30.6 Copa America –vihjeet: Argentiina-Paraguay

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Argentiina – Paraguay

Klo 02:30 UnibetTV

Argentiina ja Paraguay kohtaavat toistamiseen vuoden 2015 Copa Americassa välierävaiheessa, kun haussa on Chilelle vastustaja loppuotteluun.

Kaksikko kohtasi heti turnauksen avauskierroksella alkulohkossa, jolloin Paraguay osoitti sitkeytensä nousemalla 2-0-tappioasemasta 2-2-tasatulokseen hapuilleen argentiinalaispuolustuksen avulla.

Argentiinan välieräpaikkakin oli melkoisen kintaalla, sillä se aukesi puolivälierissä vastan rangaistuspotkikilpailun jälkeen Kolumbiaa vastaan.

Paraguay puolestaan järjesteli kisojen kenties kovimman yllätyksen omassa puolivälierässään, kun se tiputti Brasilian 1-2-lukemin niin ikään rangaistuspotkujen jälkeen.

Ottelun lähtökohtia voisi verrata juuri Brasilia-Paraguay-peliin, sillä Argentiinalla on vain hävittävää ja Paraguaylla voitettavaa.

Materiaaliltaan Argentiinan pitäisi olla jättisuosikki, mutta joukkue ei ole juurikaan vakuuttanut kovan menestyspaineen alla ja hermoilu tasoittanee voimasuhteita vapautuneemmin pelaavan Paraguayn hyväksi.

Odotettavissa on jälleen kerran tasainen vääntö, joten parhaat peli-ideat kulkevat Argentiinan ohituksista. Ehdottomasti paras kohde on Paraguay +1,5, joka osuu maalin tappiollakin!

Copa America –vihjeet:

Paraguay +1,5 1,70 Pinnacle >> NYT VEROVAPAAT VOITOT SUOMEEN!

Paraguay +0,5 3,00 Nordicbet

Nordicbet

 NORDICBET - 200€ vedonlyöntibonukset >>

Nordicbet ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Tämä peliyhtiö on ottanut ryminällä jalansijaa pohjoismaisilla vedonlyöntimarkkinoilla. Suomalaisille Nordicbet järjestää viikoittain kilpailuita ja kampanjoita jotka pitävät pelaajan tyytyväisenä. Nyt rajoitetun ajan voimassa on 200€ ensitalletusbonus. Käytä heti. Tallettamalla 100€, voit aloittaa vedonlyönnin 300€ kera.

Nettikasino -bonukset
Bonus
2000€
Kierrokset
-
Uusi nettikasino isoilla bonuksilla. CrownCas Casinolta irtoaakin tilin avaamisen yhteydessä jopa 2000€ bonusrahaa!
Pelaa
Arvosana - 3/5 tähdet
CrownCas on aivan uusi nettikasino, joka julkaistiin juuri ennen 2020 alkua. Tarjolle napsahti suorilta käsin 2000€ casino-bonukset, ja ensimmäiselle talletuksella saakin muhkean 150%/500€ bonarin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 €
Kotiutuksen kesto: Nopeimmat kotiutukset CrownCasilta saa nettilompakoilla kuten Skrill ja Neteller. Kortteja käyttämällä aikaa kuluu useita päiviä.
Bonus
-
Kierrokset
150
Vain suomalaisille pelaajille suunnattu Pelaa Casino on parhaita kasinoita ilman rekisteröitymistä. Vain 20€ ensitalletuksesta saat Pelaa.comilta mukavat 150 kappaletta Gonzo's Quest ilmaiskierroksia!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Pelaa Casino on vain suomalaisille suunnattu 5 tähden uusi nettikasino rekisteröitymisvapaalla pelityylillä. Kyseessä on täysin suomalaisille pelaajille suunnattu pikakasino huippuluotettavalta Genesis Global Limited -yhtiöltä. Talleta kasinolle ilman tilin luontia ensimmäisen kerran vähintään 20€, ja saat heti 150 ilmaiskierrosta suosittuun Gonzo's Quest -kolikkopeliin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaat voitot suomalaisille
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Pelaa Casinolla kotiutukset eli nostot saa suoraan pankkitilille Trustlyllä vain 15 minuutissa.
Bonus
-
Kierrokset
-
Amsterdams Casino suljettu, ja kasino toimii nykyisin Slot Planet Casinona.
Pelaa
Arvosana - 0/5 tähdet
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus:
Kotiutuksen kesto:
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!