12.12 Taas haetaan pommia Liigasta

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Sarjataulukon kahdeksantena oleva Ilves isännöi pykälän alempana olevaa SaiPaa perjantain ainoassa Liigakierroksen ottelussa.

Eriskummallisen sarjaohjelman vuoksi tamperelaiset tulevat tähän otteluun kuuden päivän tauolta, joka voidaan nähdä lepoajan kannalta positiivisena, mutta pelituntuman kannalta jopa negatiivisena asiana.

SaiPa puolestaan pelasi eilen suorastaan kummallisen ottelun TPS:aa vastaan kotihallissaan. Kaksi ensimmäistä erää mentiin 0-0-lukemissa, mutta kolmanteen erään nähtiin kahdeksan maalia ja pisteet jäivät Lappeenrantaan maalein 7-1.

Suurimpana syynä tähän voidaan pitää TPS:n turhautumista, joka eskaloitui keltamustien siirryttyä alle puolessa minuutissa 2-0-johtoon ja viidessä minuutissa taululla komeilivat jo lukemat 4-0. SaiPa sai vihdoin tukkoista ylivoimapeliään auki ja räväytti neljä YV-osumaa sekä kerran siirretyn rangaistuksen aikana.

Sitten kuntopuntariin: Ilveksen viimeiset kuusi Liigamatsia ovat tuottaneet vain viisi pistettä, joten loka-marraskuun taitteen huima momentum taittui karkeasti. SaiPa on puolestaan heräilemään päin heikomman jakson jälkeen ja viimeiset seitsemän peliä ovat tuottaneet Idän Ihmeelle 15 pinnaa, eikä ainuttakaan pisteetöntä iltaa.

Kaksikko kohtasi tällä kaudella aiemmin lokakuun lopulla Ilveksen kovimpaan kiima-aikaan ja tuolloin Ipa haki pisteet Lappeenrannasta maalein 0-3.

Ilves nauttii kotiedusta ja pidemmästä lepotauosta, joten suosikin asema on selviö. SaiPan eduksi voidaan taas laskea laadukkaampi pelaajamateriaali, nykyvire ja pelituntuma, joten aivan niin suuren altavastaajan asemaa on vaikea allekirjoittaa, kuin Expekt antaa ymmärtää.

Vihjeet:

SaiPa 3,00 Expekt

 EXPEKT - 100€ bonus + 10€ riskitön tuuttaus >>

Expekt on hiljattain uusinut vedonlyöntisivustonsa ja se vaikuttaakin todella onnistuneelta ratkaisulta. Pelikohteiden valikoima on hurja ja kertoimet alan kärkeä. Uusille pelaajille porkkanaa tarjoillaan 100€ + 10€ vedonlyöntibonuksen muodossa.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
-
Kuten arvata saattaa, GutsXpress on Gutsin nettikasino ilman rekisteröintiä. Laatu taattu, ja tämän parempaa pelivalikoimaa saa hakea!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Vuoden 2020 kenties kovin tilivapaa kasino Gutsin tiimiltä! GutsXpress tarjoaa Guts Casinon parhaat puolet tilivapaan pelaamisen puitteissa, ja aloittamista varten tarvitset vain suomalaiset verkkopankkitunnukset! Ehdottomasti yksi parhaita Pay N' Play -kasinoita - herra Turtle suosittelee!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot Suomeen
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 €
Kotiutuksen kesto: GutsXpressillä kotiutukset saa suoraan omalle pankkitilille - vain 15 minuutissa!
Bonus
1200€
Kierrokset
50
Goliath Casinolla saat peräti 1200 euron bonarit, ja kaupan päälle ensitalletuksen teosta myös 50 vapaapeliä. Ilmaiskierrokset ovat käytettävissäsi Starburstissa!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Vuonna 2018 avattu Goliath nettikasino operoi Aspire Globalin tunnetulla kasinoalustalla - siis samalla, joka löytyy muun muassa Lucklandin, Karamban, Mr Playn ja King Casinon ytimistä. Sisarkasinoihinsa verrattuna Goliath nousee kuitenkin omaan parrasvaloonsa jättimäisten casinobonustensa vuoksi!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaa casino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Goliath Casino käsittelee nostopyynnöt 24 tunnin sisällä. Kotiutuksissa kestää tämän käsittelyn ja noston hyväksymisen jälkeen 3-10 vuorokautta - riippuen nostotavasta.
Bonus
200€
Kierrokset
250
Testaa Bethardin kovistelukasino nyt 100% bonuksella jopa 200€ saakka jopa 250 NetEnt-spinnillä - bonus lunastettavissa jopa vain 10 euron talletuksilla!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Bethard on alan kovimpia nimiä, kansikuvapoikanaan legendaarinen Zlatan Ibrahimovic! Casino tarjoaa ensitalletuksen teosta 20-250 ilmaiskierrosta viiteen NetEnt-kolikkopeliin (esim. Starburst)! Tarjolla samalla 100% bonus 200€ saakka.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaa nettikasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Parhaassa tapauksessa heti, riippuen nostotavasta sekä pankistasi. Yleensä 24 tunnin sisällä kotiutuksesta.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!