13.6. MM-futis: Chilessä on voimaa - Australia saa kyytiä!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Jalkapallon MM-kisat ennakko & pelivihjeet:

Chile – Australia

Chilellä kävi lohkoarvonnan kannalta huono tuuri, mutta silti joukkuetta voi povata yhdeksi kisojen yllättäjistä. Australia taasen kuuluu kisojen heikoimpiin joukkueisiin. Chilelle pitää antaa kotimantereesta vielä pieni etu. Illan vastustajat ovat kohdanneet kerran aikaisemmin MM-tasolla. Vuonna 1974 päädyttiin 0-0 -tasapeliin. 

Chilen joukkue on äärimmäisen työteliäs, kuten kansan mentaliteettiin sopii. Joukkue prässää todella aggressiivisesti ja monipuoliset pelaajat pystyvät pelaamaan useissa eri muodostelmissa. Kahden tähden, Arturo Vidalin ja Alexis Sanchezin, johdolla joukkue on paha kaadettava kenelle tahansa.

Australia ilahdutti rohkealla pelillään karsinnoissa, mutta nyt vastus on täysin eri maata. Kengurukansan kasvateille ei voi povata helppoa turnausta. Puolustus on varsin nimetön ja virheherkkä. 

Erikoista:

Chilen paras sijoitus on kotikisoista vuodelta 1962. Isäntämaa venyi aina pronssille asti kaadettuaan puolivälierissä Neuvostoliiton kaikkien yllätykseksi. 

Arvio:

Materiaalin puolesta suosikista ei ole epäselvyyttä ja Brasiliassa pelatessa pitää joukkueelle antaa myös minimaalinen kotietu. Australian puolustus on todella virheherkkä, mutta se pyrkii pelaamaan pallolla rohkeasti. Chile puolestaan tulee päälle kuin yleinen syyttäjä. Tämä matchup antaa Chilelle selvän edun ja eteläamerikkalaisten runsasmaalinen voitto vaikuttaa jopa todennäköiseltä.

Pelivihjeet:

1x2: Chile 1,47 NordicBet
Tasoitus: Chile -1,5 2,39 ComeOn

ComeOn tarjoaa uusille asiakkaille 5€ vedonlyöntibonuksen ilman talletusvaatimuksia! Illan vedon voit siis iskeä kehiin ilman talletusta. Tarjolla on myös huikea 300€ talletusbonus, jos himottaa iskeä kohteeseen isommalla jöötillä!

Nappaa täysin ilmainen veto MM-kisoihin tai 300€ talletusbonus tästä >>>

Nettikasino -bonukset
Bonus
500€
Kierrokset
200
Zulabet tarjoaa laadukkaan vedonlyöntinsä ohella myös nettikasinon. Sivuston 100% bonus on lunastettavissa jopa 500 euroon saakka 200 vapaapelin kera!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
ZulaBet aukesi tarjoaa 2020 lähtien niin kasinopelejä kuin betsejäkin suomeksi. Jännittävä seikkailu Zulalla lähtee käyntiin tyylillä 100% bonuksella jopa 500€ saakka!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Zulabetin maksuosasto käsittelee kaikki kotiutuspyynnöt 24 tunnin sisällä nostopyynnöstä. Minimikotiutus on 20 euroa ja noston kesto vaihtelee 1-5 päivään riippuen nostomenetelmästä.
Bonus
500€
Kierrokset
-
Betcliciltä irtoaa uusille pelaajille tuhti 100% ensitalletusbonus aina jopa 500€ asti. Ensitalleta 500€ ja pääset pelaamaan täyden tonnin turvin!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Jos olet sekä laadukkaan vedonlyönnin että kasinopelien ystävä, kannattaa Betclic ottaa tutkalle. Laadukas, pitkän linjan pelisivusto tarjoilee pelejä moneen makuun, ja tarjolla on mittavan kasinobonuksen ohella myös oma vedonlyöntibonus!
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Nostot saa Betclicin pelitililtä ulos 1-7 vuorokauden sisällä kotiutuspyynnön lähettämishetkestä. Nopeimmat kotiutukset nettilompakoihin (1-2 päivää).
Bonus
200€
Kierrokset
50
NetBetin nettikasino uudisti bonus-tarjontansa hiljattain. Nyt pelaajat voivat lunastaa 200 euron bonuksen, sekä 50 ilmaiskierroksta koodilla 50ILMAISEKSI tälle huippukasinolle.
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Jo vuodesta 2001 eteenpäin porskuttanut NetBet ei näytä hyytymisen merkkejä. Betwayn, Betfairin ja esimerkiksi Unibetin kanssa hyvin vertautuva pelipaikka jakaa pelaajilleen bonuksia seka nettikasinolle että vedonlyöntiin suhteellisen mukavasti, eikä pelivalikoimassakaan ole yhtään valittamista.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaat voitot Suomeen
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Kotiutukset saa Net Betiltä omaan näppiin pääosin 2-6 vuorokauden sisällä - käytetystä nostotavasta riippuen.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!