31.10. Liiga - pelivihjeet: Useampi loistokohde ja yksi viihdepeli!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Perjantain Liiga-vihjeet kävi hyvin tassuun, kun kaikki kolme kohdetta: KooKoo (2,60), KooKoo +1 (1,58) ja Lukko -1 (1,96) osuivat. Lokakuun viimeisellä Liiga-kierroksella nähdään tukku kovia kamppailuja. Vedonlyönnin kannalta pelattavaa on myös oikein mukavasti, kun hanskaan tarttuu kaksi kahden ja yksi kolmen tähden kohde. Lisäksi illan kärkikamppailuun isketään mojova viihteellinen pommihaku.

31.10. Liiga - ennakko & pelivihjeet:

17:00 HPK - HIFK

Kerho pelasi perjantaina Raumalla, joten se ei saa tähän kamppailuun kummoista kotietua. Lepoetu on IFK:n puolella, minkä lisäksi petopaidat ovat myös pelanneet viime ajat loistavasti, kun viisi edellistä ottelua on tuonut neljä voittoa. Torstaina kaatui Blues vieraissa selkein lukemin 5-2. 

IFK on parantanut ennen kaikkea vieraspelaamistaan ja joukkue on ollut kauden ajan yksi sarjan parhaista vierasjoukkueista. Vastaavasti HPK on ollut kotikentällä äärimmäisen heikko. 

HIFK on huomattavasti laadukkaampi joukkue ja vieraissakin selvä suosikki. Lähes kahden kerroin riittää helposti peleihin!

Pelivihjeet:

** 1x2: HIFK 1,97 ComeOn!

{module comeonmainos} 

17:00 Kärpät - Tappara

Kierroksen kärkikamppailu pelataan Raksilassa, jossa kohtaavat viime vuoden finalistit Kärpät ja Tappara. Tappara on joka vuosi hävinnyt Kärpille finaaleissa, mutta tämän kauden ensimmäisen kohtaamisen se voitti lukemin 6-5. 

Raksilan ottelun lähtökohdat ovat äärimmäisen mielenkiintoiset. Kärpät on kolmen ottelun voittoputkessa, kun taas Tappara on voittanut jo neljä ottelua peräkkäin. Kärppien nuori Sebastian Aho on ollut hurjassa iskussa, mutta myös Tapparalta on noussut tulikuumia nimiä esiin kapteeni Jukka Peltolan johdolla. Aliarvostettu Tappara-kapu pelaa jälleen upeaa runkosarjaa. 

Kärpät nauttii ottelussa selkeää kotietua ja on laadukkaampi, mutta Tappara on ollut ehkä hieman vahvempi syksyn peleissä. Lähtökohdat otteluun ovat hyvin tasaiset, eikä kertoimista löydy sen kummempaa sanottavaa. Luultavasti nähdään vähämaalinen kamppailu, joka ratkeaa hyvin pieniin marginaaleihin. 

Joukkueiden edellisestä kymmenestä ottelusta peräti viisi on löytänyt ratkaisunsa vasta varsinaisen peliajan jälkeen. Kaukana se ei ole lauantainakaan ja viihdepelit lyödään tasapelille.

Pelivihjeet: 

* 1x2: X 3.90 Unibet

{module unibetmainos}

17:00 SaiPa - Sport

Molemmat joukkueet pelasivat eilen, joten kummoista lepoetua ei voi jakaa kummallekaan. SaiPa nauttii kuitenkin vahvaa kotietua. Lappeenrantalaiset ovat hävinneet peräti kolme edellistä kotiotteluaan. Tämä on Kisapuistossa suorastaan ennen kuulumatonta, eikä sitä suvaita lainkaan. Keltamustat tulevat tähän otteluun varmasti äärimmäisen kovalla latauksella. 

SaiPa voitti viime vuonna kaikki joukkueiden neljä keskinäistä kohtaamista. Tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen merkattiin Sportille 4-2, mutta tuolloin pelattiin Vaasassa, missä Sport tunnetusti nauttii äärimmäisen vahvaa kotietua. 

Tasoero joukkueiden välillä on julma. SaiPa lähtee selkeänä suosikkina kamppailuun ja kelpaa näistä asetelmista myös vetoihin. 24hBet tarjoaa yllättävän iso suosikin kerrointa, joka on syytä käyttää heti.

