12.4. Taas Game7 - Kärpät-Tappara ennakko ja vihjeet!

Eiliset Liiga-vihjeet osuivat 3/4, kun kaksi pelaajavetoa sekä HIFK osuivat. Sen sijaan Tapparan voitto jäi toteutumatta, kun Kärpät ja Tappara teki sen taas venyttäen sarjan game seveniin. Lätkäfani ei voisi olla tyytyväisempi, kun tätä upeaa saagaa nähdään jälleen täyden seitsemän ottelun verran! Tasaiset ja vähämaaliset ovat jälleen lähtökohdat ja tämän varaan lyödään myös vetovihjeet.

18:30 Kärpät - Tappara

Voitaisiin sanoa, ettei tämä huikea ottelusarja olisi ansainnutkaan minkäänlaista muuta päätöstä kuin seitsemännen ottelun. Kärpät ja Tappara ovat työstäneet välierissä yhden kaikkien aikojen viihdyttävimmistä ottelusarjoista ja nyt on ratkaisun aika. Kävi ottelussa sitten mitä vain niin lopputulema on se, että toinen juhlii finaalipaikkaa, kun taas toisen on syytä tyytyä pronssiotteluun.

Maanantaina nähty kuudes ottelu jatkoi samaa uskomatonta draamankaarta, mitä olemme päässeet todistamaan jo aiemmissa otteluissa. Tappara nousi tasoihin ottelun viimeisellä sekunnilla, mutta kolmas perättäinen jatkoerä päättyi tällä kertaa Kärppä-juhliin. Mielenkiintoista ottelusarjassa onkin ollut se, että molemmat joukkueet ovat onnistuneet voittamaan vain yhden ainoan kotiottelunsa. Vierasjoukkue on poistunut kolmen edellisen ottelun jatkoerästä jokainen kerta, mikä vain alleviivaa tämän sarjan arvaamattomuutta sekä siitä kumpuavaa viihdyttävyyttä. 

Tapparalla oli kuudennessa ottelussa erinomainen paikka laittaa ottelusarja nippuun, sillä se pääsi peräti kuusi kertaa ylivoimalle ottelussa, kun taas Kärpät ei päässyt pyörittämään YV-peliään yhtäkään kertaa. Oululaiset onnistuivat kuitenkin alivoimaraatamisessaan aivan täydellisesti, kun joukkue sai vihdoin ja viimein Patrik Laineen ylivoimalla kuriin. Kuuden perättäisen ylivoimamahdollisuuden hukkaaminen näissä karkeloissa on kuitenkin lähes anteeksiantamatonta, sillä pienten marginaalien peleissä ratkaisut löytyvät usein juuri tällaisista asioista.

Kun seitsemäs ottelu pelataan heti kuudennen kamppailun perään seuraavana päivänä, nousee myös palautuminen aivan uuteen rooliin. Kärpät on kuormittanut tiettyjä tähtipelaajiaan huomattavasti Tapparaa enemmän, jonka peluutus on puolestaan ollut tasaisempaa läpi sarjan. Kuudennessa ottelussa Kärppien kovimmat minuuttilukemat kellottivat konkaripuolustajat Lasse Kukkonen 31:28) ja Arto Laatikainen (28:48). Tapparalta eniten peliaikaa keräsivät tulikuuma Patrik Laine (26:32) ja kultakypärä Kristian Kuusela (25:58).

Esimerkiksi Kärppä-kultakypärä Sebastian Aho on vaikuttanut viimeisissä otteluissa hieman väsyneeltä, ja vaikka nuorukainen ei ole todellakaan pelannut huonosti, ei hän ole noussut sellaisen pelillisen johtajan asemaan, mitä häneltä voisi odottaa. Kärppien onneksi joukkueen hyökkäyksestä löytyy ratkaisuleveyttä muun muassa Jesse Puljujärven muodossa, joka olikin kuudennen ottelun jatkoerän kiistatta paras pelaaja. Toisaalta, myös Tapparan bensa tuntui loppuvan kuudennessa ottelussa, sillä se oli selvästi ottavana osapuolena jatkoajan viimeiset minuutit. Joukkue joutui tiivistämään peluutustaan ottelun loppua kohden tasoitusmaalia jahdatessaan, ja jalka alkoi selvästi painaa. Miten tästä on palauduttu, ja miten jalka liikkuu tänään?

Puljujärvi linjasikin ottelun jälkeisessä haastattelussa, että seitsemännen ottelun, ja koko välieräsarjan, tulee voittamaan se joukkue, joka on valmis tekemään enemmän töitä voittonsa eteen. Kliseisyydestä huolimatta tässä heitossa on vinha perä. Se joukkue, joka on valmis tekemään tiistaina aivan kaikkensa voiton eteen, rikkomaan, raastamaan, ärsyttämään vastustajia, nousemaan kulmaväännöistä voittajana ja ehtimään ensimmäisenä irtokiekkoon, on vahvoilla. Jääkiekko-ottelu kun on täynnä erilaisia kamppailutilanteita, ja näissä pienissä kamppailutilanteissa tahto esittää usein jopa taitoakin suurempaa roolia. Ja se joukkue, joka pystyy sekä kestämään kuuman ottelun tuomat paineet että rikkomaan omat rajansa nousten samalla uudelle korkeammalle tasolle, saa palkinnoksi menolipun finaaliin.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että ottelusarjan viisi viimeistä ottelua on vienyt se joukkue, joka on saanut tililleen ottelun avausmaalin. Avausosuman merkitystä näin tiukissa otteluissa, ja ottelusarjoissa, ei voi siis kyllin korostaa.

