19.11. Bundesliiga: Dortmund-Bayern - Ennakko ja peli-ideat

Lauantai on tosiaankin suurta juhlaa kaikille huippufutiksen seuraajille. Kattauksessa on mahtavan Valioliiga-kierroksen ja Madridin derbyn lisäksi myös kahden Bundesliiga-jätin, Dortmundin ja Bayern Münchenin välinen kohtaaminen.

Tsekkaa uusi vedonlyöntisivusto! - Tarjolla 100€ extra-pelirahaa 200% bonuksella! >>>

Ennakko: Dortmund - Bayern München

"Der Klassiker" -nimellä kulkeva Dortmundin ja Bayern Münchenin kohtaaminen tuo oman upean panoksensa jalkapalloilun superlauantaihin. Saksan kaksi suurinta joukkuetta kohtaa nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella, ja vaikka kotijoukkue Dortmund onkin otteluun lähdettäessä sarjataulukossa vasta kuudentena, nostaisi voitto joukkueen käytännössä aivan mestaruustaiston ytimeen. Bayernille voitto taasen merkkaisi jo peräti yhdeksän pisteen etumatkaa pahimpaan kilpakumppaniinsa.

Alkukausi onkin ollut Dortmundille vaikea, ja esimerkiksi lokakuun aikana joukkue onnistui pelaamaan peräti neljä perättäistä Bundesliiga-ottelua ilman voiton voittoa. Dortmund on toki kärsinyt edellisen tappionsa lokakuun alussa, joten kaikki kilpailut huomioiden tappiottomien otteluiden putki on jo seitsemän ottelun mittainen. Mutta kuten Bundesliigan mestaruustaistelun kohdalla on nähty jokaisena vuotena, eivät jatkuvat pistejaot ole yksinkertaisesti tarpeeksi.

---------- Mainos - artikkeli jatkuu alla ----------
FastBet on auki!
---------- Mainos - artikkeli jatkuu alla ----------

Kahdesta viimeisestä ottelustaan Dortmund on kuitenkin onnistunut kaivamaan voitot, kun ensin portugalilaisjoukkue Sporting kaatui Mestarien liigassa 1-0 ja tämän jälkeen Hamburger SV kaatui Bundesliigan vierasottelussa selvästi maalein 2-5. Dortmundin gabonilaistykki Pierre-Emerick Aubameyang iski ottelun maaleista peräti neljä.

Bayernin oma lyhyt notkahdus alkukaudesta osui syys-lokakuun vaihteeseen, kun saksalaisjätti hävisi ensin Atletico Madridille UCL-vierasottelussa 1-0, ja pelasi sitten kaksi tasapeliä Bundesliigassa sekä Kölniä että Frankfurtia vastaan. Tuon jälkeen joukkue palasi kuitenkin tutuille raiteilleen nappaamalla kuusi perättäistä voittoa, mutta maajoukkuetaukoa edeltäneessä kamppailussa Bayern joutui tyytymään 1-1-kotitasapeliin Hoffenheimia vastaan.

Peli-ideat:

Bayern on ollut Dortmundille erittäin hankala vastustaja jo pitkään, sillä keltapaidat ovat onnistuneet kaatamaan joukkueen viimeksi niinkin kaukana kuin elokuussa 2014. Seitsemästä edellisestä Der Klassikerista Bayern onkin voittanut neljä, kun taas kaksi muuta on ollut varsinaisen peliajan jälkeen tasatilanteessa.

Uunituore vedonlyöntibonus! - Nappaa kaksi 25€ ilmaisvetoa talteen! >>>

Dortmundin "Keltainen seinä" on kuitenkin siivittänyt joukkueen hirmuiseen kotivireeseen, sillä keltapaidat eivät ole taipuneet Bundesliigassa kotikentällään 26:een otteluun. Tänä aikana joukkueen kotisaldo onkin vakuuttavat 21 voittoa, ja viisi tasapeliä. Vaikka Bayern onkin ottelussa ennakkosuosikki, on kyseistä kotivirettä kunnioitettava, eikä vierasvoiton pelaaminenkaan tunnu kovin houkuttelevalta tässä tapauksessa.

- 1X2, Tasapeli X: 3.50 (Betcart / ComeOn / Bet365)

- Tasoitus, Dortmund +1: 1.73 (Bet365)

Maalimäärä-kohteet voisivatkin sopia paremmin tämän ottelun vetopohdintaan. Vastakkain onkin nyt kaksi Bundesliigan vahvinta ja tehokkainta hyökkäyskalustoa, mutta samalla molemmilla osapuolilla on ollut puolustuksen kanssa tiettyjä ongelmia. Dortmund on päästänyt 10 ligiaottelussaan 12 maalia omiin, mikä on selvästi suurin lukema koko kärkiporukasta. Bayern ei taasen ole onnistunut pitämään maaliaan puhtaana kuin kertaalleen viimeisessä yhdeksässä ottelussaan!

- Molemmat joukkueet tekevät maalin, Kyllä: 1.76 (Fastbet / Bethard)

- Ottelun maalien määrä: yli 2,5 maalia: 1.85 (ComeOn / Bet365)

Vakuutettuja vetoja viikonlopun futispeleihin! - Palautuksia jopa 30€ asti! >>>

Maalintekijä-kohteissa kaksi kaveria nousee tottakai muiden yläpuolelle. Dortmundin Aubameyang on ollut tällä kaudella hirvittävässä vireessä, sillä gabonilaishyökkääjä on iskenyt tällä Bundesliiga-kaudella jo 11 täysosumaa. Hullumpi ei ole myöskään Bayern-kärki Robert Lewandowskin seitsemän maalin saldo. Molemmat kuuluvatkin tällä hetkellä Euroopan kuumimpien maalipyssyjen katraaseen.

- Maalintekijä, milloin tahansa - Robert Lewandowski: 2.38 (Mr GreenUnibet / LeoVegas)
- Maalintekijä, milloin tahansa - Pierre-Emerick Aubameyang: 2.55 (Fastbet / Bethard / Mr GreenUnibet / LeoVegas)

Dortmundin viisi edellistä ottelua:
5.11. Hambuerger SV - Dortmund 2-5
2.11. Dortmund - Sporting 1-0 (UCL)
29.10. Dortmund - Schalke 0-0
26.10. Dortmund - Union Berlin 2-1 rl. (Saksan Cup)
22.10. Ingolstadt - Dortmund 3-3

Ilmaiskierroksia ilman talletusta! - Tässä uusi tarjouslista! >>>

Bayernin viisi edellistä ottelua:
5.11. Bayern - Hoffenheim 1-1
1.11. PSV - Bayern 1-2 (UCL)
29.10. Augsburg - Bayern 1-3
26.10. Bayern - Augsburg 3-1 (Saksan Cup)
22.10. Bayern - Möchengladbach 2-0

Päivän muut ennakot:

19.11. Manchester United - Arsenal: Ennakko ja peli-ideat
19.11. Southampton - Liverpool: Ennakko ja peli-ideat
19.11. Atletico Madrid - Real Madrid: Ennakko ja peli-ideat
19.11. Liiga: KalPa-Tappara - Ennakko ja peli-ideat