21.7. Ennakko & pelivihjeet: Täysi Superpesis-kierros!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Sunnuntain pelivihjeet osuivat kaksijakoisesti. Pääkohde, kolmen tähden Hyvinkään moneyline (3,00), ja Hyvinkää x2 (1,84) toivat sunnuntaina tiliä, mutta apukohteet PattU ja Sotkamo jäivät toteutumatta. Tiistaina pelataan pitkästä aikaa täysi Superpesis-kierros, jossa pelataan useita mielenkiintoisia kohtaamisia. 

20.7. Superpesis -pelivihjeet & ennakot:

Alajärvi - Koskenkorva

Alajärven kuuden ottelun pisteputki päättyi viikonloppuna, kun Joensuu nappasi pisteet kotikentällään. Ankkurit on kuitenkin pelannut upeaa kautta ja taistelee edelleen tiukasti pudotuspelipaikoista. Ankkurit saa tiistaina vastaansa nousukuntoisen Koskenkorvan Urheilijat. Kossu voitti kotikentällään sekä Kiteen että Raahen ja piste-ero Kankaanpäähän on enää kolme pistettä.

Materiaaliero joukkueiden välillä on hyvin kapea. Ankkurit nauttii kotietua, mutta Kossu on vahvassa nousukunnossa. Tasapelin riski ottelussa on todella korkealla ja otteluun lähdetään melko ympäripyöreistä asetelmista. Vain Ankkureiden kotietu tekee siitä niukan suosikin. Kertoimien puolesta Kossu on aliarvostettu ja pikkurahalla sitä voi kokeilla peleihin.

Vihjeet:

* Moneyline: Koskenkorva 2,45 Veikkaus

Kitee - Kankaanpää

Kitee on pelannut jo seitsemän voitotonta ottelua peräkkäin. Pohjois-Karjalassa voidaankin jo puhua pakkovoitosta, kun sarjan toiseksi viimeiseltä sijalta löytyvä Kankaanpään Maila saapuu vieraaksi. KaMa:n lähtökohdat otteluun ovat äärimmäisen hankalat, sillä pelinjohtaja Jukka Karttunen on tästä ottelussa poissa korttitilin täytyttyä. 

Karttusen vaikutus nuoren joukkueen viuhkamiehenä on huomattava. Kun pelinjohtaja puuttuu, heikkenee Kankaanpään yllätysmahdollisuudet huomattavasti. Kitee on laadukkaampi kokonaisuus ja nauttii Rantakentällä vahvaa kotietua. Mikään muu kuin kotivoitto olisi näistä lähtökohdista iso yllätys, joten kotivoitto kelpaa pienemmälläkin kertoimella peleihin.

Vihjeet: 

*** 1x2: Kitee 1,50 NordicBet 

Nordicbet

NORDICBET - 200€ bonustarjous >>

Nordicbet on tehnyt hurjia muutoksi pesis-vedonlyöjille. Kohdevalikoima kasvaa koko ajan ja tänä vuonna mukana ovat jopa Suomensarjan ottelut. Voit veikata NordicBetillä siis Superpesistä, Ykköspesistä ja Suomensarjaa. Lisäksi NordicBet tarjoaa makoisia kampanjoita kesän ajan. Uudet asiakkaat saavat nauttia muhkea 200€ bonuksesta - siirry NordicBetille tästä >>

Raahe - Jyväskylä

Raahe on sarjan yhdeksäs, pisteen pudotuspelipaikkaa jäljessä. Edelliset viisi ottelua ovat kaikki tuoneet pisteitä, mutta voitot ovat olleet tiukassa. Kiriä vastaan Raahe on pelannut tällä kaudella kahdesti molempien voittaessa yhden kamppailun.

Kiri on pelannut jo kaksi ottelua ilman pisteitä, kun sekä Seinäjoki että Hyvinkää nollasivat jyväskyläläiset. Varsinkin Kirin päävaihtajilla on ollut suuria ongelmia tilanteiden rakentelussa. Nyt Kiri joutuu sarjan eliittilukkari Topi Kososen kynsiin, joten lähtökohdat eivät ole ainakaan helpommat. 

