15.3 Loistavia kohteita! SaiPa laittaa Ässät kesälaitumille?

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

SaiPa otti lauantaina ensimmäisen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan, kun se kaatoi Ässät kotijäällään Lappeenrannan Kisapuistossa peräti 6-0-lukemin.

Tylyt numerot eivät paljasta koko totuutta, sillä eron retkahdettua porilaisten selkä suoristui ja joukkue rupesi selkeästi säästelemään itseään jo sunnuntain koitokseen.

Rasitusmielessä Ässät ei hyödy kotiedustaan hirveästi, sillä joukkueet matkasivat vielä lauantai-illan ja yön tunteina Poriin suurin piirtein peräkanaa. Oikeastaan Ässien matkarasitus on paljon reippaampi, sillä porilaisilla on allaan 800km bussimatkaa vuorokaudessa – SaiPalla vain puolet tästä.

Runkosarjassa porilaiset olivat vasta koko Liigan 11. paras kotijoukkue, kun taas lappeenrantalaisten vierassaldo oli sarjan viidenneksi paras ennen pudotuspelejä. Näin ollen Isomäen suomaa kotietua on turha yliarvioida.

Viimeinen päivä aikaa lunastaa 100€ riskitön veto Unibetille >>

Kokoonpanoissa ei käytännössä muutoksia nähdä. Ässät tulee tähän otteluun tismalleen samalla kokoonpanolla kuin eiliseenkin otteluun siitäkin huolimatta, että Juuso Riksman päästi ohitseen viisi kiekkoa.  SaiPa puolestaan saa matkaansa avausosasta puuttuneen ruotsalaispuolustaja Johan Larssonin.

Yleensä pudotuspeleissä maalivahtipeli korostuu ja voidaan sanoa, että SaiPa on tällä osastolla selkeästi Ässiä vahvempi. Jussi Markkanen – Stanley Cup –finalisti – on kovissa liemissä keitetty ja näyttää syttyvän pelien kovetessa ilmiliekkeihin. Propsit pitää antaa myös SaiPa-puolustukselle, joka oli avausottelun perusteella erittäin jämäkässä iskussa ja antoi Markkaselle mahdollisuuden nollapeliin.

Guts

 GUTS - 100€ aloitusbonus >>

Guts.com aloitti nettikasinona, mutta huomasi markkinaraon myös vedonlyönnin puolella. Nyt yhtiö tarjoaa kattavan valikoiman kohteita urheiluvedonlyöntiin ja kuuluukin jokaisen alaa seuraavan vedonlyöjän bookkerivalikoimaan. Maksimiedun uutena asiakkaana saat tallettamalla 100€ tai enemmän. Näin voit aloittaa veikkauksen 200€ kassalla.

Edellisen ottelun päättymisestä on alle 24 tuntia, joten kovin isoja muutoksia ei yhdessä yössä nähdä. Eilisen perusteella SaiPan paketti on tästä kaksikosta kokonaisvaltaisesti paremmassa kuosissa ja kotietua voi tällä kertaa jopa hieman vähätellä matkaeron ja porilaisten heikon kotisaldon vuoksi.

Jussi Markkanen tarjoaa varmasti tänäänkin mahdollisuuden SaiPalle voittoon ja sarjan katkaisemiseksi, eikä se ole eilisen perusteella kaukana. Mikäli eilisen käsikirjoitus toistuu ja vieraat pääsisivät aikaiseen parin maalin johtoon, saatetaan nähdä totaalinen romahdus isäntien puolelta, mikä nostaa voittomarginaalin kasvamisen ja runsasmaalisuuden todennäköisyyttä.

Vihjeet:

SaiPa 2,85 Guts BetRedKings

SaiPa -1 4,20 Unibet

Yli 4,5 2,18 Unibet

Vihdoin myös suomeksi!

ILMAISELLA VITOSELLA! 

Bet Red Kings -  5€ ilmaista pelirahaa + 100€ bonus >>

Bet Red Kings on perinteikäs peliyhtiö, joka on laittanut
sivunsa uuteen uskoon. Parannuksien lomassa sivusto päivitettiin suomeksi ja
bonuksia paranneltiin yhdeksi markkinoiden parhaista! Suomalaispelaajille yhtiö
tarjoaa 5€ ilmaista pelirahaa ja 100% talletusbonuksen aina 100€ asti, joten satasen
talletuksella voit aloittaa pelisi 200€ pelikassalla!

Nettikasino -bonukset
Bonus
200€
Kierrokset
50
Pääset nappaamaan FunBetiltä 100% casinobonuksen 200 euroon asti 50 kierroksen kera. Sporttipuolelle tarjolla on 50% bonus 50 euroon asti.
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Hauska vedonlyöntiä ja kasinopelejä tarjoileva FunBet on testaamisen arvoinen pelipaikka! Paljon betsikohteita, kasinopelejä, sekä vaikka mitä muuta ja tietenkin myös mukavat bonukset niin vedonlyöntiin kuin kasinollekin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Funbetin maksuosasto käsittelee kaikki nostopyynnöt 24 tunnin sisällä, mutta rahan siirtymisen kesto asiakkaalle riippuu käytettävästä menetelmästä. Nopeiten raha kotiutuu e-lompakkoihin sekä pankkitilille, pisimpään kestää pankki- ja luottokorttikotiutuksissa.
Bonus
1000€
Kierrokset
-
Uudet nettikasinot 2020 -listan virallinen jekkuilija on Loki.Com, jolle voit napata ensitalletuksen yhteydessä yhteensä komeat 1 000 euroa bonusrahaa!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Vastikään julkaistulle Loki.Comille saa napattua bonusrahaa peräti 1 000 euron edestä ensitalletukseen kiitos 100% tervetuliaistarjouksen! Nettikasino vailla vertaa!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Nostoissa kestää Loki.Comilla noin 0-5 pankkipäivää. Nopeimmat kotiutusnostot saa nettilompakoihin ja Trustlyn kautta, joilla nostot saa välittömästi, hitammin taasen luottokorteilla.
Bonus
325€
Kierrokset
65
Suomalaisten nettikasinoiden aatelia - Kalevala Kasino. Jaossa monipuoliset bonukset kaikille uusille nettikasino-pelaajille, ja tarjolla myös 20 ilmaiskierrosta ilman mitään talletusvaatimuksia!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Myös Kalevala Kasino lukeutuu pelkästään suomalaispelaajille suunnattujen nettikasinoiden joukkoon, kuten nimestä voi päätellä. Laita pelipaikka koeajoon 20 ilmaiskierroksella ilman talletusta, ja saat myös 10 rautakolikkoa, joita voi hyödyntää Kalevala Kasinon kaupassa uusien ilmaiskierrosten ostoon!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaa casino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Kalevala Casinon maksuosasto käsittelee kaikki nostopyynnöt 4 tunnin sisällä. Kuukauden ensimmäinen nosto on aina ilmainen, mutta lopuista Kalevala Casino perii 3% suuruisen korvauksen. Rahat kotiutuvat tilillesi 0-5 päivässä käytettävästä kotiutusmenetelmästä riippuen. Minimikotiutus on 30€.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!