29.12. Taivaansiniset Leicesterin kimppuun

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

29.12. Valioliiga: Kierroksen parhaat pelivihjeet

21:45 Leicester - Manchester City

Tulikuuma Kevin de Bruyne johdatti Manchester Cityn lauantaina 4-1 voittoon Sunderlandista, mutta voitto maksoi jälleen kerran kovan hinnan, kun kapteeni Vincent Kompany loukkaantui. Taivaansiniset nousivat kuitenkin sarjataulukossa vain kolmen pisteen päähän Leicesteristä, kun Ketut hävisivät oman ottelunsa Liverpoolille 1-0.

Leicester oli Liverpoolia vastaan pahasti alakynnessä, vaikka ottelun lopussa sillä oli oivia tilaisuuksia myös tasoitukseen. City saattaa saada tähän otteluun Sergio Agüeron takaisin rosteriin, mikä nostaa vieraiden hyökkäysvoimaa entisestään.

Viime vuonna joukkueet kohtasivat kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla Man City oli parempi. Tällä kaudella Leicester on esittänyt huimia otteita varsinkin hyökkäyspäässä. Puolustus ei ole kuitenkaan ollut pitävin, mikä ei tiedä hyvää Cityä vastaan.

Kärkikamppailusta voi odottaa viihdyttävää ja varsin maalirikasta. Molemmat joukkueet ovat Evertonin ohella koko Valioliigan runsasmaalisimpia joukkueita. Suuri maaliodottama vähentää tasapelin riskiä ja vierasjoukkue lähtee kamppailuun varsin selvänä suosikkina. Vahvasti hyökkääviä joukkueita vastaan Leicester on ollut alakynnessä ja rahat lyödään vieraiden varaan.

Pelivihjeet: 

* Tasoitus: Manchester City -1 2,43 ComeOn!

--> Vieraiden tasan maalin voitolla panos palautetaan

{module comeonmainos}

Vihjeiden arvot:
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
100
Loistava nettikasino kaikille suomalaisille pelaajille, jotka arvostavat pelaamisessa nopeutta ja yleistä mutkattomuutta. Rapidi toimii nimittäin rekisteröitymisvapaasti, jolloin kotiutukset ovat myös äärimmäisen nopeita. Alkuun saat myös 100 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Tilivapaasti toimiva Rapidi tarjoaa uusille pelaajille vain vähintään 20€ ensitalletuksen teosta 100 kierrätysvapaata Starburst-ilmaiskierrosta!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto: Kotiutukset saa Rapidilta suoraan pankkitilille Trustlyn kautta noin 15 minuutissa!
Bonus
200€
Kierrokset
100
Mr.Play nettikasino hutkii tarjolle 100%/200€ ensitalletusbonuksen, jonka mukana pelaajat voivat napata myös 20 kpl ilmaiskierroksia. Loput bonus-paketin ilmaiskiepit saa 2. ja 3. talletuksella!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Uudehko Mr Play on jälleen auki kaikille suomalaisille pelaajille. Voitot ovat täällä verovapaita! Hyödynnä alkuun tervetuliaisbonukset, joista saat 200 € bonusrahaa & 100 ilmaista pelikierrosta.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Kotiutusten saaminen omaan näppiin kestää noin 3-8 arkipäivää. Nopeiten saat rahasi kotiuttamalla Trustly-palvelulla tai käyttämällä nostoissa nettilompakoita (näillä maksutavoilla nostojen kesto 3 arkipäivää).
Bonus
200€
Kierrokset
11
Videoslots tarjoaa mahtavan valikoiman videokolikkopelejä joita pääset kokeilemaan 100% bonuksen (max. 200€) kanssa! 11 ilmaispyöräytystä - kierrätysvaatimusta!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Uusia ilmaiskierroksia ilman kierrätystä! Videoslots päivitti bonuksensa elokuussa 2018, ja nyt tarjolla on 11 kierrätysvapaata spinniä sattumanvaraiseen kolikkopeliin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Noin 1-6 pankkipäivää. Nopeiten saat rahasi nettilompakoihin (Skrill / Neteller).
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!