9.7 MM-futis: Ympäripyöreä Hollanti-Argentiina

Hollanti – Argentiina

Oranje selvitti tiensä alkulohkosta jatkoon puhtaalla pelillä, kun heti kättelyssä se murskasi hallitsevan maailman ja Euroopan mestarin Espanjan, sitten kaatuivat Australia ja Chile.

Neljännesvälierissä Hollanti oli jo lähellä laulukuoroon siirtymistä, mutta viime minuuttien nousu tappioasemasta voittoon lähetti Meksikon kotimatkalle.

Puolivälierässä Louis Van Gaalin suojatit kohtasivat turnauksen suurimpiin yllättäjiin kuuluvan Costa Rican, joka pakotti hollantilaiset aina rangaistuspotkukilpailuun asti.

Argentiina ei ole esittänyt tässä turnauksessa vielä mitään erikoista, mutta on suoriutunut juuri riittävän hyvin urakastaan. Verrattain helposta alkulohkosta se selvisi jatkoon kuitenkin lohkovoittajana maalierolla 6-3.

Pudotuspelien avauskierroksella Sveitsi riivasi Argentiinaa todella pitkään, kunnes Angel Di Maria vapahti sinivalkoiset jatkoajan viime hetkillä.

Puolivälierissä Belgia heitti kovan haasteen, mutta lopulta tasainen ottelu kääntyi Gonzalo Higuainin kahdeksannen minuutin osumalla argentiinalaisten hyväksi.

Hollanti on osoittanut olevansa tulivoimainen hyökkäyspäässä, mutta Costa Rica osoitti viimeksi, kuinka supertähdetkin ovat pimennettävissä, kun tila viedään pois.

Neljännesvälierän sankari Angel Di Maria on Argentiinalta sivussa, mikä ei varmasti helpota muutenkin maalintekovaikeuksista kärsinyttä joukkuetta. Toisaalta hänen paikkansa saattaa ottaa omasta kolhustaan toipunut Sergio Aguero.

Turnauksen edetessä ottelut ovat muodostuneet vähämaalisiksi ja tasaisiksi, jos Brasilian ja Saksan välistä poikkeamaa ei oteta laskuihin. Tässäkin ottelussa osapuolet ovat ennakolta erittäin tasaväkiset ja molempien prioriteetit ovat tarkassa puolustuspelissä.

Ei olisi suurikaan yllätys jos vähämaalisen ottelun voittajaa jouduttaisiin hakemaan varsinaisen peliajan jälkeen jatkoajalta tai jopa rankkareilta.

TurtleBet.comin päivän MM-vihjeet

Paras tarjous:

Kohde:

Merkki:

Kerroin:

Kello:

Arvo:

Unibet

Hollanti - Argentiina

X

3,25

23:00

*

William Hill

Hollanti - Argentiina

Yli/Alle 1,5 maalia

Alle

3,00

23:00

**


Vihjeiden arvot:
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Bet365 on yksi Euroopan johtavista peliyhtiöistä. Ei valitettavasti tarjoa palvelua suomeksi, mutta loistavat bonukset ja erittäin laajan kohdevalikoiman. Jos Lontoon kieli sujuu, kannattaa ehdottomasti ottaa Bet365 bookkerivalikoimaan. Tarjoaa loistokkaita MM-futis kertoimia, tarjouksia ja laadukkaan tervetuliasbonuksen!

BET365 - 100% bonus 100€ asti >>