21.1 NHL-vihjeet: Rahat Raskille

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Keskiviikolta otettiin se mitä pitikin eli 2/2 Anaheimin makoisan päätöserän siivellä! Torstaille löydetään pari pelin arvoista kohdetta.

Klo 02:00 Boston Bruins – Vancouver Canucks

Boston on onnistunut kääntämään kolmen pelin tappioputken nyt kolmen pelin voittoputkeksi. Edellisessä ottelussa kaatui Montreal vieraissa komeasti 1-4.

Vancouverillakin on kulkenut ihan mukavasti. Edellisistä viidestä pelistä on tullut kolme jatkoaikavoittoa, mutta alla on jatkoaikatappio Rangersille vieraissa.

Canucks on ollut itärannikon kiertueellaan nyt jo viikon verran ja edessä on joukkueen viides peräkkäinen vierasottelu vain seitsemään päivään.

Rasituksen lisäksi joukkueen ykkösketju on kärsinyt kapteeni Henrik Sedinin poissaolosta, joten lähtökohdat Bruinsia vastaan eivät ole parhaat mahdolliset.

Tällä kaudella kaksikko kohtasi viime kuussa ja tuolloin Boston oli selkeästi parempi vieraissakin 0-4-lukemin. Toisaalta Vancouver on voittanut edellisistä viidestä keskinäisestä pelistä kolme

Bruins on ollut väkevä viimeisissä peleissään ja nauttii kotietua reissussa rähjääntynyttä sekä ilman yhtä tärkeintä pelaajaansa ottelevaa Canucksia vastaan.

Kaikki puoltaa tänään isäntien menestystä.

NHL-vihjeet:

* Boston Bruins (1x2) 1,86 Leijonakasino 24hBet

{module leijonamainos}

Klo 04:00 Arizona Coyotes – San Jose Sharks

Kojootit ovat päässeet pelaamaan kotonaan jo viidesti putkeen ja kolmesta viimeisestä matsista käteen on jäänyt yhtä monta tappiota, vaikka vastukset eivät ole päätä huimanneet.

San Josen viiden pelin voittokulku katkesi viimeksi Ottawaa vastaan, kun Senators onnistui kaatamaan Sharksin voittolaukauksilla 3-4. Pisteputki sentään jatkui.

Kuluvalla kaudella nämä joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kahdesti pre-season mukaanlukien. Molemmat pelit ovat päättyneet Sharksin voittoon.

Coyotes nauttii kotietua, joskin viime peleissään se ei ole pystynyt tätä etulyöntiasemaa hyödyntämään sarjan häntäpään joukkueitakaan vastaan. Sharks on paremmassa vireessa ja perustasoltaan hieman etevämpi nippu.

Suosikinviittaa voi sovitella ihan syystä vieraiden harteille ja luotamme tällä kertaa taas San Josehen.

NHL-vihjeet:

** San Jose Sharks (moneyline) 1,80 Nordicbet

* San Jose Sharks (1x2) 2,31 Leijonakasino 24hBet

{module 24hmainos}

Nettikasino -bonukset
Bonus
200€
Kierrokset
-
BGO antaa uusille pelaajille tiukan 100% ensitalletusbonuksen aina 200 euron kattoon asti. Tuplaa siis pelivarasi avaustalletuksella!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
BGO -nettikasino on suomessa hieman tuntemattomampi, mutta todella suosittu esim. briteissä. 200 euron casinobonus takaa helpon ja vaivattoman testijakson pelaamisen aloittamiseen!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Käsittelyaika per kotiutuspyyntä n. 12-48 tuntia. Nostojen kokonaiskesto n. 1-7 pankkipäivää.
Bonus
50€
Kierrokset
-
Disney -tyylinen vallankumous on saapunut nettikasinoidenkin maailmaan. Testaa tämä uusi Casino and Friends -kasino 50€ ensitalletusbonuksella (100%)!
Pelaa
Arvosana - 3/5 tähdet
Casino and Friends -nettikasino on profiloitunut ensimetreistään lähtien hyvinkin omalaatuisena pelipaikkana. Erilaisia maskotteja ja kasinohahmoja vilisevä pelipaikka kannattaakin testata 50€ casinobonuksen turvin, jolla saa hyvin selkoa siitä, sopiiko kyseisen kasinon tyyli juuri sinulle.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Voitot verovapaat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 €
Kotiutuksen kesto: Kotiutuspyynnöt käsitellään Casino & Friendsillä normaalisti 24 tunnin sisällä. Tämän jälkeen kotiutukset lähtevät liikkeelle ja rahan saamisessa kestää 1-5 pankkipäivää kotiutustavasta riippuen.
Bonus
100€
Kierrokset
-
Brittein saarten klassikko. William Hill ei esittelyjä kaipaa, uskomattoman laadukas pelisivusto jota kaikki nettikasinot ihannoivat. Nyt nettikasino tarjoaa myös 100% Bonuksen 100€ asti.
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
William Hill on ikivanha nettikasino, joka on mittavan historiikkinsa aikana noussut sellaiseen kasinoiden eliittiin, josta uudet nettikasinot voivat vain unelmoida. Tässä alan alan rautainen ammattilainen.
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Siitä hetkestä kun nostosi on hyväksytty, kestää kotiutettavien rahojen saapuminen haltuusi noin 1-6 pankkipäivää, riippuen käyttämästäsi kotiutustavasta.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!