2.3 Roma ja Juventus Serie A:n kärkimatsissa – ennakko ja vihjeet

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Italian Serie A:ssa käydään  mestaruuden kannalta kenties jo ratkaiseva taisto, kun sarjakärki Juventus vierailee AS Roman luona.

Ero kaksikon välillä on kasvanut nopeasti jo yhdeksään pisteeseen, kun roomalaiset ovat sortuneet useampaan tasatulokseen. Viimeisistä 11 ottelustaan kaikki kilpailut huomioiden AS Roma on pelannut varsinaisella peliajalla tasan peräti kahdeksan kertaa!

Juventuksen rekordi on puolestaan vakuuttava. Edelliset kymmenen ottelua ovat tuottaneet kahdeksan voittoa ja kaksi tasapeliä. Vieraissa torinolaiset ovat hävinneet viimeksi lokakuun lopussa.

Kumpikin pääsee tähän otteluun voitto allaan, kun Juventus kaatoi Mestarien liigassa kotonaan Dortmundin lukemin 2-1 ja AS Roma haki 1-2-voiton Feynoordista Eurooppa Liigan puolella.

Edelliset kohtaamiset kaksikon välillä ovat olleet todella tasaisia. Edellisistä viidestä ottelusta Juventus on voittanut kolmesti ja AS Roma kahdesti. Neljä näistä otteluista on päätynyt jomman kumman voittoon vain maalin marginaalilla. Viimeisin ottelu lokakuussa päättyi Juventuksen 3-2-voittoon Torinossa.

Juventus on osoittanut olevansa paremmassa kunnossa ja on saanut leveämmän materiaalinsa ansiosta suosikinviitan. Voitolla Vanha Rouva repisi eron jo 12 pisteeseen, mikä takaisi työrauhan Mestarien liigaan, joten uskomme asenteen olevan kunnossa ja uskomme vieraiden menestykseen.

Vihjeet:

Juventus 2,38 Bet365 - Pelaa mobiilissa ja saat 100% bonuksen aina 50€ asti >>

 

 BET365 - 100% bonus 100€ asti >>

Yksi Euroopan johtavista peliyhtiöistä. Ei valitettavasti tarjoa palvelua suomeksi, mutta loistavat bonukset ja erittäin laajan kohdevalikoiman.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
50
Kevään 2020 uusi nettikasino ilman rekisteröitymistä! Nitro Casinolla pelit luonnistuvat pikavauhtia pelkillä pankkitunnuksilla kiitos Trustlyn, joten testaa uutuussivustoa kaasu pohjassa!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Vuoden 2020 uusi nettikasino iskee sydämeen nitro-voimalla, ja voitkin napata 21.Comin ja Just Spinin tiimin uutuussivustolle tarjouksia joka päivä! Saatkin kasinolla ilmaiskierroksia ja muita yllätysbonuksia joka kerta kun teet talletuksen. Tarkista sähköpostisi talletuksesi jälkeisenä päivänä, ja löydät sieltä aina jonkun yllätystarjouksen!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Nitro Casinolla on käytössään Trustly-palvelu, jonka avulla saat vain 15 minuutin kotiutukset muulloin kuin viikonloppuisin, jolloin aikaa menee hieman pitempään.
Bonus
1700€
Kierrokset
-
KTO Casinolla bonuksia jaetaan kolmelle ensimmäiselle talletukselle, ja yhteensä kaikki uudet pelaajat voivatkin lunastaa KTO:lle jopa 1700 euron edestä casinobonus-rahaa!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Curacaolta käsin operoivan KTO Casinon kolmiosainen bonus-paketti avautuu pelaajien käyttöön seuraavasti. Ensimmäinen talletuskerta tuo pelaajalle 100% bonusta 200€ asti, toinen talletus 50% bonusta 500€ saakka, ja kolmas taasen 25% talletusbonuksen täyteen tonniin asti.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10-100€ - riippuen kotiutustavasta
Kotiutuksen kesto: KTO:lla nostojen käsittelyajat ovat eri kotiutustavoilla 2-24 tuntia. Kotiutuksen hyväksymisen jälkeen saat rahasi kasinolta 1-5 päivän sisällä.
Bonus
100€
Kierrokset
600
Suomiautomaatti tarjoaa kaikille sinivalkoisille pelaajille 100 euron bonuksen sekä jopa 600 ilmaiskierrosta. 25€ ensitalletuksella pääset lunastamaan ekat ilmaiskierrokset (20-500 kpl) ilmaisella onnenpyöräyksellä!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Suomiautomaatti antaa uudelle pelaajalle huikean spinnipaketin joka voi yltää jopa 600 kappaleeseen maksimissaan! Spinnit Starburstin lisäksi peliin Jammin Jars.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Suomiautomaatti käsittelee ja maksaa nostopyynnöt mahdollisimman pian niiden tekemisestä.Truslyn sekä nettilompakoiden kautta tehdyt kotiutukset näkyvät tilillä muutamassa tunnissa, muissa kotiutuksissa kestää 1-3 pankkipäivää. Miniminosto on 20 euroa.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!