rajoitetun ajan voimassa on 200€ ensitalletusbonus. Käytä heti. Tallettamalla 100€, voit aloittaa vedonlyönnin 300€ kera.

NORDICBET - 200€ bonustarjous >>