30.9. Valioliiga: Everton-Crystal Palace - Ennakko ja peli-ideat

Valioliigan seitsemän ottelukierros polkaistaan käyntiin perjantaina 30. syyskuuta yhdellä ainoalla ottelulla. Lauantaina onkin sitten luvassa viisi matsia ja kierroksen loput neljä kamppailua tahkotaan sunnuntaina.

Ennakko: Everton - Crystal Palace

Everton aloitti kautensa uuden päävalmentajansa Ronald Koemanin alaisuudessa todella upeasti, ja Tottenhamia vastaan pelatun 1-1-avaustasurin jälkeen joukkueen plakkariin kertyi Valioliigassa neljä perättäistä voittoa maalierolla 9-2. "The Toffees" oli siis tappavan tehokas hyökkäyspäässä, mutta samalla tilanteen herra ja hidalgo omalla puolustusalueella - kaava, joka Evertonilta juurikin viime kaudella hyvin pitkälti puuttui.

Viimeisissä otteluissa Evertonin maalihanat ovat kuitenkin hyytyneet pahemman kerran, sillä joukkue ei ole onnistunut heiluttamaan maaliverkkoa lainkaan kahdessa viimeisessä ottelussaan. Ensin, Koemanin suojatit hävisivät Championship-joukkue Norwichille kotonaan nolosti 0-2 liigacupissa, ja viime viikonloppuna Bournemouth onnistui kaatamaan joukkueen omalla kotikentällään niukasti 1-0.

Everton onnistui mm. saamaan Bournemouthia vastaan vain kaksi laukausta kohti vastustajan maalia, mikä kertoo hyvin suuresta tasonpudotuksesta hyökkäyspelissä. Kaikissa aiemmissa Valioliiga-otteluissaan - jopa pelissä Tottenhamia vastaan - Everton onnistui nimittäin laukomaan vastustajan maalia kohden vähintään kuusi kertaa per ottelu. Oma pää on sentään pitänyt Evertonilla varsin hyvin, sillä neljän päästetyn maalin saldo kuudessa ottelussa on varsin mukava lukema.

---------- Mainos - artikkeli jatkuu alla ----------
FastBet on auki!
---------- Mainos - artikkeli jatkuu alla ----------

Jos Evertonin kuntokäyrä on ollut pienessä laskussa, niin samaa ei voida todellakaan sanoa Crystal Palacesta. Palace hävisi toki Southamptonille liigacup-ottelun viime keskiviikkona, mutta Valioliigassa Alan Pardewin luotsaama joukkue ratsastaa paraikaa kolmen ottelun voittoputkessa. Voitetut vastustajat Middlesbrough, Stoke ja Sunderland eivät ole toki tasoltaan lähimainkaan Evertonin laatua, mutta voittojen myötä itseluottamusta ei Palace-leiristä tule varmasti puuttumaan.

Etenkin viimeisin, Sunderlandista viime hetkillä napattu 2-3-vierasvoitto oli todella iso Palacelta. Jermaine Defoe nimittäin siirsi kotijoukkueen 2-0-johtoon ottelun 60. peliminuutilla, mutta niin vain Palace onnistui punnertamaan rinnalle ja ohi. Voittomaalista vastasi Palacen 37 miljoonan euron hankinta Christian Benteke pelin 94. minuutilla.

Ottelu noudatteli Palacen kannalta kuitenkin tuttua kaavaa: omissa soi aivan liikaa. Joukkue ei ole onnistunut pitämään maaliaan puhtaana Valioliigassa vielä kertaakaan tällä kaudella, ja Evertonin kaltaista nippua vastaan tällaisella kaavalla ei kovin hyvää tulosta sovi odottaa. Evertonin hyökkäyspeli ei ole ollut toki tasollaan viimeisissä kamppailuissa, mutta Romelu Lukaku ja kumppanit tulevat varmasti nauttimaan tilanteesta, mikäli Palace ei onnistu parantamaan puolustuspeliään perjantaiksi.

Mielenkiintoinen yksityiskohta ottelun kannalta on myös Palace-manageri Pardewin ympärillä pyörivät huhut liittyen Englannin maajoukkueen päävalmentajapestiin. Pardewia huhuiltiin kyseiselle tontille jo aiemmin ennen kuin paikka meni vastikään erotetulle Sam Allardycelle. Nyt, Pardewia pidetään jälleen yhtenä vahvimmista ehdokkaista samaiseen rooliin, ja aika näyttää, miten kyseiset spekulaatiot vaikuttavat Palacen suorittamiseen Valioliiga-viheriöillä.

