Meksikon joukkue jalkapallon MM-kisoissa 2018

 Peräti 21. Jalkapallon MM-kisoihin lähtevä Meksiko ei ole vielä koskaan selviytynyt MM-kisoissa neljännesvälieriä pidemmälle ja tälläkin kertaa Juan Carlos Osorion suojattien tie pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon näyttää varsin kimurantilta. Meksiko pelasi kuitenkin erittäin vahvat karsinnat Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnoissa, joten ei tuomita vielä El Tricoloreita putoamaan ennen kuin yhtään peliä on pelattu. 

Meksikon jalkapallomaajoukkue on ollut 1990-luvun jälkeen erittäin tuttu näky jalkapallon MM-kisoissa, sillä joukkue on ollut vuodesta 1994 asti joka kerta MM-näyttämöillä, kun maailmanmestaruudesta on pelattu. Jokaisissa kisoissa joukkue on myös raivannut tiensä alkulohkosta jatkoon, mutta lähtö on tullut joka kerta jo neljännesvälierissä eikä joukkue ole onnistunut selvittämään tietään kahdeksan parhaan joukkoon. Edellisen kerran joukkue oli puolivälierissä mukana kotikisoissaan vuonna 1986. Yhteensä joukkue on esiintynyt historiansa aikana MM-kisoissa peräti 15 kertaa, joista ensimmäinen nähtiin jo vuonna 1930. 

[ Huikea MM-arvonta: Voita Lionel Messin nimmaripaita! Osallistuminen on helppoa! ]

Meksikon MM-joukkue 2018

Meksiko pelasi karsinnat Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnoissa eli tutummin sanottuna CONCACAFissa. Meksikon FIFA-ranking on sen verran korkea verrattuna moniin muihin karsintajoukkueisiin, joten joukkue aloitti karsinnat vasta neljänneltä kierroksella. Samassa neljännen kierroksen karsintalohkossa sen kanssa pelasivat Honduras, Kanada sekä El Salvador. Meksiko oli neljännellä kierroksella vielä täysin ylivoimainen ja se voitti oman lohkonsa selvästi kuudellatoista pisteellä ja eteni helposti karsintojen seuraavaan vaiheeseen. Kuuden karsintaottelun saldoksi tuli vakuuttava 5-1-0 maalierolla 13:1. Karsinnan ainoan pistemenetyksen se koki Hondurasia vastaan 0-0 tasapelissä. 

Viidennellä kierroksella oli mukana enää vain kuusi joukkuetta, jotka kaikki lyötiin samaan lohkoon. Kolme parasta joukkuetta etenisi suoraan jalkapallon MM-kisoihin. Neljännelle sijalle päätynyt joukkue meni kansainvälisiin jatkokarsintoihin joista pääsi vielä kaksi maata mukaan MM-kisoihin.

Meksiko osoitti suuruutensa myös viidennellä kierroksella, kun se voitto lohkon 21 pisteellä häviten kymmenestä ottelustaan vain yhden. Muut suorat kisapaikan lunastaneet joukkueet CONCACAFista olivat Costa Rica sekä Panama. 

Meksiko arvottiin kisojen F-lohkoon

Meksiko sijoitettiin FIFA-rankingin perusteella toiseen arvontakoriin ja onnetar heitti sen F-lohkoon Saksan, Ruotsin sekä Etelä-Korean kanssa. Saksa on maailmanrankingin piikkipaikalla tällä hetkellä ja se on lohkon itseoikeutettu suosikki, mutta lähtökohtaisesti Meksiko on lohkon toinen jatkoonmenijä. Toki esimerkiksi Ruotsi osoitti suuruutensa pudottamalla jatkokarsinnoissa Italian, mutta perustasoltaan Meksiko on hieman Ruotsia laadukkaampi kokonaisuus. 

Lohkon mahdollinen musta hevonen saattaa olla Etelä-Korea, joka pystyy parhaana päivinä kiusaamaan näitä jalkapallon suurmaita. Joukkueen FIFA-ranking on vasta sijalla 61, mutta joukkue pääsee pelaamaan niin harvoin suuria Aasian ulkopuolisia suurmaita vastaan, että Korean voidaan sanoa olevan ranking -sijoitustaan parempi joukkue.

