11.12: Liigasta yksi huippukerroin lapuille!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Helsingissä pelataan torstain ehdottomasti mielenkiintoisin Liigaottelu, kun sarjataulukon neljäntenä oleva HIFK isännöi tasapisteissä viidentenä olevaa Oulun Kärppiä.

Kumpikin joukkue tulee tähän otteluun tiistaisen CHL-puolivälierän jälkeen varsin erilaisista asetelmista. HIFK joutui matkustamaan Göteborgiin, jossa se tippui katkerasti jatkosta viimeisen minuutin osumalla. Kärpät puolestaan kaatoi kotonaan SaiPan ja eteni selvin lukemin välierävaiheeseen.

Tämä ottelu on joukkueille kauden kolmas kohtaaminen. Kaksi edellistä peliä pelattiin Raksilassa syyskuun puolella, jolloin HIFK otti pisteet molemmista otteluista. On kuitenkin syytä muistaa, että oululaisten peli on kehittynyt valovuosia syksyn räpellyksestä. Edellinen Nordiksella pelattu ottelu päättyi Kärppien voittoon lukemin 0-1.

Kummankin osapuolen kunnossa ei ole sen suurempaa valittamista. IFK on voittanut kolme viimeisistä viidestä ottelustaan ja Kärppien vastaava saldo on neljä voittoa viidestä.

IFK nauttii selkeää kotietua, mutta materiaali kääntyy niukasti Kärppien hyväksi. Lisäksi CHL:stä voi laskea hieman rankemman henkisen ja fyysisen rasituksen helsinkiläisille, joten vieraiden melko avokätiset kertoimet alkavat houkuttamaan.

Vihjeet:

Kärpät 2,91 ComeOn!

Kärpät (Moneyline) 2,25 Bet365

ComeOn!

 COMEON! - 5€ ILMAN TALLETUSTA + 100% talletusbonus jopa 300€ asti >>

Comeonin tavoitteena on tehdä rahapelien pelaamisesta mahdollisimman helppoa. Sivusto huokuu käyttäjäystävällisyyttä. Kannattaa kokeilla tätä uudehkoa peliyhtiötä nyt, sillä kaikki uudet rekisteröityneet asiakkaat saavat 5€ vedonlyöntibonuksen ilman talletusvaatimuksia! Muista käyttää myös huikea 300€ talletusbonus!

Nettikasino -bonukset
Bonus
25€
Kierrokset
25
Uusi nettikasino CasinoWinner antaa uusille pelaajille 100% bonuksen 25€ saakka 1x-kierrätyksellä! Toisen talletuksen teosta saat jopa 25 voittokierrosta Starburstiin sekä 5 euron ilmaisvedon!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Loistava nettikasino Betsson Groupin ammattilaisilta! Casino Winner -kasino tarjoilee hulppean pelivalikoiman lisäksi myös todella helposti kierrätettävät bonukset - kokeile ihmeessä! Mukana ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 1€
Kotiutuksen kesto: 24 tunnin sisällä kotiutuksen tekemisen jälkeen. Miniminosto Casino Winneriltä on 20 euroa.
Bonus
100€
Kierrokset
100
Marsbetillä uudet pelaajat pääsevät nappaamaan casinolle 100% ensitalletusbonuksella maksimissaan 100 euron bonusrahaa sekä 100 kpl ilmaiskierroksia siihen päälle.
Pelaa
Arvosana - 3/5 tähdet
Marsbet toimii Curacaon lisenssillä, joten voitoista pitää siis suomalaisten maksaa verot valtiolle. Maltan lisenssillä tämä pelipaikka voisikin parantaa osakkeitaan huimasti, mutta nyt kyseessä on varsin keskinkertainen pelisivusto.
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus: Vaihtelee
Kotiutuksen kesto: 3-10 pankkipäivää.
Bonus
25€
Kierrokset
-
Lucky Casino on yksi parhaita netticasinoita ilman rekisteröitymistä, ja sille on mahdollista napata riskitön ensitalletuksen tuplaus 25 euroon saakka! Jos et onnistu tuplaamaan talletusta, saat rahasi takaisin!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Lucky Casino lyötiin kesällä 2018 täysin uuteen uskoon, ja voit pelata nettikasinolla nyt ilman rekisteröitymistä! Casino tarjoaa jokaiselle pelaajalle riskittömän ilmaisen pelirahan kokeilun, sillä mikäli et onnistu tuplaamaan 10-25 euron suuruista ensitalletustasi, rekisteröitymisvapaa Lucky palauttaa sen sinulle kierrätysvapaana käteisenä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Lucky Casinolla kotiutukset lähtevät Trustlyn kautta matkaan heti ja ne näkyvät pankkitililläsi jo muutamassa minuutissa. Minimikotiutus on 10€.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!