Panaman joukkue jalkapallon MM-kisoissa 2018

Panaman maajoukkueen tie Venäjällä pelattaviin MM-kisoihin oli kerrassaan eeppinen – tai ainakin se huipentui juurikin tähän tyyliin. Historiallisen tiukkana edennyt Pohjois- ja Keski-Amerikan MM-karsintojen 5. vaihe olikin päätöskierroksella siinä tilanteessa, että Panama, Honduras ja USA taistelivat kolmestaan yhdestä suorasta MM-kisapaikasta ja yhdestä jatkokarsintamahdollisuudesta. Panama venyi avainhetkenään nappisuoritukseen, kun se voitti viimeisessä karsintamatsissaan lohkokakkosen Costa Rican 2-1, ja nappasi himoitun suoran MM-lipun kouraansa.

[ Huikea MM-arvonta: Voita Lionel Messin nimmaripaita! Osallistuminen on helppoa! ]

Panaman MM-joukkue 2018

Kyseinen ratkaisuottelu pelattiinkin vieläpä Panaman kotikentällä ja meno oli stadionilla kohtalaisen hurjaa sekä ennen päätösvihellystä että sen jälkeen. Panama tasoitti ottelun Costa Ricaa vastaan ensin hyvin kiistanalaisella maalilla, ja ottelun voittomaaliksi jäänyt täysosuma syntyi puolestaan aivan ottelun loppuminuuteilla. Viimeiset hetket olivatkin Panamassa melkoista kaaosta, kun pelaajat pelasivat aikaa pois kellosta kaikin mahdollisin keinoin, yleisö mylvi täyttä häkää ja selostamossakin laitettiin ihan kunnolla tanssiksi.

Lopulta päätösvihellys kuitenkin soi ja Panama sai sen futishistorian ensimmäisen MM-kisapaikkansa 40 vuoden yrittämisen jälkeen. Voitto ja sen tuoma kisapaikka aiheuttikin koko Panamassa sellaiset juhlat, että maan presidentti Juan Carlos Varela ilmoitti seuraavan päivän kansalliseksi vapaapäiväksi.

[ Rizkin upouusi vedonlyöntisivu on vihdoin auki! - Hyödynnä nyt uusi 100€ bonus täältä! ]

Panaman MM-joukkue 2018

Panaman MM-joukkue alkoi hahmottua 14. toukokuuta, kun maa julkaisi oman alustavan MM-leiriryhmänsä. Tämä alustava joukkue pitikin sisällään peräti 35 pelaajan nimen, ja kun lopullisessa MM-joukkueessa saa olla vain 23 pelaajaa mukana, oli mukana siis tässä vaiheessa vielä paljon ”ylimääräistä” painolastia.

Lopullinen Panaman MM-joukkue julkaistiin mediassa 30. toukokuuta 2018.

Maalivahdit:
José Calderón (Chorrillo)
Jaime Penedo (Dinamo București)
Álex Rodríguez (San Francisco)

Puolustajat:
Michael Amir Murillo (New York Red Bulls)
Harold Cummings (San Jose Earthquakes)
Fidel Escobar (New York Red Bulls)
Román Torres (Seattle Sounders FC)
Adolfo Machado (Houston Dynamo)
Erick Davis (Dunajská Streda)
Luis Ovalle (Olimpia)
Felipe Baloy (Municipal)

Panama jalkapallon MM-kisoissa 2018

Keskikenttä:
Gabriel Gómez (Atlético Bucaramanga)
Édgar Bárcenas (Tapachula)
Armando Cooper (Universidad de Chile)
Valentín Pimentel (Plaza Amador)
Alberto Quintero (Universitario)
Aníbal Godoy (San Jose Earthquakes)
José Luis Rodríguez (Gent)

Hyökkääjät:
Blas Pérez (Municipal)
Gabriel Torres (Huachipato)
Ismael Díaz (Deportivo Fabril)
Abdiel Arroyo (Rica Alajuelense)
Luis Tejada (Sport Boys)