[ Rizkin upouusi vedonlyöntisivu on vihdoin auki! - Hyödynnä nyt uusi 100€ bonus täältä! ]

Meksiko jalkapallon MM-kisoissa 2018

Lähtökohtaisesti F-lohkon jatkoonmenijät ovat kuitenkin Saksa ja Meksiko. Mikäli Meksiko selvittää tiensä lohkokakkosena jatkoon F-lohkosta, tulee vastaan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella E-lohkon voittaja joka on erittäin todennäköisesti Brasilia. Se tietäisi Meksikolle ja monelle muullekin joukkueelle erittäin suurella varmuudella kotimatkaa. Jos Meksiko pystyy yllättämään Saksan alkulohkossa ja voittamaan lohkon, saa se ensimmäisellä kuoleman kierroksella vastaansa E-lohkon kakkosen, joka on joku seuraavista kolmesta maasta: Sveitsi, Costa Rica ja Serbia, jotka kaikki olisivat kuin lottovoitto Brasiliaan verrattuna. 

Tämä kaikki on kuitenkin vielä toistaiseksi vain spekulaatiota, sillä muun muassa Ruotsi ja Etelä-Korea saattavat sekoittaa F-lohkon pakkaa lohkovaiheessa. 

Meksikon tärkeimpiä pelaajia tulevassa MM-turnauksessa ovat PSV:n hyökkääjä Hirving Lozano, West Ham Unitedin hyökkääjä Javier Hernandez joka tunnetaan myös nimellä Chicharito. Kolmas kova maalipyssy Meksikon joukkueessa on Jesus Manuel Corona, jonka lempinimi ”Tecatitp” viittaa Tecate -merkkiseen kaljaan. Näiden kolmen herran harteilla makaa Meksikon pääasiallinen maalintekovastuu tulevassa MM-turnauksessa. Nämä kolme kaverusta kyllä osaavat maalinteon, joten hyökkäävästä futiksesta tutuksi tullut Meksiko kuuluukin selkeästi turnauksen runsasmaalisimpiin joukkueisiin. Muita tärkeitä pelaajia Meksikon joukkueessa ovat puolustaja Hector Moreno ja keskikenttämies Jonathan dos Santos. 

Meksikon MM-joukkue 2018

Meksikon MM-joukkue julkistettiin 4. kesäkuuta. Maan pelaajat ehtivät kaiken leiritysten ohessa myös valmistautua omatoimisesti tuleviin MM-kisoihin varsin erikoisella tavalla: juhlimalla 30 escort-naisen kanssa.

Maalivahdit:

Guiller Ochoa (Standard Liege)
Jesus Corona (Cruz Azul)
Alfredo Talavera (Toluca)

Puolustajat:

Hugo Ayala (UANL)
Carlos Salcedo (Eintracht Frankfurt)
Rafael Márquez (Atlas)
Diego Reyes (Porto)
Héctor Moreno (Real Sociedad)
Héctor Herrera (Porto)
Edson Álvarez (América)

Keskikenttä: 

Jonathan dos Santos (LA Galaxy)
Miguel Layún (Sevilla)
Giovani dos Santos (LA Galaxy)
Jesús Manuel Corona (Porto)
Andrés Guardado (Real Betis)
Javier Aquino (UANL)
Jesús Gallardo (UNAM)

Hyökkääjät:

Marco Fabián (Eintracht Frankfurt)
Raúl Jiménez (Benfica)
Carlos Vela (Los Angeles FC)
Javier Hernández (West Ham United)
Oribe Peralta (América)
Hirving Lozano (PSV Eindhoven)

Päävalmentaja: Juan Carlos Osorio

Meksikon arvioitu avauskokoonpano MM-kisoissa 2018:

Maalivahti: Ochoa
Puolustus: Moreno, Ayala, Araujo
Keskikenttä: dos Santos, Guardado, Reyes, Herrera
Hyökkäys: Chicharito, Lozano, Vela

MM-ennakko ja -arvio - Meksiko 

Meksikon avauskokoonpano MM-kisoissa 2018

F-lohkon voitto ratkeaa todennäköisesti 17. heinäkuuta, kun Saksa ja Meksiko ottavat lohkon avausottelussa mittaa toisistaan. Meksikolle saattaisi tuosta ottelusta riittää lohkovoittoon tasapelikin, jos se onnistuisi kaatamaan lohkon muissa otteluissa Korean ja Ruotsin suurinumeroisesti. Toki Saksankin sopii odottaa kaataa muita maita isolla maalierolla, mutta emme pidä myöskään ihan mahdottomana ajatuksena, etteikö Meksiko pystyisi jopa yllättämään Die Mannschaftia lohkon avausottelussa. 

Meksikon hyökkäävä pelityyli ja kolmen alakerta toki tarjoaa kohtalaisen runsaasti paikkoja myös vastustajille, mutta uskomme Meksikon pystyvän kaatamaan vähintään Ruotsin sekä Korean, joka oikeuttaisi jatkopaikkaan lohkosta. Meksikon menestymisen kannalta olisi äärimmäisen tärkeää voittaa lohko, sillä F-lohkon kakkonen saa vastaansa E-lohkon voittajan, joka on erittäin todennäköisesti Brasilia. 

