13.1 JYPillä Kerho-ilta Hämeenlinnassa

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

HPK – JYP

HPK onnistui viikonloppuna katkaisemaan peräti seitsemän ottelun mittaiseksi kasvaneen tappioputkensa, kiitos nuorten MM-kisoista palanneen Juuse Saroksen, hyvän taisteluilmeen ja SaiPan tehottomuuden. Tosin kolme pistettä irtosivat vasta voittolaukauksien jälkeen.

JYP puolestaan on jatkanut hyviä otteitaan tasaisesti, vaikkakin viimeksi tuli kotijäällä tukkaan Lukolta jatkoajan jälkeen. Tätä ennen hurrikaanipaidat nappasivat voitot Ässistä ja Ilveksestä.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmesti ja voitot ovat JYPille 2-1 maalierolla 11-7. Viimeisen ottelu pelattiin marraskuun lopulla ja tuolloin JYP otti selvän 2-5-voiton.

HPK:n peli on pienestä taisteluvoitosta huolimatta edelleen karmeaa katseltavaa ja ainoastaan Juuse Saroksen huippuilta voisi auttaa isännät pisteille. Juurikin edellisessä kohtaamisessa JYP pommitti nuorisoveskarin taakse kiekon viidesti, joten maalinteon ei pitäisi olla vieraille ongelma. Potentiaali ja nykytaso riittävät vierasvoittoon.

Vihjeet:

JYP 2,40 Expekt

 EXPEKT - 100€ bonus + 10€ riskitön tuuttaus >>

Expekt on hiljattain uusinut vedonlyöntisivustonsa ja se vaikuttaakin todella onnistuneelta ratkaisulta. Pelikohteiden valikoima on hurja ja kertoimet alan kärkeä. Uusille pelaajille porkkanaa tarjoillaan 100€ + 10€ vedonlyöntibonuksen muodossa.

Lukko  - SaiPa

Lukolla oli viikonloppuna raskas kahden peräkkäisen päivän vieraspeliputki, eikä matkustaminen ollut helpoimmasta päästä, sillä ottelut olivat Jyväskylässä ja Espoossa. Niin vain raumalaiset kuitenkin kaivoivat kaksi jatkoaikavoittoa 3-4-lukemin.

SaiPakin pelasi kaksi ottelua viime viikonloppuna peräkkäisinä päivinä, kun se kohtasi ensin vieraissa Tapparan ja kotonaan pahasti rämpineen HPK:n. Tulos oli vähemmän mairitteleva: kaksi tappiota, yksi piste ja vain yksi tehty maali.

Raumalaiset näyttivät viimeksi lokakuussa kotonaan, ettei SaiPasta ole vieraissa kiusaajaksi ilman todellista huippusuoritusta ottamalla 4-2-voiton. Viimeisten kahden ottelun perusteella tällaista huippusuoritusta on turha odottaakaan.

Vihjeet:

Lukko 1,90 William Hill

Lukko -1,5 2,60 Bet365

Bet365

 BET365 - 100% bonus 100€ asti >>

Yksi Euroopan johtavista peliyhtiöistä. Ei valitettavasti tarjoa palvelua suomeksi, mutta loistavat bonukset ja erittäin laajan kohdevalikoiman.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
50
Zenspin nettikasino toimii kaikille suomalaisille rekisteröitymisvapaasti, eli pelaaminen on tällä kasinolla zen-henkiseen tyyliin helppoa ja mukavaa. Alkutalletuksella saa myös 50 kappaletta kierrätysvapaita ilmaiskierroksia nettikasinon piikkiin!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Vuonna 2020 nousevaksi tähdeksi ennustettu Zen Spin Casino tarjoaa rekisteröitymisvapaata pelaamista, ja ensitalletuksen teosta nappaat 50 kierrätysvapaata ilmaiskieppiä Net Ent -suosikkipeleihin! Testaa nettikasino ilman rekisteröintiä jo tänään!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Zenspin on rekisteröitymisvapaa kasino, joten siltä saa kotiutettua rahat muiden vastaavien pelipaikkojen tapaan suoraan pankkitilille vain muutamissa minuuteissa.
Bonus
500€
Kierrokset
200
Zulabet tarjoaa laadukkaan vedonlyöntinsä ohella myös nettikasinon. Sivuston 100% bonus on lunastettavissa jopa 500 euroon saakka 200 vapaapelin kera!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
ZulaBet aukesi tarjoaa 2020 lähtien niin kasinopelejä kuin betsejäkin suomeksi. Jännittävä seikkailu Zulalla lähtee käyntiin tyylillä 100% bonuksella jopa 500€ saakka!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Zulabetin maksuosasto käsittelee kaikki kotiutuspyynnöt 24 tunnin sisällä nostopyynnöstä. Minimikotiutus on 20 euroa ja noston kesto vaihtelee 1-5 päivään riippuen nostomenetelmästä.
Bonus
50€
Kierrokset
-
Kenties maailman nopein kasino ilman rekisteröitymistä, nimensä veroinen Fastbet tarjoaa niin vedonlyönnin kuin netticasinonkin. 50€ bonusta tarjolla!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Huippusuosittu Fastbet-nettikasino ehti jo lopettaa toimintansa hetkeksi, mutta sen paluu oli kuitenkin nopea. Kyseessä onkin nyt rekisteröitymisvapaa nettikasino , jolla voi tienata 5€ käteisbonuksia pelkästään kasinolla pelaamalla!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Fastbetillä kotiutukset kestävät vain 5-15 minuuttia. Saat kotiutukset suoraan pankkitilillesi.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!