1.3. Maaliskuun ensimmäiset Liiga-vihjeet!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Liigassa pelataan jälleen tiistaina kolmen ottelun verran. Sarjataulukon tilanne on kihelmöivä, kun panosta riittää vielä monella saralla. Vedonlyönnin kannalta tässä vaiheessa kevättä motivaatiotekijät nousevat pintaan ja kovakuntoiset kevään joukkueet maistuvat lapulle.

1.3. Liiga - ennakko & pelivihjeet:

18:30 KooKoo - Lukko

KooKoo on sarjassa tällä hetkellä sarjan kahdestoista ja piste-eroa Sportiin on viisi pistettä, kun molemmilla on vielä neljä ottelua jäljellä. Kouvolalaiset ovatkin tänään lähes pakkovoiton edessä, kun Lukko saapuu vieraaksi, mikäli mielivät vielä kymmenen parhaan joukkoon ja pudotuspeleihin.

Isäntien illasta ei kuitenkaan ole luvassa helppoa, sillä Lukko on päässyt kovaan iskuun. Otteissa on ollut taas perinteistä kevään Lukkoa: yksinkertaista pystynsuunnan kiekkoa, missä taistellaan, tapellaan ja isketään ratkaisut kuuman kärkivitjan voimin. Joukkue on viiden ottelun voittoputkessa ja noussut sarjassa jo kuudenneksi. Viikonloppuna kaatui hallitseva mestari Kärpät komeasti 1-0.

Vaikka Lukko on napannut monta voittoa putkeen, on sen sijoitus kuuden joukossa kaikkea muuta kuin varma, kun TPS hengittää kahden pisteen päässä niskaan. Lukon on tänään haettava pisteet Kouvolasta ja tämä tiedostetaan varmasti joukkueessa. KooKoo ei pärjää materiaalissa Lukolle ja ennen kaikkea sen alivoima on ollut heikkoa. Lukolla vastaavasti kärkiketju ja ylivoima on ollut kuumassa vireessä. 

Isännät nauttivat toki kotietua, mutta vieraissakin Lukko on ottelun selvähkö suosikki ja yli kahden kertoimella varsin maistuva peli-idea.

Liiga -vihjeet: 

** 1x2: Lukko 2,10 24hBet / Leijonakasino / Veikkaushuone

Pelitili tyhjenemässä? Käy katsomassa nämä vedonlyöntibonukset! Tarjolla valtava määrä rahanarvoisia etuja! 

Vihjeiden arvot: 
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata! 
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
-
Galaksino Casino on uusi kasino ilman rekisteröitymistä, joka kannattaa ehdottomasti tsekata, mikäli tilivapaa pelaaminen kiinnostaa! Casinon taustalla toimii sama yhtiö kuin esimerkiksi ComeOn!:lla.
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Galaksino tulee olemaan korkealla parhaat nettikasinot 2020 -kisassa, kun uudet kasinot lyödään joulukuun lopussa paremmuusjärjestykseen. Kyseessä on Co-Gaming Ltd:n uusin, rekisteröitymisvapaa casino, ja tämän yhtiön kynästä ovat syntyneet mm. sellaiset kasinot kuin ComeOn ja Suomikasino. Tämä paikka kannattaa siis kokeilla!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 5€
Kotiutuksen kesto: Riippuen käyttämästäsi pankista 1-3 arkipäivää.
Bonus
-
Kierrokset
50
Kevään 2020 uusi nettikasino ilman rekisteröitymistä! Nitro Casinolla pelit luonnistuvat pikavauhtia pelkillä pankkitunnuksilla kiitos Trustlyn, joten testaa uutuussivustoa kaasu pohjassa!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Vuoden 2020 uusi nettikasino iskee sydämeen nitro-voimalla, ja voitkin napata 21.Comin ja Just Spinin tiimin uutuussivustolle tarjouksia joka päivä! Saatkin kasinolla ilmaiskierroksia ja muita yllätysbonuksia joka kerta kun teet talletuksen. Tarkista sähköpostisi talletuksesi jälkeisenä päivänä, ja löydät sieltä aina jonkun yllätystarjouksen!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Nitro Casinolla on käytössään Trustly-palvelu, jonka avulla saat vain 15 minuutin kotiutukset muulloin kuin viikonloppuisin, jolloin aikaa menee hieman pitempään.
Bonus
99€
Kierrokset
99
Yako Casino on pirteä ilmestys kasinomaailmassa, ja luvassa onkin uutena pelaajana mukavasti 100% bonus 99€ saakka 99 ilmaiskierroksen kera!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Yako houkuttelee tarjoamalla bonurahaa ja mukavan tukon ilmaiskierroksia. Tämän lisäksi suomalaiset pelaajat saavat nautiskella muun muassa verovapaista voitoista ja laadukkaista peleistä.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Yako tarjoaa kotiutukset pankkitilillesi 1-3 pankkipäivän sisään. Riippuen hieman pankistasi sekä nostometodistasi. Minimikotiutus vain 10€.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!