2.7. Superpesis: Herättääkö Rautiainen Kirin taistelemaan?

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Eilen jäätiin vihjepuolella pahasti tappiolle, kun sekä Kankaanpää että Kouvola jäivät toteutumatta. Tänään Superpesistä pelataan yhden ottelun verran. 

Superpesis -ennakko & vihjeet: 

Jyväskylä - Raahe

Jyväskylä ei ole viime vuosina Raahea vastaan juhlinut; edellinen voitto on vuodelta 2010. Tähän otteluun Kiri lähtee uusin eväin, sillä pelinjohtopuolella nähdään muutoksia. Juhani Lehtimäki siirtyi viuhkan varresta sivuun ja tilalle nousee seurajohtaja Timo Rautiainen. Kiri-ikonia arvostetaan laajasti joukkueen sisällä, joten Rautiainen saa varmasti joukkueen heti otteisiinsa. Ensimmäisessä ottelussa Kirin voi siis olettaa elävän pientä kuherrusaikaa, jossa tukkeutunut sisäpeli saattaa avautua. 

Raahe pelasi eilen Kiteellä napaten kolme pistettä tiukan taiston jälkeen. Lukemin 0-2 (1-3, 1-2) tullut voitto tuntui varmasti maukkaalta. Raskaassa kelissä pelattu ottelu saattaa kuitenkin vielä painaa jaloissa. Lisäksi kovan voiton jälkeen syttyminen ankeaa Kiriä vastaan saattaa olla vaikeaa. 

Hippoksen hitaalla kentällä juoksumäärä jäänee vähäiseksi, sillä kummankaan sisäpeli ei säkenöi. Varsinkin, jos vettä tulee taivaalta, on kenttä äärimmäisen hidas. PattU kärsii myös huomattavasti, kun se ei pääse käyttämään pomppulyöntiä. Vaikka Raahe on selvästi laadukkaampi kokonaisuus, on pelinjohtajaa vaihtanut Kiri valmis yllätykseen. Pikkurahalla voi lähteä kokeilemaan vetoja väsynyttä PattU:a vastaan. 

Naisten Superpesis

Lapua - Kirittäret

Tänään pelataan rohkeasti kahta jyväskyläläisjoukkuetta! Lapua on osoittanut olevansa sarjan paras joukkue, mutta kertoimet ovat nyt lähteneet pahasti käsistä. Kirittäret on Virkiän ykköshaastaja tällä kaudella. Tällaiseen superkamppailuun ei voi antaa normaalia kotietua. Edellinen joukkueiden kohtaaminen Jyväskylässä merkattiin Kirittärien nimiin. Jyväskyläläisjoukkue haki myös upean voiton Porista viime ottelusta. Itse luottamus joukkueella on huipussaan, eikä venyminen Lapualla pisteille olisi superyllätys! 

Moniveto 4 - TurtleBetin vihjerivi: 

1. Jyväskylä - Raahe: 5,6,7 - 2,3,4
2. Lapua N - Jyväskylä N: 
2,4,6,8 - 3,5,7,9

Hinta: 21,60€

TurtleBet.comin päivän pesis-vihjeet

Paras tarjous:

Kohde:

Merkki:

Kerroin:

Kello:

Arvo:

Unibet

Lapua - Jyväskylä
1x2

X

3,85

17:55

*

Veikkaus

Lapua - Jyväskylä
moneyline

2

5,00

17:55

*

 

Veikkaus

 

Jyväskylä - Raahe
1x2

1

4,80

17:55

*

Unibet 
NordicBet

Jyväskylä - Raahe
moneyline

1

2,65

17:55

*


Vihjeiden arvot: 
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata! 
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
500€
Kierrokset
200
Rabona edustaa kasinomaailman uusia tuulia. Koppaa haltuun 500 euron bonarit ja kylkeen maistuvat 200 spinniä.
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Juuri markkinoille saapunut Rabona Casino on monipuolinen uusi kasino ilman rekisteröitymistä. Testaa 100% bonuksella 500 euroon asti 200 ilmaiskiepin kera!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Pääosin nostot saa ulos 3-7 pankkipäivän sisällä riippuen siitä, mikä kotiutustapa on käytössä. Nopeimmat kotiutukset nettilompakoihin.
Bonus
240€
Kierrokset
-
Jos haluat yli tuplata ensimmäisen talletuksesi Monte Cryptos -uutuussivusto ei ole ollenkaan hassumpi valinta, sillä tarjolla on peräti 120% bonus ensimmäiseen talletukseen 240€ asti!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
MonteCryptos Casinolta irtoaa uusille pelaajille 120% ensitalletusbonus 240 asti, ja tämä casinobonus sekä sitä edeltänyt talletus tulee kierrättää nettikasinolla 25 kertaa enenn kuin kotiuttaminen on mahdollista. Kampanjoista löytyy sitten vielä uusia reload-bonuksia ja ilmaiskierroksia vanhoille asiakkaille.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 €
Kotiutuksen kesto: Nettilompakoihin (Skrill, Neteller) kotiutukset saa sen saman päivän aikana, kun kotiutuspyyntö on hyväksytty MonteCryptosin toimesta. Pankkisiirto- ja luottokorttikotiutuksissa kestää hyväksymisen jälkeen 3-7 pankkipäivää.
Bonus
300€
Kierrokset
60
Viron pelilisenssillä varustettu TonyBet on todella pitkään markkinoilla möyrinyt nettikasino (avattu jo 2009). Käytä ensitalletuksellasi RESOLUTION300 -bonuskoodia, ja saat 100%/300€ casinobonuksen ensitalletukseesi!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
TonyBet nettikasinolla ilmaiskierrokset ilman talletusta (10 kpl) jaetaan nyt Turn Your Fortune -kolikkopeliin. Saat kierrokset pelitilillesi vain rekisteröitymällä sivustolle.
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 €
Kotiutuksen kesto: Noin 1-7 pankkipäivää riippuen käytetystä kotiutusmenetelmästä. Nettilompakoihin nostot voi saada 1 päivässä - verkkopankki- ja luottokorttikotiutukset ovat taasen huomattavasti hitaampia.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!