11.1: Väsynyt Lukko Bluesin vieraana

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Rauman Lukko kävi hakemassa lauantaina kaksi pistettä lähes täysimittaisen jatkoajan jälkeen Jyväskylästä JYPin vieraana. Tänään edessä on noin nelituntinen bussimatka Espooseen ja siihen päälle toinen Liigaottelu Bluesia vastaan alle vuorokausi edellisestä.

Blues puolestaan pääsee tähän matsiin levänneenä, sillä se pelasi viimeksi torstaina, jolloin se hävisi SaiPalle kotonaan jatkoajan jälkeen. Tätä ennen espoolaiset olivat voittaneet kolme edellistä otteluaan.

Lukko puolestaan oli ennen eilistä JYP-ottelua hävinnyt kolme neljästä viimeisestä ottelustaan, joten ehkä pienen pieni kuntoetu voidaan laskea Bluesille.

Tämä on kaksikolle jo kauden kolmas kohtaaminen ja espoolaiset lähtevät hakemaan sunnuntaina neljättä voittoaan. Aiemmat ottelut ovat olleet tasaisia, mutta Blues on voittanut kerran puhtaasi ja kahdesti voittolaukauksilla.

Huilannut Blues pääsee pelaamaan jo neljättä kertaa peräkkäin kotonaan, kun taas Lukolle ottelu on yhtä mones vieraissa. Eilinen raastava ottelu JYPiä vastaan ja sen jälkeinen pitkä matkustus ei voi olla näkymättä jaloissa. Raumalaisten materiaali on isäntiä parempi, mutta muut lähtökohdat tekevät Bluesista suosikin. Mielestämme jopa hieman suuremman kuin tällä hetkellä bookkerit laskevat.

Vihjeet:

Blues 2,46 ComeOn!

Blues (Moneyline) 1,86 Unibet

ComeOn!

 COMEON! - 5€ ILMAN TALLETUSTA + 100% talletusbonus jopa 300€ asti >>

Comeonin tavoitteena on tehdä rahapelien pelaamisesta mahdollisimman helppoa. Sivusto huokuu käyttäjäystävällisyyttä. Kannattaa kokeilla tätä uudehkoa peliyhtiötä nyt, sillä kaikki uudet rekisteröityneet asiakkaat saavat 5€ vedonlyöntibonuksen ilman talletusvaatimuksia! Muista käyttää myös huikea 300€ talletusbonus!

Nettikasino -bonukset
Bonus
500€
Kierrokset
-
Simple Casino palkitsee uudet pelaajat paremmin kuin monet nettikasinot ilman pelitiliä, sillä ensimmäiseen talletukseen on luvassa komea 100% bonus jopa 500 euroon asti!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Simple Casino palkitsee uudet pelaajat paremmin kuin monet nettikasinot ilman pelitiliä, sillä ensimmäiseen talletukseen on luvassa komea 100% bonus jopa 500 euroon asti!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Miniminosto 20€. Noston saamisessa kestää keskimäärin 1-3 tuntia.
Bonus
-
Kierrokset
100
Uusi nettikasino tuimalla ilmaiskierros-bonuksella. Laita nyt LuckyMe Slots Casino testiin 100:lla ilmaisspinnillä, jotka saat vain 10 euron ensitalletuksella! Pelaa ilmaiskierrokset pelissä "Starburst".
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
LuckyMe Slots Casino kuuluu SkillOnNet Ltd. -yhtiön tuottamiin pelipaikkoinen, eli se on siis osa samaa nettikasino -perhettä kuin esimerkiksi huippusuosittu Ahti Games sekä tuntemattomampi suuruus Lucky Louis Casino.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Käsittelyajat kotiutuspyynnöissä on LuckyMe Slotsilla noin 2-48 tuntia. Tämän jälkeen hyväksytyissä kotiutuksissa kestää sitten vielä 2-7 pankkipäivää normaalisti. Nostoaika vaihtelee eri maksutapojen välillä.
Bonus
30€
Kierrokset
500
Legendaarisen EuroLotto -nettikasinon casinobonus on moniosainen: Alkuun saat 100% ensitalletusbonuksen 30€ asti, kakkostalletuksella saat 10 raaputusarpaa ja kolmannella voit voittaa jopa 500 ilmaiskierrosta!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Euroopan ja Yhdysvaltojen suurimmat lottopotit nyt suomalaistenkin tavoiteltavissa ! EuroLotto tarjoaa ensimmäiseen talletukseesi casinolle 100% / 30€ bonuksen! Toisella talletuskerralla saat vähintään 20€ talletuksella käyttöösi 10 raaputusarpaa kasinolle, ja kun talletat kolmannella talletuskerralla vähintään 20€, pääset pyörittämään onnenpyörää, josta voitat takuuvarmasti Starburst ilmaiskierroksia 30-500 kappaletta!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Eurolotto käsittelee kotiutuspyynnöt 24h sisällä ja kotiutusmenetelmästä riippuen rahan siirtyminen asiakkaalle kestää 0-3 pankkipäivää. Minimikotiutus on 20€.