Uskomme Meksikon selvittävän tiensä jatkoon F-lohkon kakkosena, mutta seinä nousee jälleen kerran pystyyn neljännesvälierissä. 

Herra Turtlen pelivihje Meksikosta:

Meksiko jatkaa F-lohkosta: 2,00 (Nordicbet)

MM-jalkapallo 2018

 Jalkapallon MM-2018

Kisojen isäntämaa: Venäjä
Kisakaupungit: Moskova, Pietari, Nižni Novgorod, Kaliningrad, Kazan, Jekaterinburg, Volgograd, Sotši, Samara, Saransk, Rostov-na-Donu
Viralliset verkkosivut: https://www.fifa.com/worldcup/
MM-kisojen aikataulu: 14.6-15.7.2018
Katso tästä Jalkapallon MM-2018 otteluohjelma!

MM-2018 Joukkueet & Lohkot

MM-futis 2018 - lohkot & joukkueet:
LOHKO A LOHKO B LOHKO C
Egypti Espanja Australia
Saudi-Arabia Iran Peru
Uruguay Marokko Ranska
Venäjä Portugali Tanska
LOHKO D LOHKO E LOHKO F
Argentiina Brasilia Etelä-Korea
Islanti Costa Rica Meksiko
Kroatia Serbia Ruotsi
Nigeria Sveitsi Saksa
LOHKO G LOHKO H  
Belgia Japani  
Englanti Kolumbia  
Panama Puola  
Tunisia Senegal  

 TOP7 MM2018-vedonlyönti-bonukset:

Pelisivustot & parhaat bonukset
Ilmaisvedot 2018: Lyö MM-vetoja ilmaiseksi!
Bethard >>
100% bonus! (Turtlebetistä!)
Nightrush >>
100€ bonusta!
Redbet >>
2 x 10€ ilmaisvetoa! (ei kierrätystä!)
Unibet >>
200% bonus (Vain Turtlebetistä!)
Fastbet >>
100€ veikkausbonus!
Rizk >>
Uusi 100€ bonus! (vain 4x kierrätys!)

Parhaat MM-mestaruuskertoimet:

MM-Futis 2018 - Kuka voittaa?
BRASILIA Kerroin: 5.50: Unibet >>
SAKSA Kerroin: 5.75: NordicBet >>
RANSKA Kerroin: 7.50: Unibet >>
ESPANJA Kerroin: 7.50: NordicBet >>
ARGENTIINA Kerroin: 9.00: Bethard >>
BELGIA Kerroin: 13.00: Bethard >>
ENGLANTI Kerroin: 19.00: NordicBet >>
PORTUGALI Kerroin: 26.00: Bethard >>
URUGUAY Kerroin: 34.00: NordicBet >>
KROATIA Kerroin: 34.00: Bethard >>
VENÄJÄ Kerroin: 39.00: NordicBet >>
KOLUMBIA Kerroin: 46.00: Unibet >>
PUOLA Kerroin: 61.00: NordicBet >>
SVEITSI Kerroin: 91.00: NordicBet >>
TANSKA Kerroin: 101.00: Bethard >>
RUOTSI Kerroin: 126.00: NordicBet >>
MEKSIKO Kerroin: 126.00: NordicBet >>
SERBIA Kerroin: 126.00: Bethard >>
SENEGAL Kerroin: 151.00: Bethard >>
ISLANTI Kerroin: 201.00: Unibet >>
PERU Kerroin: 201.00: Bethard >>
NIGERIA Kerroin: 201.00: Unibet >>
EGYPTI Kerroin: 251.00: Unibet >>
JAPANI Kerroin: 351.00: NordicBet >>
MAROKKO Kerroin: 126.00: NordicBet >>
AUSTRALIA Kerroin: 401.00: Unibet >>
COSTA RICA Kerroin: 451.00: Unibet >>
IRAN Kerroin: 501.00: NordicBet >>
TUNISIA Kerroin: 501.00: Bethard >>
ETELÄ-KOREA Kerroin: 601.00: Unibet >>
PANAMA Kerroin: 1001.00: Unibet >>
SAUDI-ARABIA Kerroin: 1001.00: Unibet >>

 

Turtlebet?

TurtleBet on suomalaislähtöisten, pitkän linjan rahapeliammattilaisten perustama viihteellinen elämäntapasivusto. Vedonlyönti ja netin viihdepelit (casino) ovat kuuluneet osaamisalueeseemme jo yli vuosikymmenen ajan.

Herra Turtle tarjoaa tietoutta rahapeleistä ja paneutuu pelureita kutkuttaviin aiheisiin. Pelaa vastuullisesti. K-18!

Käyttäjäkokemuksen parantamiseksi käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoa... Ok