18.8. Superpesis puolivälierät: Ennakot ja pelivihjeet

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Miesten Superpesiksen puolivälierät jatkuvat torstaina. Vimpeli ja Sotkamo ovat menossa jo nyt menojaan, mutta Koskenkorvalla sekä Oulussa pelataan kaksi äärimmäisen mielenkiintoista kohtaamista.

18.8. Superpesis - Vedonlyöntivihjeet: 

17:30 Kitee - Vimpeli

Vimpeli osoitti heti avausottelussa, että se on valmis pudotuspeleihin. Kitee sai tuta pahemman kerran, kun Veto ryöpytti altavastaajaa Saarikentällä lukemin 2-0 (4-1, 13-1). Veto löi peräti kolme kunnaria ottelussa ja teki reilusti kolmatta kymmentä kolmostilannetta. Sisäpeli rullasi kylmästä säästä huolimatta mallikkaasti kotikentällä.

Kitee sai ensimmäisessä ottelussa vain kymmenen yritystä kotiin. Kärkimiehet eivät pelanneet omalla tasollaan, eikä tilanteita onnistuttu rakentamaan tarpeeksi. Lisäksi kokenut Sami Partanen on kärsinyt vammoista (ilmeisesti selkävaiva), eikä pysty pelaamaan ulkopelissä. Jokerina Partasesta ei saada samaa irti.

Kiteen Pallo on pelannut koko kauden huomattavasti paremmin kotikentällään. Nyt vastus on kuitenkin liian kova ja Veto lähtee musertavana suosikkina myös vierasotteluun. Läpilyöntien avulla KiPa saattaa viedä jakson, mutta voitto olisi jättiyllätys.

Sää ottelussa olisi pitäisi olla parempi, mitä Vimpelissä. Kiteen kenttä on äärimmäisen kimmoisa, joten juoksuja voi odottaa taas nähtävän reilusti - ainakin Vimpelin osalta. Myös Kitee saanee kotikentällään muutaman 3-tilanteen enemmän. Kokenut kotiuttajakaksikko Partanen-Sami Joukainen määrittää paljon sitä, kuinka lähellä voittoa Kitee voi päästä.

Pelivihjeet:

Ei peliä.

17:30 Hyvinkää - Sotkamo

Sotkamo avasi pudotuspelit, kuten niin monena vuonna ennenkin: ulkopeliin oli tehtyä viilauksia ja sisäpelissä haettiin tylysti yhtä juoksua kerrallaan. Hyvinkään Tahkon etsikkoaika yllätykseen oli tiistaina, mutta lopputulos oli musertava Sotkamon voitto lukemin 2-0 (6-0, 9-0).

Tahko sai ottelussa vain seitsemän yritystä kotiin. Tahkon paras sisäpelaaja oli Juha Korhonen (kl. 5/10), mutta näistäkin kärkilyönneistä suurin osa tuli, kun Sotkamo peruutteli laidoille ja jätti läpilyöntejä varoen tilaa keskustaan. Tahko oli todella vaisu ja väsyneen oloinen. Ei minkäänlaista mahdollisuutta haastaa Sotkamoa tai ketään muutakaan tällaisella peli-ilmeellä.

Kotikentällään Tahkon voi odottaa pelaavan paremmin. Avaralla kentällä läpilyönnit palkitsevat aina hyvin ja juoksuja saatetaan nähdä moniin suuntiin. Näin ollen tasapelin riski kasvaa, eikä Tahkon jaksovoitto olisi mikään jymypaukku.

Sotkamo on kuitenkin niin rutinoitunut ja voittamaan tottunut rykelmä, että vaikka ottelu menisi supervuoroon, Jymy tuskin sitä häviäisi. Sää Hyvinkäällä on hieman epävakaa, mutta pudotuspelihengestä huolimatta avaruutta Pihkalassa on niin paljon, että juoksuja tulee luultavasti kummallekin.

Vetovihjeet:

Ei peliä.

17:30 Koskenkorva - Joensuu

Ensimmäisen kierroksen ainoa pieni yllätys nähtiin Joensuussa, kun Koskenkorva haki puhtaan 2-0 vierasvoiton. Vierasjoukkue oli ennen kaikkea peli-ilmeensä puolesta huomattavasti parempi: se oli saapunut pudotuspeleihin oikealla asenteella. JoMa sen sijaan jäi hieman telineisiin, eikä hurmoksesta ollut tietoakaan.

Koskenkorva on pirullinen vastus, kun se pääsee pieneenkin hurmokseen. Pohjalaisjoukkueessa on valtava määrä lyöntipotentiaalia ja kovassa itseluottamuksessa joukkue esittää suorastaan ottamattomia lyöntejä liukuhihnalta.

Kokeneet mestarismiehet Jere Dahlström ja Antti Kuusisto hoitivat ensimmäisen ottelun Joensuussa. Kuusisto löi peräti neljä ja Dahlström kaksi juoksua. Kuusisto palasi peleihin kuukauden tauolta ja silmissä vilkkui taas palo pelaamiseen sekä voittamiseen. Esimerkki tarttui myös muuhun joukkueeseen.

Joensuulla onkin nyt tiukka paikka, sillä toista ottelua peräkkäin ei saisi missään nimessä hävitä. Paineet JoMan puolella ovat takuulla valtavat, mutta joukkue on vuosien saatossa niitä oppinut myös käsittelemään. Luvassa onkin takuulla tunteikas, todella kova pesäpallo-ottelu. Mikäli olet lähelläkään Pohjanmaata, aja tänään Korvalle! 

