28.11 Liigassa jatketaan yllätysten tiellä

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Eilen pääsimme voitonmakuun todellisen tuhkimotarinan kautta, kun 0-2-tappiolla vielä 50 minuutin kohdalla ollut Lukko (2,98) nousi lopussa kolmella pikamaalilla Kuopiossa voittoon. Tänään jatketaan samoissa merkeissä.

Rauman Lukko kävi eilen päättämässä neljän ottelun tappioputkensa todella vapauttavalla tavalla Kuopiossa, kuten yllä totesimme.

Loistokas nousu viime hetkillä voittoon asti näkyi pelaajien ja valmennusjohdon kasvoilla vapautuneena riemuna, joten henkisesti vieraskiertuetta on varmasti hienoa jatkaa heti perään Jyväskylässä.

JYP on ollut kotonaan koko kauden kaamean kovassa vireessä. Joskin kauden kaksi ainoata tappiota ovat tulleet molemmat viimeisten viiden ottelun sisään.

Tällä kaudella parivaljakko on ottanut yhteen jo kertaalleen Raumalla. Tuolloin sinikeltaiset nappasivat pisteet maalein 3-1.

Sarjataulukossa pisteen jyväskyläläisten perässä oleva Lukko on materiaaliltaan isäntiä yhtä tasoa edellä, mutta kotietu on niin merkittävä, että JYP lähtee otteluun ansaitusti suosikkina.

Eilinen voitto oli kuitenkin Lukolle todella valtava mentaalinen lisäpotku takaraivoon, joten henkinen etu voitaneen laskea vieraiden puolelle. Kun muistetaan vielä nimivahva materiaali, mielestämme Lukon kertoimissa on vedonlyöjän kannalta positiivista pelivaraa.

Vihjeet:

Lukko 3,30 Unibet

Lukko (Moneyline) 2,60 Bet365

Viikonlopun pelit kannattaa laittaa sisään Unibetille! Osallistut samalla Turtlen pikkujouluarvontaan. Lue lisää >>

Tappara – TPS

Miika Elomon tultua Kai Suikkasen tilalle TPS:n ruoriin on alkanut tapahtua. Ja vieläpä oikeita asioita! Elomo on sorvannut turkulaisten puolustuksen uuteen uskoon ja ennen tiistain 0-2 SaiPa-tappiota joukkue piti maalinsa puhtaana peräti 230 minuuttia.

Tulikuuman Teemu Lassilan ja hyvin organisoidun puolustuksen ansiosta laariin kolahti myös kolme voittoa, joten turkulaisten suunta on ehdottomasti oikea.

Kahden edelliskauden hopeajoukkue Tappara on puolestaan kärsinyt valtavista vaikeuksista koko syksyn. Kun myös CHL-ottelut otetaan huomioon, on tamperelaisten tappioputki jo peräti kahdeksan ottelun mittainen.

Joukkueille tämä on kuluvan kauden toinen keskinäinen kohtaaminen. Edellisellä kerralla lokakuun alussa TPS merkkautti pisteet nimiinsä kotonaan maalein 2-0.

Materiaaliltaan kaksikon perustaso on suunnilleen samaa luokkaa ja kotiedun myötä Tappara on suosikki. Nykyvireen ja lähes ohittamattoman Teemu Lassilan ansiosta ottelusta voidaan kuitenkin odottaa erittäin tasaista, eikä TPS:aa voi poissulkea mitenkään voittotaistosta. Mielestämme kerroin kattaa pelaamisen riskin.

Vihjeet:

TPS 3,02 ComeOn!

Alle 4,5 maalia 1,96 Unibet

Muista myös, että kauttamme voit kokeilla vielä sunnuntaihin asti vedonlyöntiä Unibetille riskittömästi aina 100€+10€ asti >>

Nettikasino -bonukset
Bonus
500€
Kierrokset
70
Omnislots tuplaa ensitalletuksesi 300€ asti! 50 ilmaiskierrosta saat, kun kerrot talletuksen jälkeen asiakaspalvelun chattiin bonuskoodin: 50FREE. 2. talletuksella luvassa vielä 50%/200€ bonus + 20 spinniä lisää!
Pelaa
Arvosana - 3.5/5 tähdet
Vuonna 2015 päivänvalonsa nähnyt OmniSlots nettikasino jakelee mukavat bonukset kahdelle ensimmäiselle talletukselle. Suosittelemmekin kaikkia testaamaan tämän kasinon juurikin näillä bonus-varoilla, sillä niillä kaikki nettikasino -pelaajat saavat varmasti hyvän kuvan casinon tarjonnasta.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Nostojen käsittelyssä ja rahojen siirtymisessä kestää Omnislotsilla pääosin 2-8 pankkipäivää per hyväksytty nosto.
Bonus
-
Kierrokset
-
Amsterdams Casino suljettu, ja kasino toimii nykyisin Slot Planet Casinona.
Pelaa
Arvosana - 0/5 tähdet
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus:
Kotiutuksen kesto:
Bonus
100€
Kierrokset
310
Viron pelilisenssin alaisuudessa toimiva ja sosiaalisen pelaamisen nimiin vannova Chanz -nettikasino antaa uusille suomalaisille pelaajille 10 kpl ilmaiskierroksia ilman talletusta Starburstiin.
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Chanz on nykyisin kasino ilman rekisteröitymistä! Testaa "tsäänsillä" maistuvatko kasinopelit makoisammalta Chanzin parissa! Saat ensimmäisillä talletuksillasi 100€ bonusrahaa ja jopa 310 ilmaista kierrosta! Ekat 10 ilmaiskierrosta ovat talletusvapaat!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Chanz kertoo, että kotiutukset saa normaalisti ulos kasinolta muutamissa tunneissa tai jopa minuuteissa. Mikäli Chanz tarvitsee kuitenkin lisävahvistuksia kotiuttajalta henkilöllisyyden varmentamiseksi, voi tämä kotiutusaika tietty pidentyä. Trustlyllä kotiutukset on mahdollista saada alle 10 minuutissa suoraan pankkitiille.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!