Päävalmentaja: Hernán Darío Gómez

Panaman arvioitu avauskokoonpano MM-kisoissa 2018

Maalivahti: Penedo
Puolustus: Machado-Escobar-Torres-Ovalle
Keskikenttä: Bárcenas-Gómez-Godoy-Quintero-Torres
Hyökkäys: Perez

MM-ennakko ja arvio - Panama

Panaman avauskokoonpano MM-kisoissa 2018

Äkkiseltään olisi mahdollista nähdä, että Panamahan voisi olla samanlainen piristysruiske näihin jalkapallon MM-kisoihin, kuin Costa Rica oli neljä vuotta sitten. Tuolloin huippukovassa lohkossaan jumbosijalle ennakoissa naulattu Costa Rica valloitti koko futismaailman sympatiat etenemällä tuosta kuolemanlohkosta lopulta aina puolivälieriin saakka.

Mutta tässä vaiheessa on kuitenkin syytä toppuutella näitä ajatuksia, sillä tilanne näiden kahden maan välillä on kuitenkin hyvin erilaiset. Kylmä fakta nimittäin on, että etenkin paperilla Panaman joukkue on huomattavasti heikkotasoisempi kuin esimerkiksi Costa Ricalla neljä vuotta sitten. Maalta ei nimittäin löydy oikeastakaan yhtäkään kovatasoista peluria Euroopan huippusarjoista.

Kourallinen Panaman MM-joukkueen pelaajista tulee toki Pohjois-Amerikan MLS-sarjasta, mutta valtaosa pelureista tienaakin leipänsä muun muassa Perun, Costa Rican, Hondurasin, Meksikon ja Panaman futissarjoissa. Taso ei siis ole varsinaisesti kovinkaan korkealla. Esimerkiksi maaliskuussa 2018 Panama otti ystävyysottelussa tukkaan Sveitsiltä isosti maalein 6-0.

Costa Rica onnistui neljä vuotta sitten tekemään melkoiset ihmetemput MM-viheriöillä, mutta Herra Turtle ei jaksa uskoa, että Panamasta on tämän samaisen taikatempun suorittamiseen. Ei, vaikka se saakin lohkossaan vastaansa Tunisian lisäksi Englannin ja Belgian, joista kumpaakaan ei voida pitää minään varmimpana MM-kisasuorittajana. Panaman kohtaloksi koituneekin lohkon jumbosija, mutta plakkariin kertyy silti roppakaupalla arvokasta ja etenkin haluttua MM-kisakokemusta.

Panaman sijoitus alkulohkossa, 4. sija: 1.45 (Coolbet)

Lohko G, oikea paremmuusjärjestys:
1) Belgia, 2) Englanti, 3) Tunisia, 4) Panama: 3.85 (Coolbet)

Panaman MM-joukkue sisältää kaksi kärkipelaajaa, jotka nousevat selvästi muusta massasta yläpuolelle. Nämä herrat ovat 117 A-maaottelua tililleen kellottanut, 37-vuotias Blas Perez sekä ”vain” 105 A-maaottelua pelannut, Perezia vuotta nuorempi Luis Tejeda. Molemmat alkavat olla pappa-iässä jo pikkuhiljaa futaajan elinkaaressa, mutta kun molempien plakkarista löytyy 45 iskettyä maalia Panaman paidassa, on maalinteon taito lienee edelleen tallella.

Unibet tarjoaakin Perezin yhden maalin iskemiseen ihan mukavaa 2.40 kerrointa, joka voisi olla ihan oiva haku. Kokonaan maaleitta Panama sentään tuskin MM-kisoissa jää, joten Perez voisi hyvinkin olla yksi niistä harvoista pelaajista, joka onnistuu yhden Panaman vastaiskun päättämään verkon perukoille.

Turnauksessa tehtyjen maalien määrä - Blas Perez, yli 0,5 maalia: 2.40 (Unibet)

MM-jalkapallo 2018

 Jalkapallon MM-2018

Kisojen isäntämaa: Venäjä
Kisakaupungit: Moskova, Pietari, Nižni Novgorod, Kaliningrad, Kazan, Jekaterinburg, Volgograd, Sotši, Samara, Saransk, Rostov-na-Donu
Viralliset verkkosivut: https://www.fifa.com/worldcup/
MM-kisojen aikataulu: 14.6-15.7.2018
Katso tästä Jalkapallon MM-2018 otteluohjelma!