Kun Kirin sisäpeli sakkaa ja PattU on ulkopeliorientoinut joukkue, ovat lähtökohdat jopa Rännärin kimmoisalla kentällä vähäjuoksuiset. Kiri on laadukkaampi kokonaisuus, mutta PattU:n kotietu tasaa puntit. Kertoimien puolesta Raahe on oiva pelivalinta, mutta myös underkertoimien etenemistä kannattaa seurata tarkkaan.

Päivitys:

Kiriltä puuttuu kokoonpanosta sekä Kimmo Carlson että Perttu Hautala. Molempien merkitys sekä ulko- että sisäpelissä on valtava. Vihjeemme, Raahe 3,20, saa täyden ***-tähden arvon.

Vihjeet:

*** 1x2: Raahe 3,20 Veikkaus / NordicBet / Unibet

Seinäjoki - Vimpeli

Vimpeli otti todella makoisan voiton kaatamalla Sotkamon sunnuntaina kotikentällään lukemin 2-0 (7-5, 2-0). Vuosia kestänyt "Jymy-kammo" selätettiin rohkeiden läpilyöntien avulla. Sekä Henri Puputti että Sami Haapakoski pelasivat ilmiömäisen ottelun mailan varressa keräten yhteensä 19 kärkilyöntiä.

Seinäjoki on myös heräilemässä heinäkuun "helteiden" saavuttua. Kahden peräkkäisen voiton jälkeen isännät pääsevät haastamaan Vimpeliä itseluottamusta täynnä. Ottelussa on selkeää erityislatausta, kun Pohjanmaan kaksi suurinta kohtaavat. Pelaajat ovat vuosien saatossa tulleet toisille tutuksi, eikä edes ylilyönneiltä välttämättä vältytä. 

Vimpeli on materiaalin puolesta huomattavasti edellä ja ennen kaikkea se pelaa Jymy-Jusseja tasaisemmin. Jymy-voitto antoi varmasti Vedolle uskoa tulevaan ja joukkue pääsee Ilkka-areenalla täynnä itseluottamusta. Vieraissakin Vimpeli on kamppailun selvä suosikki ja maistuu peleihin. 

Vihjeet: 

* 1x2: Vimpeli 1,80 VeikkausNordicBet / Unibet

Sotkamo - Kouvola

Sotkamolla on alla kiperä tappio Vimpelille, joten joukkue on varmasti sisuuntunut. Kouvolalta oli Joensuu-ottelusta poissa sekä Matti Saukko että Matias Rinta-Aho, joten Pallonlyöjien lähtökohdat otteluun eivät ole parhaat mahdolliset. 

Sotkamo nauttii Hiukassa valtavaa kotietua ja on kamppailun selkeä suosikki. Kotikertoimet on luonnollisesti vedetty pohjamutiin, joten tähän kamppailuun ei tarvitse tuhlata rahojaan. 

Vihjeet: 

Ei peliä.

Hyvinkää - Joensuu 

Nelonen Pro näyttää ottelun

Hyvin mielenkiintoinen ottelu. Joensuu pelaa tällä hetkellä todella korkealla tasolla, mutta myös Hyvinkää on löytänyt peli-ilon. Tahko kaatoi härkäviikolla sekä Kirin että Sotkamon ja nappasi pisteen Vimpeliltä. 

Joensuun ulkopeli on tällä hetkellä sarjan parasta, mutta myös Tahko on löytänyt itsensä räpylä kädessä. Molemmilla joukkueilla on myös hurja määrä potentiaalia mailan varressa, joten juoksumäärää on hankala arvioida. Pihkalan avaralla kentällä lähtökohdat ovat kuitenkin aina ennemmin runsas- kuin vähäjuoksuiset. 

Joensuu on selkeästi laadukkaampi kokonaisuus, mutta Tahko pelaa suorastaan flow-tilassa. Kotietu tasaa lähtökohtia, eikä ainakaan JoMa:n pelaaminen ole kertoimien puolesta mielekästä. Mikäli TV-otteluun haluaa lyödä jännitysbetsit, on ne syytä tehdä isäntien venymisen kautta. 