Liiga -vihjeet:

Kärppien eduksi täytyy laskea myös historia: kun Tappara on hävinnyt jo kahtena edellisvuonna Kärpille game sevenin, ei voi vältellä ajatusta, että Tapparan pukukopissa nousisi ilmaan "ei kai taas" -tilanne. Tapparan tulee kääntää aikaisempien vuosien tappiot edukseen, sisuksi ja haluksi, sillä joukkueen tulee olla tänään henkisesti vahva. Jos Tappara pelkää tappiota, eikä janoa voittoa, on Kärpät taas vahvempi.

Kun eilen pelattiin viimeksi ja ottelun päättymisestä on alle 24 tuntia, ei kotiedulle voi laskea enää minkään valtakunnan merkitystä. Kärpät sen sijaan saa henkisen edun eilisestä (ja vähän myös aiempien vuosien) voitosta. 

Marginaalit ovat luvattoman pienet. Lähtökohdat ovat äärimmäisen vähämaaliset, eikä jatkoaika olisi minkään sortin yllätys. Kertoimien puolesta tasapeli maistuu nyt peleihin. Myös muutama pelaajien pistemääriin kohdistuva veto otetaan mukaan.

Tekee vähintään yhden pisteen:

** Henrik Haapala: Ei 1,50 Unibet
* Esa Pirnes: Ei 1,62 Unibet
* Patrik Laine: Kyllä 2,00 Unibet

Tekee maalin:

* Patrik Laine 3,15 Unibet

** 1x2: X 3,75 Guts 

  

Liigan pudotuspelien kunniaksi kokosimme yhteen netin parhaimmat peliyhtiöt juuri Liiga-vetoihin! Iske pudotuspelivetosi sisään näillä sivustoilla! 

Vedonlyönti PARHAAT PELIYHTIÖT LIIGA-VEDONLYÖNTIIN  
24hBet  24hbet >>
 50€
24hBet tarjoaa markkinoiden parhaat Liiga-kertoimet! Varsinkin suosikkien osalta tarjolla on lähes aina markkinatopit. Uusille pelaajille 24hBet tarjoaa 50€ bonuksen ja tarjolla on myös paljon kampanjoita!  Avaa Tili Avaa pelitili >>
 Leijonakasino >>
 25€
Leijonakasino muovasi hiljattain vedonlyöntibonuksensa uuteen uskoon. Saat nyt 25€ ilmaisvedon! Lyö 25€ mihin tahansa Liiga-kohteeseen ja mikäli vetosi menee väärin, saat rahasi takaisin! Leijonakasino tarjoaa samat Liiga-kertoimet kuin 24hBet, eli markkinoiden parhaat! Tällä sivustolla viihdyt siis myös pidempään! Avaa Tili Avaa pelitili >>
NordicBet  NordicBet >>
 50€
NordicBet on jättiläinen! Betsson Groupiin kuuluva Pohjoismainen suuryritys on yksi kaikkein isoimmista. Siksi se pystyy myös tarjoamaan laadukkainta palvelua, parhaimpia kertoimia ja isoimpia bonuksia. Tällä hetkellä uudet pelaajat saavat 50 euron riskittömät vedot. Avaa Tili Avaa pelitili >>
GUTS  GUTS >>
 100€
Guts oli pitkään loistava nettikasino, mutta nyt se tarjoaa myös oivia vedonlyöntikertoimia! Varsinkin Gutsin jääkiekkokertoimet ovat selvästi nostaneet tasoaan. Tarjolla on monelle kierrokselle jopa markkinatopeeja, joten kannattaa tutustua sivustoon. Uudet pelaajat saavat yhteensä 100€ vedonlyönti bonukset. Avaa Tili Avaa pelitili >>

 

 

 


Vihjeiden arvot:
 
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata! 
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

 Bonuksia vedonlyöntiin:
Peliyhtiöt
Kaikki vedonlyöntisivustot
Rizk Rizk >>
100% bonusta 100€ asti!
Nopeampi.com Nopeampi.com >>
Vedonlyöntiä ilman rekisteröitymistä
Coolbet Coolbet >>
150€ bonusta (100%)!
Betzest Betzest >>
Talletusvapaa 5€ ilmaisveto!
Leo Vegas LeoVegas >>
100% / 50€ bonusta alkuun
Schnellwetten Schnellwetten >>
Ilman tilejä, 97€ bonus!
Betsafe Betsafe >>
Jopa 200€ bonusta (100%)!
RedBet Redbet >>
100€ ilmaisvetoina!
Bethard Bethard >>
100€ ensitalletusbonus!
Lucky Casino LuckyCasino >>
Riskitön 25 euroa!
Mobilebet MobileBet >>
Talleta 20€, saat 80€!
ComeOn ComeOn! >>
Talleta 10€, saat 50€!
Guts Guts >>
100%/100€ bonus (koodi: SPORT)
Night Rush NightRush >>
50% bonusta 100€ asti
Fastbet FastBet >>
50€ bonusta + ei tilejä!

 

 

Turtlebet?

TurtleBet on suomalaislähtöisten, pitkän linjan rahapeliammattilaisten perustama viihteellinen elämäntapasivusto. Vedonlyönti ja netin viihdepelit (casino) ovat kuuluneet osaamisalueeseemme jo yli vuosikymmenen ajan.

Herra Turtle tarjoaa tietoutta rahapeleistä ja paneutuu pelureita kutkuttaviin aiheisiin. Pelaa vastuullisesti. K-18!

Käyttäjäkokemuksen parantamiseksi käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoa... Ok