Uruguayn joukkue jalkapallon MM-kisoissa 2018

Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen joukkueiden esittelyvuoron osuu nyt Uruguayn joukkue, joka hakee vuosien 1930 ja 1950 MM-titteleilleen jatkoa Venäjältä. Pienestä 3,3 miljoonan hengen asukasmäärästään huolimatta Uruguay on liki jokaisissa arvokisoissa yllättävänkin pitkällä, ja on hämmästyttävää miten näin pienestä maasta sikiää vuodesta toiseen laadukkaita potkupalloilijoita.

La celeste eli taivaansiniset saapuu itänaapuriimme tutun valmentajan, eli Oscar Tabarezin komennossa, joka on luotsannut Etelä-Amerikkalaisia jo vuodesta 2006 lähtien. Uruguay saapuukin Venäjälle hyvässä kunnossa, sillä joukkue nappasi äskettäin maaliskuussa järjestetyssä harjoitusturnauksessa kultaa, ja ainoastaan Brasilia eteni karsinnoista vakuuttavammin jatkoon kuin Tabarezin miehistö.

Uruguayn MM-joukkue 2018

Tämä ei olekaan mikään pelkän katinkullan veroinen saavutus, sillä Etelä-Amerikan karsintasysteemi on kiistatta yksi vaikeimmista. Tänä vuonna katkerinta kalkkia tämän suhteen joutui imemään Chile, joka jäi Alexis Sanchezin ja kumppanien johdolla kokonaan rannalle turnauksesta. Yhdeksän voittoa ja neljä tasapeliä 18 peliin riittivät melko kevyesti suoraan jatkopaikkaan neljän parhaan joukossa, vaikka löysäilyyn ei ollutkaan varaa missään vaiheessa.

[ Huikea MM-arvonta: Voita Lionel Messin nimmaripaita! Osallistuminen on helppoa! ]

Uruguay päätyi arvonnassa kisojen A-lohkoon, jossa sitä odottavat isäntämaa Venäjä sekä Saudi-Arabia ja Egypti. Lohko onkin eittämättä yksi turnauksen "helpoimmista", ja voikin sanoa tuurin olleen La Celestelle suotuisa. Taivaansinisten urakka alkaa Egyptiä vastaan Jekaterinburgissa 15. kesäkuuta, jonka jälkeen se kohtaa Rostovissa Saudi-Arabian viisi päivää myöhemmin. Lohkovaihe paketoidaan isäntiä vastaan Samarassa 25.6.

Vaikka joukkue onkin kokenut melkoisen nuorennusleikkauksen vuoden 2010 neljännen sijan jälkeen Etelä-Afrikan MM-kisoissa 2010, ovat kolme veteraania Edinson Cavani, Luis Suarez ja Diego Godin yhä kiistatta tärkeimmät pelaajat La Celesten nipussa. Uruguay nojaakin vahvasti juuri hyökkäysosastoonsa, joista Cavani voittikin koko CONMEBOL-karsintojen maalikuninkuuden ylivoimaisesti 10 osumallaan esim. Lionel Messin jäädessä seitsemään kaappiin.

Uruguayn MM-joukkue 2018

Uruaguayn päävalmentaja Óscar Tabárez julkaisi lopullisen MM-joukkueensa heti kesäkuun alkaisiksi.

[ Rizkin upouusi vedonlyöntisivu on vihdoin auki! - Hyödynnä nyt uusi 100€ bonus täältä! ]

Maalivahdit:
Fernando Muslera (Galatasaray)
Martin Silva (Vasco da Gama)
Martin Campana (Independiente)

Puolustajat:
José Giménez (Atlético Madrid)
Diego Godín (Atlético Madrid)
Guillermo Varela (Peñarol)
Gastón Silva (Independiente)
Maxi Pereira (Porto)
Sebastián Coates (Sporting CP)
Martín Cáceres (Lazio)

Uruguay jalkapallon MM-kisoissa 2018

Keskikenttä:
Carlos Sánchez (Monterrey)
Rodrigo Bentancur (Juventus)
Cristian Rodríguez (Peñarol)
Nahitan Nández (Boca Juniors)
Lucas Torreira (Sampdoria)
Matías Vecino (Inter Milan)
Diego Laxalt (Genoa)

Hyökkääjät:
Luis Suárez (Barcelona)
Giorgian De Arrascaeta (Cruzeiro)
Cristhian Stuani (Girona)
Maxi Gómez (Celta Vigo)
Jonathan Urretaviscaya (Monterrey)
Edinson Cavani (Paris Saint-Germain)

Päävalmentana: Óscar Tabárez

Uruguayn arvioitu avauskokoonpano MM-kisoissa 2018

Uruguayn avauskokoonpano MM-kisoissa 2018

Maalivahti: Muslera
Puolustus: Varela-Gimenez-Godin-Laxalt
Keskikenttä: Nandez-Bentancur-Vecino-Rodriguez
Hyökkäys: Cavani-Suarez

MM-ennakko ja arvio - Uruguay

Uruguay syntyi ainakin jalkapallon MM-kisojen lohkoarvonnan suhteen onnellisten tähtien alla, sillä heidän lisäkseen Venäjän, Saudi-Arabian ja Egyptin tähdittämä A-lohko on eittämättä yksi kisojen heikkotasoisimmista. Mitään todellista huippunimeä ei nelikosta löydy, ja näin ollen Oscar Tabarezin poppoo lähtee pienoisena suosikkina kamppailemaan lohkovoitosta. Kovin haastaja on todennäköisesti venäjä, ellei Egypti vedä jänöä hatusta Mo Salahin johdolla.