Vihjeet: 

* Tuplamahdollisuus: 1x 2,14 Unibet

Muista seurata Herra Turtlea Twitterissä ja saat pelipäivänä viime hetken vihjeet käyttöösi! Kannattaa myös tarkkailla pelipäivänä Veikkauksen, NordicBetin ja Unibetin yli/alle -kertoimia. 

Muista hakea talteen markkinoiden parhaat vedonlyöntibonukset!

TurtleBet.comin pelivihjeet: Pesäpallo

Paras tarjous:

Kohde:

Merkki:

Kerroin:

Kello:

Arvo:

Veikkaus

Alajärvi - Koskenkorva
moneyline

2

2,45

17:55

*

NordicBet

Kitee - Kankaanpää
1x2

1

1,50

17:55

***

Veikkaus
NordicBet
Unibet

Raahe - Jyväskylä
1x2

1

3,20

17:55

***

Veikkaus
NordicBet
Unibet

Seinäjoki - Vimpeli
1x2

2

1,80

17:55

*

Unibet

Hyvinkää - Joensuu
tuplamahdollisuus

1x

2,14

17:55

*

Vihjeiden arvot:
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
900€
Kierrokset
50
Casino Sinners tarjoaa Curacaon kasinolle tyypilliseen tapaan giganttisen bonuspaketin. Peräti 900 euron bonusraha ja ilmaiskierrokset lennättävät uuden pelaajan liitoon ensimmäisissä talletuksissa. Lunastettavissa myös 10 euroa pelkästä rekisteröitymisestä.
Pelaa
Arvosana - 3/5 tähdet
Casino Sinners tarjoaa pelaajilleen hyvin perinteisen Curacaon nettikasinon, jonka tarjonta on perustettu eksoottisempien pelien kallioille. Tämän kasinon vahvuuksina esiintyy ison bonuspaketin lisäksi simppeli käyttöliittymä, sekä laadukkaasti toteutettu sivusto.
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto: Kotiuttaminen Casino Sinners nettikasinolta on lähtökohtaisesti rivakkaa. Nopeimmat yksilöt löytyvät nettilompakoiden puolelta, joiden kautta kotiuttaminen hoituu 24 tunnissa. Muilla metodeilla kotiutus kestää noin 3-5 päivää.
Bonus
500€
Kierrokset
200
Uutukainen Wildz Casino tarjoaa uusille pelaajille makoisan 100% ensitalletusbonuksen peräti 500€ saakka. Talleta vähintään 25€ ja saat myös 200 ilmaiskierrosta villin laadukkaalle kasinolle!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Wildz Casino antaa uusille pelaajille suosikkipeleihin 200 ilmaiskierrosta ensitalletuksen teosta (min. talletus 25€) Spinnit saapuvat tilillesi 25 kpl erissä 8 päivän ajan peleihin kuten Starburst, Book of Dead ja Vikings Go Berzerk!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Luottokorteilla 1-3 päivää, muilla menetelmillä voittoihin pääsee käsiksi heti tai 0-1 päivän kuluessa.
Bonus
-
Kierrokset
-
Hauska Alf Casino sijoittuu avaruuteen, ja kasino ilman rekisteröintiä iskee kehiin 100%/500€ tuplausbonarin uusille pelaajille sekä 200 ilmaiskierrosta siihen päälle.
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Uusia nettikasinoita tippuu tarjolle vain lisää, kun Alf Casino on julkaistiin vuoden 2018 huhtikuussa! Tarjolla on täten uusia bonuksia yhteensä 500 euron ja 200 ilmaiskierroksen arvosta!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto: Alf Casinon maksuosasto käsittelee kaikki kotiutuspyynnöt 24h sisällä. Kotiutumisen kesto vaihtelee käytettävästä menetelmästä riippuen 1-5 päivään. Minimikotiutus on 20€.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!