Peli-ideat:

Evertonilta löytyy rutkasti hyökkäysvoimaa ja -taitoa, vaikkei tämä olekaan viimeisissä otteluissa realisoitunut. Joukkueen ykköstykki Lukaku on kertoman mukaan kärsinyt viime aikoina pikkuvammoista, mutta nyt miehen huudellaan olevan sataprosenttisessa pelikunnossa. Belgialaiskärki on iskenyt tällä kaudella Valioliigassa jo neljä täysosumaa, ja saldo voi hyvinkin kasvaa Palacen reikäisen puolustuksen kustannuksella.

Toisaalta, myös Palace on onnistunut hyökkäyksensä osalta viime otteluissa vakuuttavasti. Joukkue on voittanut kolme viimeistä otteluaan, ja näistä jokaisessa matsissa yhteismaalimäärät ovat paukkuneet yli 2,5 maalin rajan yli.

Onko pelikassasi lopussa? Tsekkaa tästä kaikki tarjolla olevat vedonlyöntibonukset! >>>

- Ottelun maalien määrä: yli 2,5 maalia: 1.77 (Unibet / LeoVegas / NordicBet / Betsafe)

- Molemmat joukkueet tekevät maalin: 1.80 (Fastbet / Bethard)
- Maali molemmilla puoliajoilla - Kyllä: 1.63 (Unibet / LeoVegas)

- Maalintekijä - milloin tahansa: Romelu Lukaku: 2.00 (NordicBet / Betsafe / Betsson)

- Kotijoukkue tekee maalin molemmilla puoliajoilla - Kyllä: 2.55 (Unibet / LeoVegas)

Evertonin viisi edellistä ottelua:
24.9. Bournemouth - Everton 1-0
20.9. Everton - Norwich 0-2 (liigacup)
17.9. Everton - Middlesbrough 3-1
12.9. Sunderland - Everton 0-3
27.8. Everton - Stoke 1-0

Tsekkaa markkinoiden tykeimmät kasinobonukset täältä! >>>

Palacen viisi edellistä ottelua:
24.9. Sunderland - Palace 2-3
21.9. Southampton - Palace 2-0 (liigacup)
18.9. Palace - Stoke 4-1
10.9. Middlesbrough - Palace 1-2
27.8. Palace - Bournemouth 1-1

 Bonuksia vedonlyöntiin:
Peliyhtiöt
Kaikki vedonlyöntisivustot
Rizk Rizk >>
100% bonusta 100€ asti!
Nopeampi.com Nopeampi.com >>
Vedonlyöntiä ilman rekisteröitymistä
Coolbet Coolbet >>
150€ bonusta (100%)!
Betzest Betzest >>
Talletusvapaa 5€ ilmaisveto!
Leo Vegas LeoVegas >>
100% / 50€ bonusta alkuun
Schnellwetten Schnellwetten >>
Ilman tilejä, 97€ bonus!
Betsafe Betsafe >>
Jopa 200€ bonusta (100%)!
RedBet Redbet >>
100€ ilmaisvetoina!
Bethard Bethard >>
50€ edestä bonuksia!
Lucky Casino LuckyCasino >>
Riskitön 25 euroa!
Mobilebet MobileBet >>
Talleta 20€, saat 80€!
ComeOn ComeOn! >>
Talleta 10€, saat 50€!
Guts Guts >>
100%/100€ bonus (koodi: SPORT)
Night Rush NightRush >>
50% bonusta 100€ asti
Fastbet FastBet >>
50€ bonusta + ei tilejä!

 

 

Turtlebet?

TurtleBet on suomalaislähtöisten, pitkän linjan rahapeliammattilaisten perustama viihteellinen elämäntapasivusto. Vedonlyönti ja netin viihdepelit (casino) ovat kuuluneet osaamisalueeseemme jo yli vuosikymmenen ajan.

Herra Turtle tarjoaa tietoutta rahapeleistä ja paneutuu pelureita kutkuttaviin aiheisiin. Pelaa vastuullisesti. K-18!

Käyttäjäkokemuksen parantamiseksi käytämme sivustollamme evästeitä. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoa... Ok