12.11. NHL -vihjeet: Yön huippuotteluun maaleja!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

12.11.2014 NHL-ennakko & -vihjeet:

Toronto - Boston

Boston on viiden ottelun voittoletkussa ja edellisestä kymmenestä ottelusta sillä on koossa peräti kahdeksan voittoa. Joukkue on saanut ylivoimansa kuntoon ja ykköstähdet ovat alkaneet osua puiden väliin. Puolustuspäässä Bruinsilla on kuitenkin välillä yllättäviä ongelmia ja suomalaisvahti Tuukka Rask onkin saanut tehdä täyden päivätyön jokaisen voiton eteen. 

Toronto on saanut myös pelinsä kulkemaan, varsinkin kotikentällään. Kotihallissa ovat kaatuneet edellisessä kolmessa ottelussa sekä Chicago, Buffalo että Rangers. Myös Torontolla on todella toimiva ylivoimapeli, mutta myöskään Maple Leafsin puolustuspelaaminen ei täysin vakuuta. 

Odotan todella kuumaa taistelua Maple Leafsin osalta. Joukkue syttyy varmasti Bruinsia vastaan! Kuumassa taistelussa myös jäähymäärät saattavat nousta, mikä luonnollisesti nostaa myös ottelun maaliodotusarvoa. Boston on laadukkaampi kokonaisuus, mutta Maple Leafsin kotietu tasaa tilannetta ja otteluun lähdetään ympäripyöreistä asetelmista. 

Overvedoista sekä kotijoukkueen yllätyksistä löytyvät myös kertoimien puolesta parhaat peli-ideat!

Tarkasta myös upea 110€ riskitön veto Unibetille - vain TurtleBetin lukijoille! Lue lisää alta!  

Unibetilla on tarjottavana vain TurtleBetin lukijoille upea 100+10€ rekisteröitymisbonus!

Unibet ja TurtleBet tarjoavat kaikille Unibetin uusille suomalaisasiakkaille upean 110€ riskittömän vedon! 

Voit lyödä ensimmäisen vetosi täysin riskittä aina 100€ asti! Jos vetosi menee väärin, maksaa Unibet tappiosi heti takaisin tilillesi!

Lisäksi saat 10€ riskittömän mobiilivedon! Jos mobiilivetosi häviää, saat 10€ takaisin seuraavana päivänä pelitililtäsi! Voit siis esimerkiksi lyödä 100€ panoksella mitä tahansa päivän vetolistalta. Osuessasi saat pitää voitot, jos taas häviät saat 100€ heti takaisin pelitilillesi!

Jotta tarjous ei jäisi tähän, voit lisäksi pelata 10€ täysin riskittä mobiilissa vaikkapa jotain epävarmempaa, mutta osuessaan todella tuottavaa kohdetta! Mikäli betsi osuu kohdalleen saat pitää voitot, jos tappio osuu kohdallesi, saat 10€ takaisin pelitilillesi seuraavana päivänä. 

Koska tarjous on voimassa vain ja ainoastaan TurtleBetin lukijoille, muista että sinun tulee luoda pelitili Unibetille nimenomaan alla näkyvästä nappulasta:

Vihjeiden arvot:
✮✮✮ Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
✮✮ Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
✮ Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
100
TurtleBetin jo heti julkaisunsa jälkeen hurmannut Kassu on suomalainen nettikasino ilman rekisteröitymistä. Ensitalletuksesta saa 100 kpl ilmaiskierroksia Starburstiin, Gonzo's Questiin ja kumppaneihin!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Kassu on yksi paras 2020 uusi nettikasino jolle ei tarvitse luoda tiliä! Suomalaisille suunnattu nettikasino antaa ensitalletuksen teosta palkintona 100 ilmaispyöräytystä Net Ent -suosikkeihin, kuten Gonzo's Quest, Starburst, Red Riding Hood ja Aloha! Cluster Pays -slotteihin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Kaikki kotiutukset saapuvat Kassu Kasinolta suoraan pankkitilillesi jopa alle 15 minuutissa.
Bonus
500€
Kierrokset
100
Bootlegger Casinon 50% tervetuliaisbonarin yhteydessä 100€ saakka nappaat itsellesi myös ilmaiskierroksia, ja näitä saakin 100 kappaleen edestä Aloha!-peliin!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Bootlegger Casino ja herra Turtle tulevat hyvin toimeen salakapakoiden ystävinä, ja ensitalletuksesi sivustolla tuplataan 100% bonuksella 500€ saakka. Valittavana myös toinen tarjous, jossa 50% bonuksen ohella saat 100 ilmaisspinniä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot suomalaisille
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Nopeimmat kotiutukset Bootleggerille saa nettilompakoilla, muilla menetelmillä kotiutukset kestävät joitakin pankkipäiviä.
Bonus
1500€
Kierrokset
150
Miltä kuulostaisi uusien pelaajien bonarit jotka ovat arvoltaan 1 500 euroa? Crazyno antaa lisäarvoa kolmeen talletukseen 150 ilmaiskiepin kera!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Pähkähullu Crazyno saapui ryminällä vuoteen 2020 ja on seikoittanut pakkaa siitä lähtien. Testaa uutuuskasino roimalla määrällä extra-rahaa - tarjolla on nimittäin 1500 euron edestä bonusta sekä 150 ilmaiskiekkaa!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Nopeimmat kotiutukset saat Crazynolta nettilompakoihin. Luottokortti-kotiutukset voivat kestää jopa yli viikon, verkkopankkikotiutukset taasen kolmesta kuuteen päivään.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!