10.3 Mestarien liiga –vihjeet: Porto ja Basel YLE:n TV-pelissä

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Suurin mielenkiinto tämän illan Mestarien liigan neljännesvälierien toisissa osaotteluissa kiinnittyy FC Porton ja Baselin kohtaamiseen, sillä Real Madrid otti jo ratkaisevantuntuisen 0-2-vierasvoiton Schalkesta.

Tuohon toiseen otteluun emme ota tänään kantaa, vaan keskitymme täysin YLE TV2:n televisioimaan ja ennakolta mielenkiintoisempaan sekä paremmin ennakoitavaan kamppailuun.

Avausosa Baselissa oli vähintäänkin kummallinen tilastojen valossa tarkasteltuna. FC Porto hallitsi kenttätapahtumia mielin määrin, mutta ottelu päättyi lopulta 1-1-tasatulokseen.

Porto sai pallon edellisessä ottelussa maalin kahdesti, mutta ensimmäisellä kerralla osuma päädyttiin pitkään kestäneen kalabaliikin jälkeen hylätä maalivahdin häirintänä. Vierailijoiden dominointia kuvastavat parhaiten laukaukset maalia kohti 1-7 ja kulmat peräti 0-9.

Sveitsiläisten käy pitkälti kiittäminen ottelun avausosuman iskenyttä Derlis Gonzalesia, jonka 11. minuutilla laukoma osuma jäi muuten Baselin koko ottelun ainoaksi laukaukseksi.

ComeOn!

 COMEON! - 5€ ILMAN TALLETUSTA + 100% talletusbonus jopa 300€ asti >>

Comeonin tavoitteena on tehdä rahapelien pelaamisesta mahdollisimman helppoa. Sivusto huokuu käyttäjäystävällisyyttä. Kannattaa kokeilla tätä uudehkoa peliyhtiötä nyt, sillä kaikki uudet rekisteröityneet asiakkaat saavat 5€ vedonlyöntibonuksen ilman talletusvaatimuksia! Muista käyttää myös huikea 300€ talletusbonus!

Alppimaan ylpeyden saumat lepäsivät juuri vahvassa kotiedussa ja avausottelussa, mutta nyt ohjakset ovat vahvasti FC Porton käsissä, sillä vieraissa Basel ei ole pystynyt lähellekään kotiyleisönsä edessä yltämiinsä suorituksiin. Mestarien liigan alkulohkon kolmesta vierasottelustaan joukkue keräsi vain yhden pisteen.

Kotonaan portugalilaiset ovat nyt seitsemän ottelun voittoputkessa ja Mestarien liigassa sinivalkoiset ovat pelanneet tappiottomasti koko kauden niin kotona kuin vieraissakin.

Materiaaliltaan isännät ovat selkeästi vahvempia ja myös henkinen etu voidaan laskea Porton hyväksi, koska seura on kuulunut eurooppalaisen jalkapallon kestomenestyjiin toistakymmentä vuotta.

Vierasmaalin ansiosta Portolle riittäisi maaliton tasatuloskin, mutta sitä kotijoukkue lähtee tuskin varmistelemaan avausosan hienon esityksen jälkeen. Isäntien johto-osuma pakottaisi Baselin ottamaan hurjia riskejä jatkohaaveiden elvyttämiseksi, mikä avaa paikkoja entisestään Porton vahvalle hyökkäyskalustolle, joten retkahdusvaara on olemassa.

Vihjeet:

FC Porto -1,5 2,30 ComeOn!

HT/FT: FC Porto / FC Porto 2,20 Expekt

Yli 2,5 maalia 1,95 Bet365

Bet365 on onlinepelaamisen uranuurtajia. Sivuston menestys perustuu kahteen tekijään: käyttäjäystävällisyys ja markkinoiden suurimpiin kuuluva palautusprosentti -> markkinoiden korkeimmat kertoimet. Mikäli englannin kieli ei ole este, vaihda sinäkin tuottoisampaan vedonlyöntiympäristöön suomalaisten ammattivedonlyöjien tavoin!

Bet365

 BET365 - 100% bonus 100€ asti >>

Yksi Euroopan johtavista peliyhtiöistä. Ei valitettavasti tarjoa palvelua suomeksi, mutta loistavat bonukset ja erittäin laajan kohdevalikoiman. Varsinkin jääkiekossa brittisivuston kertoimet ovat usein hakoteillä ja myös jalkapallon puolella Bet365 tarjoaa usein markkinoiden parhaat kertoimet.

Nettikasino -bonukset
Bonus
200€
Kierrokset
50
Nettikasino lista sai juuri uuden, loistavan lisäyksen - Megalotto on nimittäin rahapelipaikka vailla vertaa! Alkuun saat 200 euron kasinobonusten lisäksi 50 kpl ilmaiskierroksia casinolle!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Aivan uusi nettikasino 2020 vuodelle - loistavien lotto-pelien kera. Megalotto takoo tiskiin sellaisen pelikattauksen, mistä monet muut uudet nettikasinot pystyvät vain uneksimaan! Kasinopelien ohessa voitkin tavoitella myös muun muassa Eurojackpotin jättipotteja!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaa casino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Megalotto käsittelee kotiutuspyynnöt 24h sisällä ja kotiutusmenetelmästä riippuen rahan siirtyminen asiakkaalle kestää 0-3 pankkipäivää. Minimikotiutus on 20€.
Bonus
500€
Kierrokset
200
BitStarz -nettikasinolta saat neliosaisten, mittavien bonusten lisäksi myös 20 kpl ilmaiskierroksia ilman tallettamista pelkästä rekisteröitymisestä.
Pelaa
Arvosana - 3.5/5 tähdet
Tällä nettikasinolla voit pelata eurojen lisäksi myös BitCoineilla! Tutustu 20 ilmaiskierroksen (ilman talletusta) avulla ja hyödynnä 500€ / 5 BTC bonustarjous tallettaville asiakkaille.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Kotiutukset hoituvat kaikista nopeiten nettilompakoilla, kun taas muilla menetelmillä menee muutamia päiviä.
Bonus
200€
Kierrokset
77
Legendaarinen 777Casino jakaa nyt uusille, rekisteröityville pelaajilleen 77 kpl ilmaiskierroksia ilman talletusta! Tämän jälkeen avaustalletukseen saa myös 100%/200€ bonuksen!
Pelaa
Arvosana - 0/5 tähdet
777 Casino kuuluu samaan kasinoperheeseen kuin huomattavasti tunnetumpi 888Casino. Kokeile 888:n "pikkuveli" talletusvapailla ilmaiskierroksilla sekä 100% ensitalletusbonuksella, jonka saat 200€ asti bonuskoodilla WELCOME777.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Nostot saa 777Casinolta normaalisti noin 4-7 arkipäivässä.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!