Ruhpoldingissa pikamatka - nyt nähdään yllätyksiä?

Viime viikolla pääsimme todistamaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella maailmancupia ylivoimaisesti johtavan Martin Fourcaden haavoittuvuutta sekä ampumapenkalla että hiihtoladulla. Ranskalaistykki voitti toki takaa-ajokisan lähes näytöstyyliin, mutta sprintin kahdeksas sija sekä yhteislähdön kolmostila osoittivat, että myös tämä herra on kukistettavissa. Etenkin yhteislähdön loppusuora oli paljon puhuva, kun sekä Simon Schempp että Erik Lesser kyykyttivät ranskalaista kiritaistelussa.

Miehet hiihtivät Ruhpoldingissa jo oman viestinsä, ja tämä ei ranskalaisten kannalta aiheuttanut suuria fiiliksennostatuksia. Jopa M. Fourcaden kellottama osuusaika oli kerrassaan huono nolla-ammunnasta huolimatta, ja ennakkosuosikki jäikin parhaimman hiihtoajan kellottaneesta Benedict Dollista peräti 30 sekuntia. Fourcaden varmasti toki säästeli osuudellaan, sillä Ranska oli ankkuriosuudelle lähdettäessä toivottoman kaukana kärkikahinoista, mutta pientä säryö on Fourcaden kilpeen ehtinyt viime aikoina ilmestymään.

Ennakko: 13.1. Ruhpolding, miehet, sprintti (10 km)

Perjantaina 13.1.2017 klo 15:40

YLE Areena / TV2 / Eurosport

Oberhofin sprintin voittanut Julian Eberhard oli jälleen totutun vahva ladulla myös Ruhpoldingin viestissä. Ruhpoldingissa sanotaan myös olevan koko ampumahiihtosirkuksen helpoimmat ampumapuitteet olosuhteiden kannalta, joten itävaltalaishujoppi voi olla jälleen kova sana pikamatkalla. Jos vain täplät putoavat. Viestissähän näin ei käynyt, vaan Eberhard joutui kiertämään jopa yhden sakon kaikista varapatruunoistaan huolimatta.

Viestissä yhden varapatruunan käyttänyt Schempp lienee taas se Fourcaden ykköshaastaja, joskin viesin ankkuriosuus ei ollut Schemppiltä mitään suurta näytöstä. Hän nimittäin jäi ladulla Fourcadesta peräti yhdeksän sekuntia. Doll joutui käyttämään kolme varapatruunaa, mutta oli taasen ladulla hiivatin nopea. Saksalaisista Arnd Pfeifferin suksi kulki viestissä hyvin, mutta kaksi käytettyä varapatruunaa ei näytä tilastoissa houkuttelevalta.

Kokonaiskuvassa vakuuttavimmat esitykset viestissä nähtiinkin nollat ampuneelta Emil Hegle Svendseniltä, joka oli nosti Norjan lopulta koko viestin voittajaksi. Kautensa hivenen hapuillen aloittanut Anton Shipulin ampui viestissä vain yhden hudin, ja osoitti kuntoaan ladulla vahvalla kellotukselle. Oberhofin sprintissä peräti neljänneksi yltänyt Lukas Hofer ampui Ruhpoldingin viestissä niinikään nollat ja mies toikin Italian ensimmäiseen vaihtoon komeasti kärkipaikalta.

Taustalta voidaan nostaa esiin vielä Bulgarian Vladimir Iliev, joka lykki yllättäen ladulla ankkuriosuuden heittämällä kovimman hiihtoajan voittaen sekä Svendsenin, Fourcaden, Schemppin ja kumppanit. Tshekin Ondrej Moravec sekä norjalaiskonkari Ole Einar Bjorndalen olivat yhden varapatruunan miehinä niinikään erittäin vahvoja omilla hiihto-osuuksillaan.

Pelivihjeet:

Ruhpoldingin latuprofiili on suorastaan helppo, joten miesten kisassa tuskin nähdään suuria eroja ladulla. Tämän vuoksi yllätyksiäkin saatetaan nähdä, sillä ennen kaikkea ammuntanopeus nousee isompaan rooliin. Myös vedonlyöntiin kelpaa nyt siis yllätykset, eikä Fourcaden jääminen ulos palkintopalliltakaan olisi edes jättiyllätys.

H2H-vihjeet:

* Lukas Hofer - Dominik Windisch 1,72 Unibet
** Vlamidir Iliev - Henrik L'Abée-Lund 1,75 Unibet
*** Lukas Hofer 
- Anders Rastorgujevs 1,71 NordicBet 

Supertripla:

1. Shipulin, Fourcade, Muu voittaja
2. Shipulin, Fourcade, Svendsen, Muu 2. sija
3. Shipulin, Fourcade, Svendsen, Peiffer, Iliev, Björndalen, Muu 3. sija

Rivimäärä: 57 - minimipanos: 0,20e
Hinta minimipanoksella: 11,40€

Lue lisää:
Ampumahiihdon maailmancup ohjelma ja aikataulu
Ampumahiihdon MM 2017 -kisasivu


Ampumahiihdon maailmancup

 Ampumahiihdon maailmancup 2018-2019

Maailmancupin kisapaikat: 10 paikkakuntaa, 9 maassa
Viralliset verkkosivut: http://www.biathlonworld.com/
Maailmancup käynnissä: 30.11.2018-23.3.2019
Katso tästä Ampumahiihdon maailmancup 2018-2019 kisakalenteri!

Maailmancup-kisat 2018-19 vuosina:

Maailmancup aikataulu 2018-2019:
1. Pokljuka: 30.11.-9.12.
2. Hochfilzen: 10.-16.12.
3. Nove Mesto: 17.-22.12.
4. Oberhof: 7.-13.1.
5. Ruhpolding: 14.-20.1.
6. Anterselva: 21.-27.1.
7. Canmore: 4.-10.2.
8. Salt Lake City: 11.-17.2.
9. Östersund (MM-kisat): 7.-17.3
10. Holmenkollen: 18.-24.3.

 Ilmaisvetoja ampumahiihdon maailmancupiin:

Peliyhtiöt & ilmaisveto-tarjoukset
Ilmaisvedot 2018: Katso koko tarjous-lista!
Redbet >>
2 x 10€ ilmaisvetoa! (ei kierrätystä!)
Unibet >>
Tsekkaa kampanjat!
Mr Green >>
2 x 25€ ilmaisvetoa!
Betsafe >>
Tsekkaa kampanjat!
Karamba >>
10€ ilmaisveto! (ei kierrätystä!)
NordicBet >>
Tsekkaa kampanjat!

Parhaat maailmancup-voittajakertoimet:

Ampumahiihdon maailmancup 2018 - Kuka voittaa?
EI KERTOIMIA Kertoimet tulossa...

 

Turtlebet?

TurtleBet on suomalaislähtöisten, pitkän linjan rahapeliammattilaisten perustama viihteellinen elämäntapasivusto. Vedonlyönti ja netin viihdepelit (casino) ovat kuuluneet osaamisalueeseemme jo yli vuosikymmenen ajan.

Herra Turtle tarjoaa tietoutta rahapeleistä ja paneutuu pelureita kutkuttaviin aiheisiin. Pelaa vastuullisesti. K-18!

Käyttäjäkokemuksen parantamiseksi käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoa... Ok