13.9. EM-Koripallo | Vihjeet | Serbia-Suomi

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Klo 15:30 Pelivihjeet: Hukka perii Susijengin?

Suomi sai käytännössä vastaansa kovimman mahdollisen joukkueen koripallon EM-kisojen pudotuspelien avauskierrokselle, kun lohkovoittaja Serbia astelee parketille.

Balkanilaiset pelasivat alkulohkonsa läpi äärimmäisen vakuuttavasti voittamalla jokaisen ottelunsa kaataen mm. Italian, Saksan, Turkin ja Espanjan.

Susijengin alkulohko oli kaksijakoinen, sillä peli kulki vuoristoratamaisesti. Ranskalle taivuttiin vasta jatkoajalla ja Bosnia&Hertsegovina taipui murskalukemin mainioiden esitysten päätteeksi. Toisaalta taas kone hyytyi pahasti niin Puolaa kuin Israeliakin vastaan.

Serbian ryhmä on erittäin tasapainoinen ja laadukas nippu, josta lötyy syvyyttä pitkälle penkkiä myöten. Näin ollen Susijengille ei riitä vain yksittäisten nimimiesten pimentäminen, joka tietysti tämäkin näytti olevan liian vaikea tehtävä, kuten Puolan Marcin Gortat osoitti.

Juuri Puolaa vastaan Suomi ajautui virhevaikeuksiin ja rikkova rooli on luvassa Serbiaakin vastaan, joten rosterin optimaalisessa rotaatiossa riittää Henrik Dettmannilla pähkäiltävää.

Susijengi pääsee pelaamaan paineettomasti ja ottelussa on vain ja ainoastaan voitettavaa. Viime vuoden MM-hopeajoukkue Serbia on kuitenkin niin rutinoitunut, että tuskin tilanne hirveästi puristaa pääkoppaa.

Ottelun merkittävä panos ja Susijengin paineeton lähtötilanne ehkä hieman tasoittavat valtavaa tasoeroa. Lisäksi ottelun ratketessa ajoissa loppua kohden Serbia säästellee avainmiehiään, joten aivan parinkymmenen pinnan turpasaunaa tästä ei muodostune.

Susijengi taistelee, mutta Serbia jatkaa vaivatta.

Otetaan toiseksi peli-ideaksi avausneljännes. Serbia aloittanee matsin räväkästi ja yrittää murjoa pelihalut Suomelta pois heti kättelyssä, joten poimitaan peleihin 1. neljänneksen tasoituskohde.

Koripallovihjeet:

Suomi +16,5 1,71 Bet365

1. Neljännes: Serbia -4,5 1,95 Unibet

Bet365

 BET365 - 100% vedonlyöntibonus 100€ asti >>

Yksi Euroopan johtavista peliyhtiöistä. Ei valitettavasti tarjoa palvelua suomeksi, mutta loistavat bonukset ja erittäin laajan kohdevalikoiman. Varsinkin jääkiekossa brittisivuston kertoimet ovat usein hakoteillä ja myös jalkapallon puolella Bet365 tarjoaa usein markkinoiden parhaat kertoimet.

Nettikasino -bonukset
Bonus
1000€
Kierrokset
150
Vegaz Casino ottaa vastaan uudet pelaajat 1 000 euron bonusrahalla sekä 150 ilmaiskiekalla. Laita kasino testiin jo tänään bonuksien kera!
Pelaa
Arvosana - 3/5 tähdet
Vegaz Casino tarjoaa vegasin tunnelmaa nettikasinon muodossa. Curacaon lisenssistä huolimatta käteen saattaa jäädä maukas setti rahaa, sillä bonuspaketin koko hakee tällä nettikasinolla vertaistaan.
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Kotiutukset saapuvat tilille 1-3 pankkipäivän sisällä käsittelystä.
Bonus
500€
Kierrokset
-
Tornado on täällä! Uutukaisella TornadoBetillä luonnistuu niin betsit kuin kasinopelitkin, ja kasinoura lähteekin sivustolla käyntiin komeasti 500 euron bonus-paketin avulla!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
TornadoBet lupaa viedä pelaajan myrskyn silmään, ja paras tapa selvitä tuulisesta kyydistä onkin ilman muuta aloittaa peliura pelivaroilla jotka eivät tule omasta pussista. Tämän vuoksi TornadoBet tarjoaakin sinulle vedonlyöntibonukset jotka ovat mukavasti 300 euron arvoiset!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Voit saada kotiutukset kotiin TornadoBetiltä muutamien pankkipäivien kuluessa.
Bonus
400€
Kierrokset
165
Erikoinen BOB Casino takaa uusille pelaajilleen 10 kappaletta Book of Aztec ilmaiskierroksia ilman talletusta. Tämä pelipaikka pitää todistaa omin silmin!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
BOB Casino polttelee tarjolle yhteensä 400 euron casinobonukset , joihin kuuluu myös 165 lunastettavaa ilmaiskierrosta! Saat 10 ensimmäistä spinniä saatavilla talletusvapaasti. Erikoistarjouksena 125% / 100€ ensitalletusbonus + 125 ilmaiskierrosta bonuskoodilla HAPPY125.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Kotiutusten käsittelyaika on Bob Casinolla 0-2 päivää. Hyväksytyt kotiutukset saa Bob Casinolta ulos n. 1-5 pankkipäivässä riippuen käytetystä maksutavasta.