14.10: Liigasta yksi pommi tiistaille

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Oulun Raksilassa nähdään tänään mielenkiintoinen ottelu, kun kaksi ennakoitua mitalisuosikkia Kärpät ja TPS mittaavat paremmuuttaan kaukalossa.

Sarjataulukossa kaksikko löytyy tasapistein sijoilta viisi ja kuusi – tosin turkulaiset ovat pelanneet tähän mennessä yhden ottelun vähemmän.

Hallitsevan mestarin meno ei ole ollut aivan odotuksien mukaista alkukaudesta, sillä tappioita on tullut häntäpään seuroille, kuten Ilvekselle, HPK:lle ja viimeisimpänä edelliskierroksella KalPalle.

TPS avasi kautensa parilla tappiolla, mutta on sittemmin päässyt paremmin kiinni pisteiden makuun. Viimeisistä kuudesta ottelusta turkulaiset ovat saalistaneet neljä voittoa ja kaksi niukkaa tappiota.

Edelliskaudella joukkueet kohtasivat viidesti ja voitot kirjattiin Kärpille lukemin 3-2. Tälläkin kaudella kaksikko on jo ehtinyt pelata vastakkain – tuolloin Kärpät karkasi kolmannen erän hurjastelullaan 2-5-vierasvoittoon.

Kärpät lähtee kyllä otteluun suosikkina, mutta TPS:n kertoimessa 4,10 on kyllä selkeästi ilmaa. 

Unibet laajenee hurjaa vauhtia. Se toimii yli 100 maassa. Suomi on onneksi yksi näistä. Tätä luotettavampaa peliyhtiötä saat etsiä. Uuden pelaajan etuna saat 100% tuplauksen ensitalletukseesi jopa 100€ asti + 10€ riskittömän mobiilivedon. Unibet TV- näyttää kaiken lisäksi huippu-urheilua ilmaiseksi 24/7. On kenties maailman luotettavin peliyhtiö, jonka rahansiirrot ja asiakaspalvelu toimivat moitteettomasti. Unibetin kohdetarjonta on äärimmäisen, kertoimet alan huippua ja jatkuvat kampanjat pitävät mielen vireänä!

Vihjeiden seurantamerkit:

Vihjeiden arvot:
✮✮✮ Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
✮✮ Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
✮ Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
1200€
Kierrokset
-
Royal Vegas Casino saa kiitosta erityisen suuresta jättipottipelien valikoimasta! Myös livekasino on alan ehdotonta kärkeä. Kolmeen ensimmäiseen talletukseen yht. 1200€ bonuksia!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Royal Vegas pistä muhkean pelivalikoiman näytille. Tsekkaa kuninkaalinen nettikasino ja lunasta muikean kokoinen kasinobonus. Tätä hyvää ei kaikki vaihtoehdot tarjoa.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto: Nostopyyntöjen käsittelyaika 1-2 päivää. Hyväksytyt nostot saa omaan haltuun käsittelyajan jälkeen 1-6 pankkipäivässä pääosin.
Bonus
250€
Kierrokset
90
Kokeile onneasi talletusbonuksilla ja ilmaiskierroksilla. Vera & John Casinolta löydät lähes kaikkien pelitalojen tuottamat casinopelit, ja tarjolla on 250€ bonukset sekä 90 kappaletta ilmaiskierroksia kahteen huippupeliin!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Vera & John kuuluvat kasinomaailman vankumattomaan kalustoon. Tälle kasinolle on mahdollista lunastaa ohittamaton bonus, jolla uran saa jouhevasti alkuun tarjonnan parissa,
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Noin 1-6 pankkipäivää riippuen käytetystä kotiutusmenetelmästä.
Bonus
200€
Kierrokset
450
Casinohuone on kiistatta yksi ilmaiskierros-tarjousten kuninkaista. Saat sivustolle rekisteröitymällä huimat 450 kpl ilmaiskierroksia ilman talletuksia Gemix-kolikkopeliin + yksinoikeudella meiltä 100%/200€ bonuksen!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Pitkän linjan suomalaiskasino toimii nykyisin myös ilman rekisteröitymistä. Jos et ole jostain syystä siis Casinohuonetta vielä katsastanut, suosittelee Herra Turtle tämän paikan tsekkaamista viimeistään nyt.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: 24 tuntia siitä hetkestä, kun kotiutuspyyntö tehdään. Minimikotiutus: 20€.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!