26.9 Liiga-vihjeet: Pari mainiota tärppiä!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

KooKoo – Kärpät

Sekä kouvolalaiset että Oulun ylpeys kuuluvat peruslähtökohdiltaan Liigan runsasmaalisimpiin joukkueisiin. Tämä odottama on pitänyt alkukaudestakin ihan hyvin paikkansa, sillä yli 4,5 maalin rajapyykki on kumpaisenkin otteluissa rikottu jo neljä kertaa kuudesta.

KooKoolla on allaan pari vähämaalisempaa ottelua – kiitos jumalmoodin löytäneen veskari Cloutierin, joka on päästänyt kiekon selkänsä taa vain kerran varsinaisella peliajalla kahdessa edellisessä ottelussa.

Tänään haaste on kuitenkin kauden tähän asti kovin, kun Kaakon kiertuettaan jatkava hurja Kärpät-hyökkäys tulee vastaan.

Oululaisilla on roiskunut alkukaudesta niin omissa kuin vieraissa, joten osumia nähtäneen molempiin päihin. Cloutierin taika päättynee tänään hurjan heppoisen KooKoo-puolustuksen ja laadukkaan Kärpät-hyökkäyksen heijastaessa kontrastia selkeästä tasoerosta.

Liiga-vihjeet:

Yli 4,5 maalia 1,95 Unibet

Kärpät -1,5 2,00 Bet365

Sport – Blues

Vaasalaisten kausi alkoi mukavasti, kun JYP kaatui kotiyleisön edessä, mutta tämän jälkeen meno on muuttunut hankalaksi. Viidestä viimeisestä ottelusta on jäänyt käteen vain kaksi pistettä Pelicansilta ja neljä enemmän tai vähemmän turhauttavaa tappiota.

Blues puolestaan avasi kautensa heikosti kahdella selkeällä tappiolla, mutta sai sitten paremmin juonen päästä kiinni. Kotona kaatuivat Lukko, Tappara ja CHL:ssä Mannheim ennen kuin Ässät kävi yllättämässä espoolaiset housut kintuissa torstaina.

Materiaaliltaan espoolaiset ovat selkeän askeleen Sportia edellä ja vire kirjataan myös Bluesin hyväksi. Sport nautiskelee kotietua, mutta niukan suosikin viittaa voi hyvällä syyllä asetella vieraiden harteille.

Otetaan Bluesia peleihin mainioilla kertoimilla!

Liiga-vihjeet:

Blues (moneyline) 2,07 Unibet

Blues (1x2) 2,75 Bet365

Nettikasino -bonukset
Bonus
25€
Kierrokset
40
MyChance -nettikasino avattiin joulukuussa 2017. Uusille pelaajille tarjotaan täällä 25€ casino bonus jonka avulla ensitalletuksesi tuplataan + saat kaupan päälle 40 kpl ilmaiskierroksia Starburstiin!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Ensitalletus MyChance Casinolle kannattaa, sillä saat sen avulla 100% / 25€ bonuksen ohella myös 40 vapaapeliä Starburstiin! Kasinolla on tarjolla myös monia muita kampanjoita ja turnauksia, joista saat tuntuvasti lisää casino-etuja peruspelaamisen oheen.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: MyChance käsittelee kaikki nostopyynnöt mahdollisimman pian, mutta viimeistään 24h sisällä. Noston siirtyminen tilillesi riippuu käytettävästä menetelmästä. Miniminosto on 20 euroa.
Bonus
250€
Kierrokset
90
Kokeile onneasi talletusbonuksilla ja ilmaiskierroksilla. Vera & John Casinolta löydät lähes kaikkien pelitalojen tuottamat casinopelit, ja tarjolla on 250€ bonukset sekä 90 kappaletta ilmaiskierroksia kahteen huippupeliin!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Vera & John kuuluvat kasinomaailman vankumattomaan kalustoon. Tälle kasinolle on mahdollista lunastaa ohittamaton bonus, jolla uran saa jouhevasti alkuun tarjonnan parissa,
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Noin 1-6 pankkipäivää riippuen käytetystä kotiutusmenetelmästä.
Bonus
100€
Kierrokset
-
Bet365:n bonus: 100% aina 100€ asti, kierrätysvaatimus: 3x. Minimikerroin kierrätykseen: 1.50. Kierrätys suoritettava: 30 päivän sisällä. Minimitalletus bonuksen lunastamiseen: 10 €
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Bonus vain uusille pelaajille (ensitalletuksella), Skrill, Neteller tai Skrill 1-Tap -talletuksilla bonusta ei voi lunastaa. Säännöt ja ehdot pätevät, K18. Pelaa vastuullisesti.
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus:
Kotiutuksen kesto:
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!