30.9. Liiga -pelivihjeet: Kaikkiin kolmeen otteluun veto sisään!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Eiliset Liiga-vihjeet osuivat puhtaasti 2/2, kun sekä Kärpät (1,45) sekä TPS (1,65) hoitivat oman tehtävänsä. Keskiviikkona pelataan kolme ottelua Liigaa ja tällä kertaa pelivihjeitä löydetään kaikista kolmesta ottelusta! 

30.9. Liiga - ennakko & pelivihjeet:

18:30 Lukko - SaiPa

Kierroksen ehdottomassa kärkikamppailussa kohtaavat Lukko ja SaiPa. Lukko voittanut, CHL mukaan lukien, viisi edellistä otteluaan. Neljä edellistä kotiottelua ovat myös kaikki tuoneet puhtaat kotivoitot. Liigassa Lukko ei ole menettänyt vielä pistettäkään kotikaukalossa ja kolmessa kotiottelussa joukkue on päästänyt vain kolme maalia!

SaiPa on myös ollut alkukaudella äärimmäisen pirteä. Kuudesta ottelusta sillä on koossa 13 pistettä ja edelliset viisi ottelua ovat tuoneet neljä voittoa. Edellisottelussa lappeenrantalaiset onnistuivat kellistämään jopa hallitsevan mestarin, Oulun Kärpät.

Raumalla Lukko nauttii kuitenkin vahvaa kotietua, minkä lisäksi isäntien loukkaantumissuma alkaa pikku hiljaa helpottaa. Kotietu tekee isännistä suosikin kamppailuun ja yli kahden kertoimella se kelpaa peleihin.

Pelivihjeet:

* 1x2: Lukko 2,01 ComeOn! 

18:30 Sport - Tappara

Tappara leikitteli eilen Pelicansin kustannuksella ja nappasi nöyryyttävän 8-2 -voiton. Vaikka pelikaaneja ei tällä hetkellä voi pitää kummoisena vastuksena, kertoo maalimäärä kirvesrintojen iskukyvystä paljon. Tähtilupaus Patrik Laineen johdolla Tappara käyttää maalintekotilanteensa tällä hetkellä tylyllä prosentilla. 

Sport katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa edellisottelussa kaatamalla Bluesin maalein 3-0. Sarjataulukossa piste-ero Tapparaan on vain yksi piste, mutta materiaalinen tasoero on julma vierasjoukkueen hyväksi. Vaikka Sport nauttii ottelussa koti- ja lepoetua, on Tappara pakko ottaa peleihin näin kovalla tarjouksella. 

Pelivihjeet: 

** 1x2: Tappara 2,21 NordicBet

Nordicbet

 NORDICBET - 200€ vedonlyöntibonukset >>

Nordicbet ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Tämä peliyhtiö on ottanut ryminällä jalansijaa pohjoismaisilla vedonlyöntimarkkinoilla. Suomalaisille Nordicbet järjestää viikoittain kilpailuita ja kampanjoita jotka pitävät pelaajan tyytyväisenä. Nyt rajoitetun ajan voimassa on 200€ ensitalletusbonus. Käytä heti. Tallettamalla 100€, voit aloittaa vedonlyönnin 300€ kera.

18:30 HPK - Blues 

Blues otti tiistaina taisteluvoiton JYPistä maalein 2-1. Espoolaiset olivat ottelun viimeisessä erässä pahasti jaloissa, mutta pystyivät kampeamaan tärkeän voiton. Samalla joukkueen kahden ottelun tappioputki tuli päätökseen, mikä varmasti lisää itseluottamusta.

Itseluottamusta tarvittaisiin ennen kaikkea hyökkäyspäähän, sillä Blues on tehnyt vasta 12 maalia sarjan aikana. Varsinkin viime kaudella loistanut ylivoima on ollut tilastojen valossa tukkoista. Blues luo kuitenkin paljon maalipaikkoja, joten on vain ajan kysymys, kun tehot myös ylivoimalla palaavat takaisin.

HPK nappasi edellisviikolla JYPistä 6-3 -voiton ja tasapelipisteen HIFK:sta. Kahdesta vaikeasta vierasottelusta neljä pistettä oli varsin makoisa saavutus. Materiaalin puolesta Kerho on kuitenkin vierasjoukkuetta heikompi. Vaikka koti- ja lepoetu puoltaa isäntiä, on yli kolmen kertoimella Bluesia pakko kokeilla. 

Pelivihjeet:

* 1x2: Blues 3,10 NordicBet

Vihjeiden arvot:
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
900€
Kierrokset
150
Dream Jackpot -nettikasinon 900 euron bonus-paketin yhteydessä saat jokaisen bonuksen yhteydessä myös 50 kpl ilmaiskierroksia Net Ent -suosikkeihin - yhteensä siis 150 ilmaispeliä!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Laadukas Dream Jackpot antaa sinulle enemmän mahdollisuuksia toteuttaa unelmiasi kuin muut nettikasinot - avaa peliura sivustolla 900 euron bonus-paketilla 150 ilmaiskierroksen kera!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Dream Jackpot Casinon maksuosasto käsittelee kaikki nostopyynnöt mahdollisimman nopeasti ja raha lähtee asiakasta kohti vielä samana pankkipäivänä, kun kotiutus on tehty. Menetelmästä riippuen rahan siirtyminen asiakkaalle kestää 1-3 pankkipäivää. Minimikotiutus on 20€.
Bonus
1700€
Kierrokset
-
KTO Casinolla bonuksia jaetaan kolmelle ensimmäiselle talletukselle, ja yhteensä kaikki uudet pelaajat voivatkin lunastaa KTO:lle jopa 1700 euron edestä casinobonus-rahaa!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Curacaolta käsin operoivan KTO Casinon kolmiosainen bonus-paketti avautuu pelaajien käyttöön seuraavasti. Ensimmäinen talletuskerta tuo pelaajalle 100% bonusta 200€ asti, toinen talletus 50% bonusta 500€ saakka, ja kolmas taasen 25% talletusbonuksen täyteen tonniin asti.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10-100€ - riippuen kotiutustavasta
Kotiutuksen kesto: KTO:lla nostojen käsittelyajat ovat eri kotiutustavoilla 2-24 tuntia. Kotiutuksen hyväksymisen jälkeen saat rahasi kasinolta 1-5 päivän sisällä.
Bonus
3000€
Kierrokset
-
Uusi La Fiesta Casino niittaa tiskiin melkoisen bonus-paketin! Saat nyt peräti 3000€ bonuksia! Ensitalletusbonus on valtava 400%/1000!
Pelaa
Arvosana - 3.5/5 tähdet
La Fiesta Casinon tarjouskavalkadiin lukeutuu yhdet markkinoiden suurimmat casinobonukset, kun uusia pelaajia hemmotellaan jopa 3000 euron arvoisella bonus-paketilla. Kokonsa lisäksi bonus on myös prosenttilukemassa mittava, sillä avaustalletukseen saa kasinolle huiman harvinaisen, 400% casinobonuksen - aina 1000€ asti!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 €
Kotiutuksen kesto: Nostoissa kestää La Fiesta Casinolla pääosin 2-7 arkipäivää (pankkipäivää). Nopeiten kotiutukset saa nettilompakoihin.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!