16.1 Änäristä mielenkiintoisia poimintoja

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Nashville – Washington

Läntistä konferenssia johtava Nashville sai viime kierroksella jobinpostia, kun maaginen ykkösvahti Pekka Rinne loukkasi polvensa ja on sivussa kolmesta viiteen viikkoa.

Tämä antaa entistä enemmän avaimia vierailevalle Washington Capitalsille, joka tulee tähän koko sarjan kuumimpien joukkueiden keskinäiseen otteluun itseluottamusta uhkuen.

Sekä Predators että Capitals ovat onnistuneet voittamaan viimeisistä seitsemästä ottelustaan peräti kuusi ja tappiot olivat kummankin osalta jatkoaika- tai voittolaukaustappioita. Pisteet tältä samalta jaksolta kirjataan kuitenkin Capsille luvuin 19-17.

Eri konferensseissa pelaavat joukkueet ovat kohdanneet harvakseltaan viime kausien aikana, joten keskinäisille otteluille on turha antaa kovin suurta painoarvoa.  Viimeisistä viidestä ottelusta Washington on voittanut kolme, maaliero on 17-11 ja pisteet 10-5 Capsin eduksi.

Etenkin Pekka Rinteen poissaollessa Nashvillen jättimaistä suosikkistatusta voidaan kyseenalaistaa, sillä kakkosvahti Carter Huttonilla on allaan vain viisi starttia, joista hän on hävinnyt jokaisen tällä kaudella.

Vihjeet:

Washington 3,10 Nordicbet

Washington (moneyline) 2,28 Unibet

Suosikkimme:

 SUOSITTELEMME!

 UNIBET - 100€ + 10€ tuplabonus >>

Unibet laajenee hurjaa vauhtia. Se toimii yli 100 maassa. Suomi on onneksi yksi näistä. Tätä luotettavampaa peliyhtiötä saat etsiä. Uuden pelaajan etuna saat 100% tuplauksen ensitalletukseesi jopa 100€ asti + 10€ riskittömän mobiilivedon. Unibet TV- näyttää kaiken lisäksi huippu-urheilua ilmaiseksi 24/7. On kenties maailman luotettavin peliyhtiö, jonka rahansiirrot ja asiakaspalvelu toimivat moitteettomasti. Unibetin kohdetarjonta on äärimmäisen laaja, kertoimet alan huippua ja jatkuvat kampanjat pitävät mielen vireänä!

Carolina – Vancouver

Carolina on pelannut vuodenvaihteen jälkeen lupauksia herättävästi. Kuusi viimeistä ottelua ovat tuottaneet neljä voittoa ja tappiotkin tulivat niukasti hyvien esitysten jälkeen konferenssin kärkijoukkueisiin kuuluville St. Louisille ja Nashvillelle.

Vancouver kärsi pahoista maalinteko-ongelmista ja ajautui kolmen ottelun tappioputkeen ennen eilistä Philadelphia-ottelua, jonka se voitti 0-4. Tätä ennen joukkue onnistui iskemään kolmeen otteluun vaivaiset kaksi osumaa.

Viimeiset viisi keskinäistä kohtaamista kirjataan Canucksien hyväksi voitoin 4-1, mutta viimeisistä neljästä Carolinassa pelatusta ottelusta Hurricanes on vienyt kolme.

Canucksille tämä on vieraskiertueen kolmas ottelu ja kuten todettua, edellinen peli päättyi alle vuorokausi seuraavan alkamisesta ja välissä on vielä matkustus toiselle paikkakunnalle. Tässä suhteessa Carolina nauttii selkeää etua, sillä joukkue on pelannut vain kerran viimeisten viiden päivän aikana ja sekin oli kotiottelu.

Mielestämme Hurricanes nautiskelee sen verran paljon kotiedun ja väljän otteluohjelman tuomaa etulyöntiasemaa, että se ansaitsisi suosikin viitan kotiyleisönsä edessä. Etenkin, kun otteet kaukalossakin ovat olleet viime aikoina positiivisia.

Vihjeet:

Hurricanes 2,60 Nordicbet

Nordicbet

 NORDICBET - 200€ bonustarjous >>

Nordicbet ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Tämä peliyhtiö on ottanut ryminällä jalansijaa pohjoismaisilla vedonlyöntimarkkinoilla. Suomalaisille Nordicbet järjestää viikoittain kilpailuita ja kampanjoita jotka pitävät pelaajan tyytyväisenä. Nyt rajoitetun ajan voimassa on 200€ ensitalletusbonus. Käytä heti. Tallettamalla 100€, voit aloittaa vedonlyönnin 300€ kera.

Nettikasino -bonukset
Bonus
500€
Kierrokset
200
Vuonna 2020 markkinoille saapunut Gransino -nettikasino iskee pöytään kovat bonarit! Nappaa ensimmäiselle talletukselle 100% talletusbonari 500 euroon saakka ja 200 ilmaiskiekkaa.
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Gransino -nettikasino on hyvä lisäys vuoden 2020 markkinoille. Sivustolta löytyy mahtavat uusien pelaajien bonukset, jonka lisäksi voit ottaa osaa käteispalautus -kampanjaan sekä muihin tarjouksiin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Kotiutukset liikkuvat Trustlyn ansiosta tilille jopa 15 minuutissa.
Bonus
200€
Kierrokset
30
Winner's Magic käy ja kukkuu yhä mukavalla tasolla. Tämä noitien täyteisen kasinon tarjontaan kuuluu 200 euron kasinobonus ja tietysti myös ilmaiskierrokset. Kokeile toimivaa kokonaisuutta.
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Winner's Magic on kehittänyt toimintaansa merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Liian vähälle huomiolle jäänyt nettikasino on tarjontansa kanssa hyödynnettävissä oikein maistuvan bonuspaketin turvin.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Nettilompakoilla ja Trustlylla 3 päivää, muilla menetelmillä pankin/kortin mukaan 6-8 pankkipäivää.
Bonus
800€
Kierrokset
-
Casinolandin bonus-paketti sisältää talletusedut neljälle ensimmäiselle talletuksella. Avaustalletusta korotetaan täällä 100 % bonuksella aina 200 € asti!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Valitettavasti Casinoland ei toimi vielä toistaiseksi suomen kielellä, mutta tämä mesta peittoaa silti monet muut pelipaikat. Uusille pelaajille neljään osaan jaettu bonuspaketti 800€ asti!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Kotiutuksen kesto vaihtelee käytettävästä menetelmästä. Kun kotiutuksesi on tarkistettu ja hyväksytty, saat maksun 1–5 työpäivän kuluessa. Minimikotiutus on 10 euroa.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!