Pelivihjeet: 

** 1x2: SaiPa 1,60 24hBet

{module 24hmainos}

18:30 Ässät - Lukko

Lukko pelasi perjantaina HPK:ta vastaan, mistä Ässät saa pienen lepoedun. Satakunnan Derby kuitenkin sytyttää varmasti lauantai-iltana molemmat joukkueet, joten tuskin kumpikaan joukkue tuntee minkäänlaista väsymystä. Paikalliskamppailussa myös Ässien kotiedun merkitys laskee selvästi.

Joukkueet kohtasivat kerran tällä kaudella Raumalla, jolloin Lukko oli 1-0 maalein parempi. Tästäkään kamppailusta tuskin tulee mitään maalijuhlaa, sillä molemmat joukkueet ovat heti KalPan jälkeen ylivoimaisesti vähämaalisimpia sarjan joukkueita. Ässien peleissä on nähty keskimäärin 3,8 ja Lukon otteluissa 3,9 maalia per ottelua. 

Vähämaalisuus nostaa selkeästi tasapelin riskiä. Lukko on kuitenkin huimasti isäntien parempi joukkue ja ansaitsee selkeän suosikin aseman. Vierasjoukkueesta tarjotaan melkoisia kertoimia ja tähän kohteeseen isketäänkin tavallista enemmän pesetaa kehiin. 

Pelivihjeet: 

*** 1x2: Lukko 2,37 24hBet

{module kisabannerit}

Vihjeiden arvot:
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
2000€
Kierrokset
-
Uusi nettikasino isoilla bonuksilla. CrownCas Casinolta irtoaakin tilin avaamisen yhteydessä jopa 2000€ bonusrahaa!
Pelaa
Arvosana - 3/5 tähdet
CrownCas on aivan uusi nettikasino, joka julkaistiin juuri ennen 2020 alkua. Tarjolle napsahti suorilta käsin 2000€ casino-bonukset, ja ensimmäiselle talletuksella saakin muhkean 150%/500€ bonarin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 €
Kotiutuksen kesto: Nopeimmat kotiutukset CrownCasilta saa nettilompakoilla kuten Skrill ja Neteller. Kortteja käyttämällä aikaa kuluu useita päiviä.
Bonus
1000€
Kierrokset
100
CasinoRoom jakaa saman nimen kuin suomalainen Casinohuone, muttei ole tälle tutulle kasinolle kuitenkaan mitään sukua. Pelipaikkana toki myös laadukas ja viihdyttävä, kuten tutumpi kaimansa.
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Casino Room on pitkän linjan nettikasino, joka on saanut alkunsa jo vuonna 1999. Monien, hyvien kehitysmuutoksien jälkeen kyseessä onkin vähintään perusvahva kasino kaikille isoja bonuksia arvostaville pelaajille. Alkuun saatkin täällä 1000€ bonuksen sekä 100 ilmaiskierrosta!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa (HUOM! Alle 30€ talletuksissa 2€ siirtomaksu!)
Kotiutuksen kesto: Noin 1-5 arkipäivää siitä, kun kotiutuspyyntö on hyväksytty Casilandon maksutiimin puolesta.
Bonus
50€
Kierrokset
-
Talleta 50€ ensimmäisellä talletuskerrallasi tilin avaamisen jälkeen, niin pääset pelaamaan Get Lucky nettikasinolle 100 euron pelikassalla! Tarjolla siis 100%/50€ casinobonus!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Kaikki uudet asiakkaat saavat Get Lucky nettikasinolla käyttöönsä 100% casinobonuksen , joka on voimassa 50€ asti. Saat siis 50€ talletuksella 100€ pelirahaa. Kyseessä on tyylikäs nettikasino Co-Gaming Limitediltä, joka vastaa muun muassa ComeOnin, Galaksinon ja Nopeampi.comin pyörittämisestä!
Sopiiko suomalaisille?
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Kotiutuspyyntöjen käsittelyaika 24 tuntia. Hyväksytyt nostot saa omaan näppiin tämän jälkeen 1-5 pankkipäivässä. Minimikotiutussumma on 20€.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!