Ottelun lähtökohdat ovat hyvin tasaiset. Joensuu ei vakuuttanut ensimmäisessä ottelussa, joten ainakaan sen voittoa ei kiinnosta pelata. Haluton ja himoton esitys pudotuspelien kotiavauksessa ei kerro hyvää joukkueen tilanteesta. Potentiaalia vierasjoukkueessa edelleen kuitenkin on. Jos oikea napsu löytyy, saattaa homma muuttua tänään täydellisesti!

Hyvin mielenkiintoinen ottelu - mielenkiintoisin koko kaudella tähän mennessä. Ei pelata arveluttavaa kohdetta.

Vetovihjeet:

Ei peliä.

17:30 Oulu - Kouvola

Myös Oulussa pelataan hyvin mielenkiintoinen kamppailu. Lippo-Pesis on Joensuun tavoin tilanteessa, jossa se ei oikeastaan voi enää hävitä. Kolmen peräkkäisen ottelun voittaminen KPL:ä vastaan voisi olla liikaa.

Ensimmäinen ottelu oli hyvin kaksijakoinen, eikä se kertonut vielä oikeaa kuvaa tulevasta. Molemmat pelasivat kohtalaisen avausjakson, minkä KPL voitti hyvin niukasti. Räpylävirheitä ja komeita kumuralyöntejä nähtiin reilusti. Toisella jaksolla peli lässähti täysin, kun Oulun räpylävirheet jatkuivat ja Pallonlyöjät etenivät nopeasti reiluun johtoon. Loppulukemat 2-0 (5-4, 10-3) tulivat Kouvolalle melko helposti, eikä tänään varmasti ole samaa luvassa.

Kuten Kouvolassa nähtiin, molemmat lyövät pomppua vaihtotilanteissa. Myös Oulun kentästä pomppu nousee todella lennokkaasti, joten tilanteita syntyy aivan varmasti ja ulkopeli on lähinnä takasen puolustamista. Tässä KPL oli ensimmäisessä ottelussa parempi, kun taas Oulu romahti täysin räpylä kädessä. Edes kohti tulevia palloja ei saatu enää kiinni.

Vierailla on voitto alla, mutta se ei vielä merkitse mitään. Oulu on kotikentällään takuulla vaarallisempi. Lähtökohdat toiseen otteluun ovat hyvin tasaiset, kun Oulu saa pienen kotiedun puolelleen. Kertoimet ovat hieman KPL-vetoiset ja Oulu kiinnostaa peleihin.

Sään pitäisi Oulussa olla kohtalainen, pomppulyönnillä tulee tilanteita, eikä kummankaan räpylä kestä ulkokentällä. Myös koppareilla on ollut ongelmia. Pudotuspelien luonteesta huolimatta Ouluun voikin jälleen odottaa runsasjuoksuista ottelua.

Pelivihjeet:

* Moneyline: Oulu 2,00 Veikkaus

{module pesislista}
{module pesislista - mobiili}

Nettikasino -bonukset
Bonus
200€
Kierrokset
100
DigiBetillä pääset nauttimaan kasinomaailman paluumuuttajasta 200 euron bonuksella! Nappaa 100% extraa ensitalletukseen ja tervetuliaispaketin 100 kpl ilmaiskierroksia.
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Kerran jo alas ajettu Digibet teki vuonna 2020 paluun Aspire Global -alustalla! Nappaa feenikslinnun lailla uudestisyntyneelle sivustolle 100% extraa!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: DigiBetillä korttikotiutukset vievät 6-8 päivää, kun taas nettilompakoilla ja Trustlylla pääsee käsiksi voittoihin 3 päivän kuluessa.
Bonus
1250€
Kierrokset
200
Slotnite Casino antaa uusille pelaajille 1250€ bonuksina + 200 ilmaiskierrosta Net Entin suosikkeihin! Ensitalletuksen 100% jopa 500€ saakka!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Jättimäisten bonustensa ohella Slotnite Casino antaa kolmen ensimmäisen talletuksen yhteydessä yhteensä 200 ilmaiskierrosta Gonzo's Quest-, Twin Spin- ja Starburst-peleihin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Trustlylla muutamia minuutteja, nettilompakoilla tunteja ja luottorteilla 2-3 päivää.
Bonus
25€
Kierrokset
-
Lucky Casino on yksi parhaita netticasinoita ilman rekisteröitymistä, ja sille on mahdollista napata riskitön ensitalletuksen tuplaus 25 euroon saakka! Jos et onnistu tuplaamaan talletusta, saat rahasi takaisin!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Lucky Casino lyötiin kesällä 2018 täysin uuteen uskoon, ja voit pelata nettikasinolla nyt ilman rekisteröitymistä! Casino tarjoaa jokaiselle pelaajalle riskittömän ilmaisen pelirahan kokeilun, sillä mikäli et onnistu tuplaamaan 10-25 euron suuruista ensitalletustasi, rekisteröitymisvapaa Lucky palauttaa sen sinulle kierrätysvapaana käteisenä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Lucky Casinolla kotiutukset lähtevät Trustlyn kautta matkaan heti ja ne näkyvät pankkitililläsi jo muutamassa minuutissa. Minimikotiutus on 10€.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!