Lohkovaiheen jälkeen asiat muuttuvat kuitenkin huomattavasti monimutkaisemmiksi. Pudotuspelivaiheen ensimmäinen vastustaja on nimittäin B-lohkon ykkönen tai kakkonen, ja tuossa lohkossa ovat Espanja, Portugali, Marokko ja Iran. Jokainen vähäänkään jalkapallon päälle ymmärtävä tajuaakin varmasti kahden ensiksi mainitun painavan kaikella todennäköisyydellä jatkoon. 

Espanja on ennakkoon aivan liian kova pala Uruguaylle, ja Portugaliakin vastaan mahdollisuudet ovat optimistisella arviolla 50-50. Tästä vaiheesta jatkoon pääsy on siis melkoisen työmaan alla, mutta mikäli La Celeste voittaa lohkonsa ja onnistuu kukistamaan Portugalin, tulee puolivälierissä varmaankin vastaan Ranska, joka on tunnettu ailahtelevaisuudestaan, joten kaikki on mahdollista. Herra Turtle kuitenkin arvelee seinän nousevan vastaan jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

MM-jalkapallo 2018

 Jalkapallon MM-2018

Kisojen isäntämaa: Venäjä
Kisakaupungit: Moskova, Pietari, Nižni Novgorod, Kaliningrad, Kazan, Jekaterinburg, Volgograd, Sotši, Samara, Saransk, Rostov-na-Donu
Viralliset verkkosivut: https://www.fifa.com/worldcup/
MM-kisojen aikataulu: 14.6-15.7.2018
Katso tästä Jalkapallon MM-2018 otteluohjelma!

MM-2018 Joukkueet & Lohkot

MM-futis 2018 - lohkot & joukkueet:
LOHKO A LOHKO B LOHKO C
Egypti Espanja Australia
Saudi-Arabia Iran Peru
Uruguay Marokko Ranska
Venäjä Portugali Tanska
LOHKO D LOHKO E LOHKO F
Argentiina Brasilia Etelä-Korea
Islanti Costa Rica Meksiko
Kroatia Serbia Ruotsi
Nigeria Sveitsi Saksa
LOHKO G LOHKO H  
Belgia Japani  
Englanti Kolumbia  
Panama Puola  
Tunisia Senegal  

 TOP7 MM2018-vedonlyönti-bonukset:

Pelisivustot & parhaat bonukset
Ilmaisvedot 2018: Lyö MM-vetoja ilmaiseksi!
Bethard >>
100% bonus! (Turtlebetistä!)
Nightrush >>
100€ bonusta!
Redbet >>
2 x 10€ ilmaisvetoa! (ei kierrätystä!)
Unibet >>
200% bonus (Vain Turtlebetistä!)
Fastbet >>
100€ veikkausbonus!
Rizk >>
Uusi 100€ bonus! (vain 4x kierrätys!)

Parhaat MM-mestaruuskertoimet:

MM-Futis 2018 - Kuka voittaa?
BRASILIA Kerroin: 5.50: Unibet >>
SAKSA Kerroin: 5.75: NordicBet >>
RANSKA Kerroin: 7.50: Unibet >>
ESPANJA Kerroin: 7.50: NordicBet >>
ARGENTIINA Kerroin: 9.00: Bethard >>
BELGIA Kerroin: 13.00: Bethard >>
ENGLANTI Kerroin: 19.00: NordicBet >>
PORTUGALI Kerroin: 26.00: Bethard >>
URUGUAY Kerroin: 34.00: NordicBet >>
KROATIA Kerroin: 34.00: Bethard >>
VENÄJÄ Kerroin: 39.00: NordicBet >>
KOLUMBIA Kerroin: 46.00: Unibet >>
PUOLA Kerroin: 61.00: NordicBet >>
SVEITSI Kerroin: 91.00: NordicBet >>
TANSKA Kerroin: 101.00: Bethard >>
RUOTSI Kerroin: 126.00: NordicBet >>
MEKSIKO Kerroin: 126.00: NordicBet >>
SERBIA Kerroin: 126.00: Bethard >>
SENEGAL Kerroin: 151.00: Bethard >>
ISLANTI Kerroin: 201.00: Unibet >>
PERU Kerroin: 201.00: Bethard >>
NIGERIA Kerroin: 201.00: Unibet >>
EGYPTI Kerroin: 251.00: Unibet >>
JAPANI Kerroin: 351.00: NordicBet >>
MAROKKO Kerroin: 126.00: NordicBet >>
AUSTRALIA Kerroin: 401.00: Unibet >>
COSTA RICA Kerroin: 451.00: Unibet >>
IRAN Kerroin: 501.00: NordicBet >>
TUNISIA Kerroin: 501.00: Bethard >>
ETELÄ-KOREA Kerroin: 601.00: Unibet >>
PANAMA Kerroin: 1001.00: Unibet >>
SAUDI-ARABIA Kerroin: 1001.00: Unibet >>

 

Turtlebet?

TurtleBet on suomalaislähtöisten, pitkän linjan rahapeliammattilaisten perustama viihteellinen elämäntapasivusto. Vedonlyönti ja netin viihdepelit (casino) ovat kuuluneet osaamisalueeseemme jo yli vuosikymmenen ajan.

Herra Turtle tarjoaa tietoutta rahapeleistä ja paneutuu pelureita kutkuttaviin aiheisiin. Pelaa vastuullisesti. K-18!

Käyttäjäkokemuksen parantamiseksi käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoa... Ok