MM-2018 Joukkueet & Lohkot

MM-futis 2018 - lohkot & joukkueet:
LOHKO A LOHKO B LOHKO C
Egypti Espanja Australia
Saudi-Arabia Iran Peru
Uruguay Marokko Ranska
Venäjä Portugali Tanska
LOHKO D LOHKO E LOHKO F
Argentiina Brasilia Etelä-Korea
Islanti Costa Rica Meksiko
Kroatia Serbia Ruotsi
Nigeria Sveitsi Saksa
LOHKO G LOHKO H  
Belgia Japani  
Englanti Kolumbia  
Panama Puola  
Tunisia Senegal  

 TOP7 MM2018-vedonlyönti-bonukset:

Pelisivustot & parhaat bonukset
Ilmaisvedot 2018: Lyö MM-vetoja ilmaiseksi!
Bethard >>
100% bonus! (Turtlebetistä!)
Nightrush >>
100€ bonusta!
Redbet >>
2 x 10€ ilmaisvetoa! (ei kierrätystä!)
Unibet >>
200% bonus (Vain Turtlebetistä!)
Fastbet >>
100€ veikkausbonus!
Rizk >>
Uusi 100€ bonus! (vain 4x kierrätys!)

Parhaat MM-mestaruuskertoimet:

MM-Futis 2018 - Kuka voittaa?
BRASILIA Kerroin: 5.50: Unibet >>
SAKSA Kerroin: 5.75: NordicBet >>
RANSKA Kerroin: 7.50: Unibet >>
ESPANJA Kerroin: 7.50: NordicBet >>
ARGENTIINA Kerroin: 9.00: Bethard >>
BELGIA Kerroin: 13.00: Bethard >>
ENGLANTI Kerroin: 19.00: NordicBet >>
PORTUGALI Kerroin: 26.00: Bethard >>
URUGUAY Kerroin: 34.00: NordicBet >>
KROATIA Kerroin: 34.00: Bethard >>
VENÄJÄ Kerroin: 39.00: NordicBet >>
KOLUMBIA Kerroin: 46.00: Unibet >>
PUOLA Kerroin: 61.00: NordicBet >>
SVEITSI Kerroin: 91.00: NordicBet >>
TANSKA Kerroin: 101.00: Bethard >>
RUOTSI Kerroin: 126.00: NordicBet >>
MEKSIKO Kerroin: 126.00: NordicBet >>
SERBIA Kerroin: 126.00: Bethard >>
SENEGAL Kerroin: 151.00: Bethard >>
ISLANTI Kerroin: 201.00: Unibet >>
PERU Kerroin: 201.00: Bethard >>
NIGERIA Kerroin: 201.00: Unibet >>
EGYPTI Kerroin: 251.00: Unibet >>
JAPANI Kerroin: 351.00: NordicBet >>
MAROKKO Kerroin: 126.00: NordicBet >>
AUSTRALIA Kerroin: 401.00: Unibet >>
COSTA RICA Kerroin: 451.00: Unibet >>
IRAN Kerroin: 501.00: NordicBet >>
TUNISIA Kerroin: 501.00: Bethard >>
ETELÄ-KOREA Kerroin: 601.00: Unibet >>
PANAMA Kerroin: 1001.00: Unibet >>
SAUDI-ARABIA Kerroin: 1001.00: Unibet >>

 

Turtlebet?

TurtleBet on suomalaislähtöisten, pitkän linjan rahapeliammattilaisten perustama viihteellinen elämäntapasivusto. Vedonlyönti ja netin viihdepelit (casino) ovat kuuluneet osaamisalueeseemme jo yli vuosikymmenen ajan.

Herra Turtle tarjoaa tietoutta rahapeleistä ja paneutuu pelureita kutkuttaviin aiheisiin. Pelaa vastuullisesti. K-18!

Käyttäjäkokemuksen parantamiseksi käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoa... Ok