4.1 Pelivihjeet: La Ligasta pommi kytemään!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Klo 21:30 Gijon – Getafe

Sportingin loppuvuosi ei ollut kovinkaan valoista. Viimeisistä kymmenestä ottelusta tuli vain kaksi voittoa ja yhteensä seitsemän pistettä.

Joulutauolta Gijon palasi Eibaria vastaan 30.12 ja jäi pahasti isäntien jalkoihin. Loppulukemat olisivat voineet helposti olla reilusti pahemmat kuin vain 2-0.

Getafekaan ei ole ihmeitä esittänyt, mutta nyt alla on sentään neljän pelin tappioton putki kolmella tasurilla ja voitolla Vallecanosta.

Tauolle madridilaiset pääsivät mainiosti 2-2-vierastasurin jälkeen Valenciaa vastaan ja paluu sujui tasaisissa merkeissä, kun hallinnasta huolimatta joukkue jäi 0-0-tulokseen Deportivoa vastaan.

Kaksikko ei ole kohdannut virallisissa otteluissa sitten kauden 2011-2012, joten viime aikaista historiatilastoa on ehkä turha tuijottaa.

Gijon on ollut kotonaan parempi kuin vieraissa, eikä Getafe ole ollut tien päällä parhaimmillaan. Vieraat ovat ehkä hieman laadukkaampi kokonaisuus ja tauon jälkeisten suoritusten perusteella paremmassa jamassa.

Tasaiseksi odotetussa kamppailussa vieraiden menestyksestä tarjotut kertoimet kiinnostavat.

Pelivihjeet:

** Getafe +0 Asian Handicap 2,45 Unibet

-> Tasatuloksella panos palautetaan

** Tuplavaihtoehto: X2 1,70 Bet365

{module bet365mainos}

Nettikasino -bonukset
Bonus
1000€
Kierrokset
20
Vuonna 2018 markkinoille saapunut JellyBean Casino on värikäs nettikasino-uutuus. Uusille pelaajille tarjolla 1000€ bonukset, joista ensitalletuksella saatavaan etuun liittyy myös 20 ilmaiskierrosta.
Pelaa
Arvosana - 3.5/5 tähdet
Curacaolta käsin toimiva Jelly Bean Casino jakelee uusille pelaajilleen 100% / 1000€ ensitalletusbonuksen sekä 20 kpl ilmaiskierroksia - niin ikään ensitalletuksella.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Nostoissa kestää JellyBean Casinolla 2-9 pankkipäivää riippuen kotiutustavasta. Mikäli joudut lähettämään henkilöllisyyden vahvistamiseksi erinäisiä asiakirjoja JellyBean Casinolle nostovaiheessa, on näiden asiakirja-lähetyksissä 5 päivän käsittelyaika. Kotiutukset ovat siis casinolla varsin hitaat.
Bonus
200€
Kierrokset
11
Videoslots tarjoaa mahtavan valikoiman videokolikkopelejä joita pääset kokeilemaan 100% bonuksen (max. 200€) kanssa! 11 ilmaispyöräytystä - kierrätysvaatimusta!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Uusia ilmaiskierroksia ilman kierrätystä! Videoslots päivitti bonuksensa elokuussa 2018, ja nyt tarjolla on 11 kierrätysvapaata spinniä sattumanvaraiseen kolikkopeliin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Noin 1-6 pankkipäivää. Nopeiten saat rahasi nettilompakoihin (Skrill / Neteller).
Bonus
200€
Kierrokset
-
Mr. Turtlekin viihtyy uudistuneella Expekt-kasinolla jatkuvien, hyvien kampanjoiden takia. Uusille asiakkaille: 200€ casinobonusta ensimmäiseen talletukseen.
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Expekt on pitkän linjan rahapeli- ja vedonlyöntisivusto, jolta ei kokemusta tosiaankaan puutu. Kummallakin osa-alueella homma on Expektillä todella hyvällä mallilla, ja olit sitten kumman tahansa pelityypin ystävä, tulet varmasti viihtymään tämän konkarisivuston parissa!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Expektin maksuosasto käsittelee kaikki nostopyynnöt 24 tunnin sisällä. Rahojen kotiutuminen vaihtelee 0-5 päivään käytettävästä kotiutustavasta riippuen. Minimikotiutus on 20€.