12.2. HIFK ja JYP pelaavat runkosarjan voitosta

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Sport oli eilen lähellä yllättää Kärpät, mutta aivan ei riittänyt vaasalaisten veto loppuun. Silti Sport +1,5 (1,74) saatiin kuitenkin kiinni. Perjantaina mielenkiintoisin kamppailu käydään Helsingissä. 

11.2. Liiga - ennakko & pelivihjeet:

18:30 HIFK - JYP

Kierroksen mielenkiintoisin kamppailu käydään Helsingin vanhassa jäähallissa, kun HIFK saa vastaansa JYPin. Joukkueet kohtaavat viikon sisään kahdesti, joten kamppailu runkosarjan voitosta alkaa huipentumaan. Ennen perjantain ottelua JYP on viisi pistettä IFK:ta perässä, mutta toisaalta myös yhden pelin vähemmän pelanneena. Näin ollen jyväskyläläiset tarvitsevat tästä ottelusta ehdottomasti voiton, mikäli haluavat vielä taistella runkosarjan ykkössijasta.

Kumpikin joukkue on ollut tulikuumassa iskussa jo pitkän aikaan. Molemmilla joukkueilla on edellisestä 15 ottelusta vain kolme tappiota. IFK:n pisteputki on jo 11 ottelun ja JYPin kuuden ottelun mittainen.

JYP ja HIFK ovat usein järjestäneet todella viihdyttäviä ja vauhdikkaita kamppailuja. Tällä kaudella molemmat keskinäiset kohtaamiset ovat päättyneet hieman yllättäen vierasvoittoihin, kun JYP voitti Helsingissä 4-1 ja IFK Jyväskylässä 3-2. 

Ottelussa on isot panokset ja lataus on varmasti molemmilla joukkueilla tapissa. Loukkaantumistilanne on molemmilla myös varsin hyvä: JYPiltä puuttunee Valtteri Kemiläinen, kun taas IFK:lta Siim Liivik sekä Mika Partanen. Lähtökohdat eivät oikeastaan voisi olla herkullisemmat huippuottelulle.

IFK on ollut tällä kaudella huomattavasti vähämaalisempi vieras- kun kotikentällä. Näin ollen tässäkin kamppailussa lähtökohdat ovat vähämaaliset ja varsin tasaiset. Kotietu tekee IFK:sta niukan suosikin, mutta ei kertoimien mukaista. Rahat lyödään rohkeasti vieraille.

Vähämaalisuus nostaa tasapelin riskiä, joten paras vaihtoehto lapulle on JYPin moneylinevoitto. Myös suorasta vierasvoitosta tarjottu kerroin on kuitenkin äärimmäisen korkea, joten sitäkin kannattaa kokeilla. Esimerkiksi Leijonakasinon tai jonkun muun riskittömän vedon avulla. 

Liiga -vihjeet: 

** Moneyline: JYP 2,35 Unibet
* 1x2: JYP 3,10 24hBet / Veikkaushuone / Leijonakasino 

{module leijonamainos} 

18:30 HPK - KalPa

HPK on edelleen täyttä kuraa, jos sallitte tämän banaalin ilmaisun. Kahdessa edellisottelussa Kerho hävisi sekä Pelicansille että Ilvekselle. Samalla haaveet pudotuspelipaikkojen suhteen alkavat viimeistään mennä. Eroa pudotuspeliviivaan on nyt jo 13 pistettä.

KalPan tilanne on parempi, sillä se taistelee jopa suoraan kuuden parhaan joukkoon pääsystä. Viime aikojen peliotteet eivät ole olleet kummoisia, kun edelliset kymmenen ottelua ovat tuoneet vain neljä voittoa. Näistä kaksi tuli kuitenkin kahdessa edellisottelussa Kärppiä ja Pelicansia vastaan.

KalPa varmasti piristyi kahdesta peräkkäisestä voitosta ja HPK on ollut sille viime vuosina mieluisa vastus. Kerho nauttii ottelussa kotietua, mutta materiaalin puolesta kuopiolaiset ovat huomattavasti valmiimpia. Reilusti yli kahden kertoimella KalPaa ei voi jättää pelaamatta.

Pelivihjeet:

** 1x2: KalPa 2,40 NordicBet

Mahdolliset apukohteet:

* 1x2: Ässät - Lukko 2 2,31 24hBet / Veikkaushuone / Leijonakasino

* Yli 4,5 maalia: Tappara - Pelicans 1,70 Unibet

* 1x2: KooKoo - TPS 2,10 Bet365

{module 24hmainos}

Vihjeiden arvot: 
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata! 
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
500€
Kierrokset
200
Uusi kasino ilman rekisteröitymistä 2020 kesälle! Aivan uunituore FEZbet Casino tarjoaa rekisteröitymisvapaata kasinoviihdettä 500 euron bonusten ja 200 ilmaiskierroksen kera!
Pelaa
Arvosana - 3.5/5 tähdet
Uudet nettikasinot 2020 -listan tuorein lisäys! Vastikään avattu FEZbet tarjoaa 500€ bonuksen ja 200 ilmaiskiepin sekä vedonlyönti-mahdollisuuden lisäksi myös option täysin rekisteröitymisvapaaseen pelaamiseen! Kyseessä on siis äärimmäisen monipuolinen uusi kasino!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Varat siirtyvät tililtä tilille verkkopankin kautta vain ja ainoastaan minuuteissa.
Bonus
3500€
Kierrokset
50
Valkoisen leijonan oma nettikasino! White Lion Bets Casino tarjoaa pelaajille huikean 200% ensitalletusbonuksen 2000€ saakka, kannattaa napata talteen kun vielä voi
Pelaa
Arvosana - 3.5/5 tähdet
White Lion Bets on perinteinen Curacaon tuote, jonka valikoimaan kuuluu poikkeuksellisen iso bonus uusille pelaajille. Tämän lisäksi saatavavilla myös maistuka kärryllinen ilmaiskierroksia edukkaan startin ottamiseen.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Skrill- ja Neteller-kotiutukset saapuvat perille yhden päivän sisällä nostopyynnön hyväksymisestä. Pankkisiirroissa kestää n. 5 pankkipäivää ja luottokorttikotiutuksissa taasen jopa 10 pankkipäivää.
Bonus
100€
Kierrokset
325
Uusia ilmaiskierroksia listalle! AgentSpinner -nettikasino jakaa uusille pelaajille 100€ bonarin ohella muhkeat 25 ilmaiskierrosta ilman talletusta Book of Dead -peliin. Vahvista vain puhelinnumerosi, ja saat spinnit tilillesi heti!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Suomenkielinen AgentSpinner -kasinoseikkailu toimii Maltan lisenssillä, joten voitot ovat täällä verovapaat! Tsekkaa nyt loistava teemakasino talletusvapaalla bonuksella (25 spinniä)!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€ luottokorteilla ja Eutellerilla, 20€ nettilompakoilla ja verkkopankkitalletuksilla.
Kotiutuksen kesto: Kotiutuksissa kestää Agentspinnerillä 1-3 pankkipäivää.