21.3. Liiga -vihjeet: Mikä on SaiPa - missä energia?

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

21.3. Pudotuspelit: Liiga -ennakko & -vihjeet: 

SaiPa - Kärpät (Voitot: 0-1)

SaiPan odotettiin tulevan ensimmäiseen otteluun todella kovaa, kun alla oli kaksi voittoa Ässistä. Ottelun kuva Raksilassa oli kaikkea muuta. Kärpät oli todella pelivalmis ja hallitsi pelitapahtumia mielin määrin. SaiPa oli pehmeä ja sille ominainen liike, energia sekä aggressiivisuus oli tipotiessään. 

Kotihallissaan SaiPa on pelannut hyvin, mutta paljon pitää tapahtua, mikäli SaiPa tästä parista etenee jatkoon. Jussi Markkanen puuttuu edelleen SaiPan maalilta. Lisäksi runkosarjan ykköstähti Dave Spina on poissa kokoonpanosta - onko Spina yksinkertaisesti hyllytetty? Se ei olisi varsinainen yllätys, sillä Spina on ollut todella vaisu jo pidemmän aikaa. 

Lappeenrannassa puntit tasoittuvat selkeästi SaiPan suuntaan. Silti Kärpät on niin paljon laadukkaampi ryhmä, että se lähtee vieraskamppailuunkin suosikkina. Mikäli SaiPa mielii voittoon, tulee työhaalarit kaivaa esiin. SaiPan ainoa mahdollisuus lepää todella kovassa ja fyysisessä pelissä. 

SaiPan momentum oli ensimmäisessä ottelussa - nyt tilanne on tukalampi. SaiPan otteet Raksilassa olivat niin väsyneitä, että huonommillakin kertoimilla oululaiset on pakko ottaa kupongille. 

 UNIBET - 100€ + 10€ tuplabonus >>

Unibet laajenee hurjaa vauhtia. Se toimii yli 100 maassa. Suomi on onneksi yksi näistä. Tätä luotettavampaa peliyhtiötä saat etsiä. Uuden pelaajan etuna saat 100% tuplauksen ensitalletukseesi jopa 100€ asti + 10€ riskittömän mobiilivedon. Unibet TV- näyttää huippu-urheilua ilmaiseksi 24/7.

Liiga -vihjeet:

LYÖ TÄMÄN VIIKONLOPUN AJAN VETOSI SISÄÄN UNIBETILLA! 

Herra Turtlen ja Unibetin superviikonlopussa on jaossa yhteensä 290€ ilmaista pelirahaa! Lue lisää täältä >>

Moneyline: Kärpät 1,52 Unibet/Bet365

Katso myös illan kaikki muut Liiga- ennakot ja pelivihjeet tästä: 

HIFK - Tappara >>
Blues - JYP >>
SaiPa - Kärpät >>
KalPa - Lukko >> 

Bet365

 BET365 - 100% bonus 100€ asti >>

Yksi Euroopan johtavista peliyhtiöistä. Ei valitettavasti tarjoa palvelua suomeksi, mutta loistavat bonukset ja erittäin laajan kohdevalikoiman. Varsinkin jääkiekossa brittisivuston kertoimet ovat usein hakoteillä ja myös jalkapallon puolella Bet365 tarjoaa usein markkinoiden parhaat kertoimet.

Nettikasino -bonukset
Bonus
1000€
Kierrokset
-
Suuntaa uudelle nettikasinolle jo tänään! AmunRa -kasino on uusi Egypti-teemainen nettikasino, mistä pääset lunastamaan jopa 1000 euron edestä bonusrahaa!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Tuore nettikasino valtavilla bonuksilla! AmunRa Casino jakaa uusille pelaajilleen jopa 1000 euron edestä lunastettavia bonuksia, joiden avulla nettikasino -pelit pyörivät ihan kunnolla ensitalletusten myötä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Kotiutukset saapuvat tilillesi 1-3 arkipäivän sisällä riippuen pankistasi.
Bonus
-
Kierrokset
50
Kevään 2020 uusi nettikasino ilman rekisteröitymistä! Nitro Casinolla pelit luonnistuvat pikavauhtia pelkillä pankkitunnuksilla kiitos Trustlyn, joten testaa uutuussivustoa kaasu pohjassa!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Vuoden 2020 uusi nettikasino iskee sydämeen nitro-voimalla, ja voitkin napata 21.Comin ja Just Spinin tiimin uutuussivustolle tarjouksia joka päivä! Saatkin kasinolla ilmaiskierroksia ja muita yllätysbonuksia joka kerta kun teet talletuksen. Tarkista sähköpostisi talletuksesi jälkeisenä päivänä, ja löydät sieltä aina jonkun yllätystarjouksen!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Nitro Casinolla on käytössään Trustly-palvelu, jonka avulla saat vain 15 minuutin kotiutukset muulloin kuin viikonloppuisin, jolloin aikaa menee hieman pitempään.
Bonus
300€
Kierrokset
21
Nappaa tästä uudet ilmaiskierrokset nettikasino -pelien pariin. 21Casino palkitsee nimittäin kaikki uudet pelaajansa 21:llä ilmaisella pelikierroksella sekä 300€ muilla kasinobonuksilla!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Nappaa 21 Casinolle nyt helposti tarjotut 21 ilmaiskierrosta, jotka siis kolisee pelitilillesi heti rekisteröitymisen jälkeen. Tämän jälkeen luvassa on vielä 300 euron kasinobonukset!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto: Noin 1-4 pankkipäivää per kotiutus (nostopyynnön hyväksymisestä). Nopeimmat kotiutukset saa totutusti nettilompakoihin.