30.12 NHL-pelivihjeet: finaaliuusinnassa selvät sävelet

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Tampa Bay Lightning – New York Rangers

Rangersin tuska jatkui viimeksi Nashvillea vastaan, kuten ennustimme. Arvio vähämaalisuudesta ei osunut, kun manhattanilaisten puolustuspää jatkoi haparointiaan ja Preds iski kiekon viidesti joukkueen verkkoon.

Joulutauko ei siis ainakaan auttanut Rangersia, joka on nyt voittanut ainoastaan kaksi ottelua yhdeksästä edellisestä pelistään ja etenkin omiin on kolissut enemmän kuin tarpeeksi.

UUDEN VUODEN JÄTTIARVONTA: JAOSSA 6 LIPPUA U20-KISOJEN PUOLIVÄLIERIIN (SIS. SUOMEN PELIN!) OSALLISTU TÄSTÄ >>

Tampa Bay on pelannut varsin mainion joulukuun ja on jatkanut lyhyen tauonkin jälkeen mainiossa vireessä.

Joulukuun 12 pelistä Bolts on onnistunut voittamaan seitsemän ja on ollut pisteillä kahdeksassa. Tauon jälkeen käteen on jäänyt 5-2-voitto Columbuksesta sekä voittolaukauskisatappio Montrealille.

Viime kaudella nämä joukkueet kohtasivat itäisen konferenssin finaaleissa, jolloin Tampa marssi lopulta Stanley Cup –finaaleihin voitoin 4-3. Tämän kauden ensimmäinen vääntö marraskuun lopulla päättyi Lightningin 2-1-kotivoittoon.

Rangersin otteet ovat olleet niin synkiiä Tampaan verrattuna, että kotonaan Bolts nousee selkeäksi suosikiksi. Newyorkilaiset jatkavat tien päällä, kun taas Tampa on saanut pelata kotoa käsin jo reilun viikon.

Kotivoittoa lapuille.

NHL-vihjeet:

Tampa Bay (1x2) 2,30 Nordicbet

{module nordicbetmainos}

San Jose Sharks – Philadelphia Flyers

Haipaidat ovat hieman parantaneet vuoden loppua kohden. Joulukuun alun kuuden pelin tappioputken jälkeen Sharks on voittanut kolme matsia viimeisistä kuudesta.

Pieneltä juhlatauolta joukkue palasi toissayönä kotona Coloradoa vastaan ja vatsanpohjalla taisi olla liikaa kalkkunaa. Avs painoi nimittäin San Josea turpaan 3-6-lukemin.

Muutenkin Sharksilla on ollut vaikeuksia omassa päässään, sillä edellisissä viidessä ottelussa omiin on mennyt yhteensä 21 kiekkoa ja pienimmilläänkin kolme.

Philadelphia on esiintynyt varsin positiivisesti jo pidemmän aikaa voittaen kahdeksan viimeisistä 13 pelaamastaan ottelusta. Tauolta paluu oli tappiollinen, kun Anaheim oli odotetun parempi kotonaan maalein 4-2.

Tällä kaudella nämä sankarukset kohtasivat marraskuun lopulla ja tuolloin tasainen ottelu päättyi 0-1 jatkoajalla Sharksille, vaikka Flyers hallitsi kenttätapahtumia.

Materiaaliltaan ja tasoltaan nämä joukkueet ovat hyvin samaa kastia, mutta kotietu tekee Sharksista suosikin. Flyers on kuitenkin hyvässä vireessä ja pystyy voittoon siinä missä San Josekin.

Tähän peilaten parhaat ideat löytyvät viraskertoimista.

NHL-vihjeet:

Philadelphia Flyers (moneyline) 2,40 Leijonakasino Veikkaushuone

Philadelphia Flyers (1x2) 3,30 Bet365

{module veikkaushuonemainos}

Nettikasino -bonukset
Bonus
400€
Kierrokset
20
Uudella LiliBet -nettikasinolla uudet pelaajat pääsevät hyödyntämään yhteensä 400 euron ja 20 ilmaiskierroksen kasinobonukset. Ensitalletukselle saa tästä paketista 100%/200€ avausbonuksen!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
LiliBet on tämän vuoden uutuussivusto, ja sille voikin lunastaa komeasti bonuksia kahteen ensimmäiseen talletukseen makoisasti 400 euron ja 20:n käteiskierroksen edestä. Avaustalletukseen saat 100%/200€ talletusbonuksen, ja toiseen taasen 50% bonusta 200€ asti sekä 20 kpl ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto:
Bonus
2000€
Kierrokset
20
Avaa tili Casumolle ja saat 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta. Tallettaville bonusta ensimmäiseen talletukseen jopa 2000 eurolla, joten ei muuta kun pelaamaan!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Casumo on kasinoseikkailu -idean alkuperäinen isä ja se on dominoinut tätä skeneä jo neljän vuoden ajan. Kuuluu jokaisen asiantuntevan ja hauskuutta rakastavan kasinopelaajan vakiopaikkoihin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot suomalaisille
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Casumo käsittelee kaikki nostot manuaalisesti 23 tunnin sisällä (yleensä nostot käsitellaan paljon nopeammin). E-lompakoihin raha siirtyy välittömästi ja useimpiin suomalaisiin verkkopankkeihin 3 tuntia kotiutuksen hyväksymisestä.
Bonus
200€
Kierrokset
450
Casinohuone on kiistatta yksi ilmaiskierros-tarjousten kuninkaista. Saat sivustolle rekisteröitymällä huimat 450 kpl ilmaiskierroksia ilman talletuksia Gemix-kolikkopeliin + yksinoikeudella meiltä 100%/200€ bonuksen!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Pitkän linjan suomalaiskasino toimii nykyisin myös ilman rekisteröitymistä. Jos et ole jostain syystä siis Casinohuonetta vielä katsastanut, suosittelee Herra Turtle tämän paikan tsekkaamista viimeistään nyt.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: 24 tuntia siitä hetkestä, kun kotiutuspyyntö tehdään. Minimikotiutus: 20€.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!