Vetovihjeet Eurooppa-liiga 14.4. - Liverpool - Dormund!

You'll Never Walk Alone soi taas kuorona, kun Liverpool ja Dortmund iskevät yhteen Anfieldilla. Lähtökohdat ovat varsin mielenkiintoiset, kun ensimmäisessä ottelussa päädyttiin 1-1- tasapeliin. Pelivihjeisiin löytyy tällä kertaa kuuma ylikerroin!

22:05 Liverpool – Dortmund

Jürgen Kloppin ja Dortmundin kauan odotettu jälleennäkeminen päättyi viikko sitten varsin onnellisesti juuri Liverpoolin kannalta, sillä englantilaisjoukkue sai naarattua Saksasta 1-1-tasapelin. Liverpool johti ottelua vielä avauspuolikkaan jälkeen 0-1 Divock Origin täysosumalla, mutta Dortmund-pakki Mats Hummels tasasi puntit heti toisen puoliajan alussa. Vierasmaali voi kuitenkin nousta jatkoon menemisen kannalta arvoon arvaamattomaan, sillä nyt Dortmundin on osuttava vähintään kertaalleen Anfieldillä, mikäli joukkue mielii kaataa Liverpoolin otteluparissa.

Tilastollisesti ensimmäinen osaottelu oli varsin tasainen, vaikka Dortmund pitikin pelivälinettä hallussaan kotikentällään odotetusti enemmän (59%-41%). Kuitenkin, esimerkiksi maalintekoyrityksissä (16-13) ja laukauksissa kohti maalia (7-5) ei joukkueiden välille suurta eroa tullut. Molemmista joukkueista löytyykin hyökkäyspään osaamista huomattavat määrät, ja kun managerit ovat lanseeranneet joukoilleen varsin hyökkäyspainotteisen pelityylin, tulee toisestakin osaottelusta varmasti hyvin sähköinen ja viihdyttävä kamppailu.

Arvokkaan vierasmaalin lisäksi Liverpool lähtee otteluun allaan erinomainen 4-1-kotivoitto Stokesta menneeltä viikonlopulta. Tuossa ottelussa Liverpoolin suurimmaksi sankariksi nousi myös ensimmäisessä Dortmund-matsissa osunut Origi, joka läväytti pallon kahdesti Stoke-verkkoon, kun hänet vaihdettiin kentälle toiselle puoliajalle. Nuori belgialaishyökkääjä onkin siis todella kovassa maalivireessä, mikä luo Kloppille varsin positiivisen ongelman: kumpi pitäisi heittää kentälle, maaleja liukuhihnalta tuottava Origi vai Stoke pelissä kertaalleen osunut tähtihyökkääjä Daniel Sturridge? 

Dortmund taas pelasi viime viikonloppuna nihkeän 2-2-tasapelin Schalken vieraana, mutta ottelusta ei kannata sen suurempia johtopäätöksiä kuitenkaan tehdä. Dortmund pelasi ottelussa nimittäin täysin ”kakkosmiehistöllä”, sillä joukkue on selvästi ladannut kaikki panoksensa tähän Eurooppa-liigan kohtaamiseen. Bayern Münchenin etumatka Bundesliigan kärjessä on ollut jo tovin sen verran tukeva, että Dortmund on varmasti tietyllä tavalla kääntänyt katseensa Eurooppa-liigaan jo hyvissä ajoin.

Liverpool joutuu lähtemään toiseen osaotteluun ilman kapteeniaan Jordan Hendersonia, joka kärsii polvivammasta. Emre Canin ja Philippe Coutinhon kerrotaan kuitenkin olevan täydessä pelikunnossa, vaikka kaksikkoa ei nähtykään kentällä viime viikonlopun Stoke-kamppailussa. Dortmund pääsee taasen lähtemään otteluun aivan täydellä miehistöllä, kun keskikenttäpeluri Ilkay Gundogan tekee paluun joukkueen vahvuuteen loukkaantumisensa jälkeen.

Liverpool on ollut Eurooppa-liigassa vahva kotikentällään, sillä joukkue ei ole hävinnyt vielä yhtäkään EL-kamppailua Anfieldillä tällä kaudella. Toisaalta, Dortmund on ollut erittäin vahva vierasjoukkue Eurooppa-liigassa, eikä saksalaisjoukkue ole hävinnyt vielä yhtäkään EL-ottelua tällä kaudella vieraissa. Puntit ovat siis varsin tasoissa ihan jokaiselta kantilta tarkasteltuna. Pitkässä juoksussa paremmassa vireessä on ollut tänä vuonna Dortmund, sillä keltapaidat ovat kärsineet viimeisen tappionsa niinkin kaukana kuin 19. joulukuuta. Joukkue on suorittanut siis jo pitkään tasaisen varmasti hyvällä tasolla, mutta kuten tämän otteluparin avausmatsi osoitti, pystyy Liverpool hyvänä päivänä vastaamaan Dortmundin huutoon ihan täyspainoisesti. Toisesta osaottelusta on myös lupaa odottaa hyvin tiukkaa kamppailua.

Pelivihjeet:

Liverpool nauttii ottelussa kotietua ja se osoitti vaikealla Saksan reissullaan, ettei Dortmund missään nimessä ole ylikylän vastus tähän kamppailuun. Kerroinmarkkinoilla Dortmundia arvostetaan aivan liikaa ja korkeakertoiminen Liverpoolin voitto on ainoa oikea vaihtoehto vetokupongille!

*** 1x2: Liverpool 3,10 Unibet

Onko betsikassa vähissä? Käy nämä vedonlyönti bonukset läpi ja nappaa tuhansien eurojen arvosta lisää pelirahaa!

 

Vihjeiden arvot: 
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata! 
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.