11.6. NHL: Juhliiko Kings mestaruutta jo ensi yönä?

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Kolmannessa ottelussa osuimme jackpotiin, kun sekä Kings (2,90) että Kings moneyline (2,17) tarttuivat haaviin! Eiköhän pistetä tänään homma pakettiin?

NHL-ennakko & pelivihjeet: 

New York Rangers - Los Angeles Kings

Edellinen ottelu näytti juuri siltä, miltä me olemme odottaneet sen näyttävän koko ajan. Kings oli ylivoimainen. Täysin dominoiva. Joukkue hävisi laukaukset 31-15, mutta tämä tilasto ei kerro mitään itse ottelusta, joka oli täysin Los Angelesin hallinnassa alusta loppuun. Viimeisenä tappina seisoi maalivahti Jonathan Quick, joka oli kerrassaan ilmiömäinen.

Rangers on epäonnistunut ehkä pahiten erikoistilannepelaamisessa. Edellisottelussa se ei saanut yv-maalia aikaan, vaikka pääsi yrittämään kuusi kertaa. Kingsiä vastaan on vaikea pärjätä viidellä viittä vastaan, joten ylivoimissa olisi voinut olla Rangersin tilaisuus.

Huippumaalivahtien kohtaamisesta voi odottaa edelleen vähämaalista. Los Angeles on kaikilla osa-alueilla julmasti isäntiä edellä. Ensimmäisessä katkaisupaikassa on kuitenkin aina oma vaaransa, kun ei ole aivan pakko voittaa. Mieli helposti karkaa vaihdoksi tai pariksi Stanley Cup -juhliin. Vastaavasti Rangers voi lyödä aivan kaiken likoon ja tulee tekemään epätoivoisetkin temput voittaakseen.

Arvio:

Rangers on pahassa sillassa. Joukkueen elekieli ja välipäivän haastattelut kielivät luovuttamisesta. Kings on kokenut pudotuspelikävijä, joka tuskin sortuu katkaisupelin klassiseen ansaan. Suurta kotietua ei Rangersille voi antaa ja vieraissakin Kings on suosikki. Kertoimien puolesta vieraat sopivat loistavasti peleihin. Jos Kings etenee ottelussa nopeasti johtoon, täytyy Rangersin avata kaikki pellit. Tällöin runsasmaalinenkin Kings-voitto on mahdollinen.

Pelivihjeet:

1x2: Los Angeles 3,00 Unibet
Moneyline: Los Angeles 2,25 Unibet
Tasoitus: Los Angeles -1 4,30 Unibet 

Nettikasino -bonukset
Bonus
410€
Kierrokset
-
Lapalingo linkoaa tilille ilmaista pelirahaa 10 euron edestä. Tämän turvin pääset tutustumaan kasinon tarjontaan ilman riskejä! Tarjolla myös 400€ talletusbonus!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Lapalingo tarjoilee uusille pelaajilleen Turtlen kautta yksinoikeudella 200% bonuksen aina 400€ asti, ja heti alkuun saat 10€ ilmaista pelirahaa ilman talletusta - vain rekisteröitymällä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Verovapaat voitot Suomeen
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: 1-3 pankkipäivää.
Bonus
350€
Kierrokset
135
Slotty Vegasin erikoisuus on Supercharged- voitot. Erityisellä merkillä varustetuissa peleissä on normaalia parempi palautusprosentti , koska voittoihin lisätään extraa. Tervetuliaispaketissa 100% ja 200% bonuksia spinnien kera!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Slotty Vegasilla saat tarjouksia neljänteen talletukseesi saakka, ja yhteensä luvassa onkin 135 ilmaispyöräytystä Book of Deadiin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Noin 2-7 pankkipäivää. Slotty Vegas käsittelee kotiutuspyyntöjä 1-48 tunnissa pyynnön lähettämisestä.
Bonus
100€
Kierrokset
-
Brittein saarten klassikko. William Hill ei esittelyjä kaipaa, uskomattoman laadukas pelisivusto jota kaikki nettikasinot ihannoivat. Nyt nettikasino tarjoaa myös 100% Bonuksen 100€ asti.
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
William Hill on ikivanha nettikasino, joka on mittavan historiikkinsa aikana noussut sellaiseen kasinoiden eliittiin, josta uudet nettikasinot voivat vain unelmoida. Tässä alan alan rautainen ammattilainen.
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Siitä hetkestä kun nostosi on hyväksytty, kestää kotiutettavien rahojen saapuminen haltuusi noin 1-6 pankkipäivää, riippuen käyttämästäsi kotiutustavasta.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!