23.12 NHL-vihjeet kinkunvalvojaisyöhön!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Kinkkuvalvojaisten NHL-kierros kattaa yhteensä 11 ottelua! Me löydämme pelattavaa kolmesta eri kohteesta, joista yhdellä napataan isommankin kinkun hinta takaisin! 

23.12.2014 NHL-ennakko & -vihjeet:

Minnesota - Philadelphia

Minnesotan kausi on ollut äärimmäisen vaikea. Wildia spekuloitiin aina kärkikamppailuun asti, mutta 31 ottelua ovat tuoneet vain 35 pistettä. Edellisestä viidestä ottelusta Minnesota on voittanut vain yhden. Flyers pelaa myös ailahtelevaa kautta, mutta edellisestä kymmenestä ottelusta se on kuitenkin peräti kahdeksasta napsinut pisteitä. 

Wild ei ole ollut tänä vuonna kotikentällään viime kauden tasolla. Philadelphia on toki altavastaaja Minnesotassa, mutta ei missään nimessä kertoimien mukainen. Pikkurahalla isoa vierasjytkyä on pakko kokeilla!

NY Rangers - Washington

Washington otti viime yönä kotivoiton Senatorsista, mutta voitto oli kaikkea muuta kuin vakuuttava. Oikeastaan Capitalsin voitto voidaan laittaa suoraan hurjaan vireeseen iskeytyneen maalivahti Braden Holtbyn ansioksi. Holtbyn 38 torjuntaa ja varsinkin ensimmäisen erän lukuisat mörkötorjunnat pitivät Capitalsin mukana ottelussa. Washingtonin ykköskentällinen Alexander Ovechkinin johdolla näytti jo viettävän joulutaukoa, eikä ykkösylivoimalla ollut mitään annettavaa joukkueelle. 

Rangers on päässyt todella kovaan vireeseen juuri ennen taukoa. Joukkue on kuuden ottelun voittoputkessa ja edelliset kymmenen otteluakin ovat tuoneet kahdeksan voittoa. Rangers on vieraita laadukkaampi ja koti- sekä lepoedun myötä ottelun selvä suosikki. Kun Washingtonilla on vielä heikko esitys Ottawaa vastaan alla, kelpaa Rangers upeasti peleihin! 

Chicago - Winnipeg

Chicagon kotietu on jälleen näyttänyt mahtinsa. Vain neljä kotiottelua kauden aikana hävinyt Blackhawks pelaa kotikentällään huomattavasti raikkaampaa kiekkoa kuin vieraissa. Edelliset kahdeksan kotiottelua se on voittanut kaikki. Joukkue haluaa varmasti joulun viettoon voitto alla, joten Winnipegia vastaan tuskin sorrutaan asennevammaan. 

Winnipeg ei ole varsinaisesti huono vierasjoukkue, mutta laatuero joukkueiden välillä on selkeä. Blackhawks on ottelun supersuosikki ja kelpaa peleihin. 

 WILLIAM HILL  >> - ei voimassa olevaa bonusta

William Hill on valtava briteissä. Jopa niin valtava, että sen ei tarvitse tarjota tällä hetkellä uusille pelaajille aloitusbonusta. Asiantuntevan kuluttajan kannattaa kuitenkin huomioida tämä peliyhtiö sillä sen kertoimet ovat usein hakoteillä, varsinkin jääkiekossa.

Suosikkimme:

SUOSITTELEMME!

UNIBET - 100€ + 10€ tuplabonus >>

Unibet laajenee hurjaa vauhtia. Se toimii yli 100 maassa. Suomi on onneksi yksi näistä. Tätä luotettavampaa peliyhtiötä saat etsiä. Uuden pelaajan etuna saat 100% tuplauksen ensitalletukseesi jopa 100€ asti + 10€ riskittömän mobiilivedon. Unibet TV- näyttää kaiken lisäksi huippu-urheilua ilmaiseksi 24/7. On kenties maailman luotettavin peliyhtiö, jonka rahansiirrot ja asiakaspalvelu toimivat moitteettomasti. Unibetin kohdetarjonta on äärimmäisen laaja, kertoimet alan huippua ja jatkuvat kampanjat pitävät mielen vireänä!

Vihjeiden arvot:
✮✮✮ Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
✮✮ Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
✮ Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
100
Tilivapaa uusi nettikasino vuosimallia 2020! Testaa uudet kasinosivut nyt 100 ilmaiskierroksen kera!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Uusi rekisteröintivapaa nettikasino 2020! Testaa Casino Planet ilman pelitiliä ja käy lunastamassa tarjolla olevat 100 ilmaiskierrosta uutena pelaajana!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaat voitot Suomeen
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto: Kotiutukset saapuvat tilillesi 1-3 arkipäivän sisällä.
Bonus
1000€
Kierrokset
100
Kasinoseikkailu ilman pelitiliä! Nomini Casino antaa kaiken kukkuraksi sinun valita oman bonuksesi 50%-200% väliltä, eli ensitalletuksen sivustolla voi jopa triplata! Testaa ilman rekisteröitymistä toimiva Nomini Kasino jo tänään!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Nomini -nettikasinolla pääset nauttimaan useista kasinobonareista sekä erilaisista kampanjoista! Voit napata kasinolta uutena pelaajana jopa 1000 euron bonukset sekä 100 kpl ilmaiskierroksia! Kasino toimii myös ilman rekisteröintiä, eli kyseessä on eittämättä moderniin makuun kasattu pelipaikka!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Saat kotiutukset Nomini Casinolta suoraan pankkitilillesi välittömästi. Muilla kotiutustavoilla nostoissa kestää pidempään - pääosin noin 1-5 päivää.
Bonus
50€
Kierrokset
-
EuroSlots on hetkittäin uudistunut kolikkopelaajien taivas! Ensitalletukseen saat nyt 100% bonusta 50 euroon asti - talleta siis 50€, ja pääset aloittamaan casinopelit 100 euron kassalla!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Euroslots on toiminut netissä jo pidempään, mutta koki täysvaltaisen uudistuksen vuonna 2016. Nyt Euro Slotsilla onkin tarjota vähintään 50 euron casinobonus, sekä tasaiseen tahtiin vaihtuvia muita tarjouksia ja kampanjoita!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Noin 1-4 pankkipäivää kotiutustavasta riippuen. Miniminosto 20€.