29.8. Pesäpallo -vihjeet: Välierät jatkuvat Jyväskylässä ja Sotkamossa!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Välierät eivät alkaneet pelivihjeiden kannalta yhtä hyvin, mihin olemme sivustollamme tottuneet. Tänään palataan voittokantaan isolla ja rohkealla panostuksella. Se on tänään tulos tai ulos, sekä Joensuun finaalipaikan että meidän pelitilimme kassan osalta. 

29.8. Superpesis - ennakot & pelivihjeet:

Jyväskylä - Vimpeli 

Ennakoimme eilen Jyväskylän loukkaantumiset, lyöjäjokerit, paineet ja lukkaritilanteen tämän ottelusarjan kulmakiviksi. Ikävä kyllä, Kiri ei onnistunut antamaan minkäänlaista painetta Vimpelille henkisellä puolella. Päinvastoin, se näytti itse haparoivan ja tärräävän tiukassa paikassa. Lisäksi Kirin loukkaantumiset tulivat pahasti esiin ensimmäisessä välierässä. Ylivoimaisesti pahin menetys oli Jukka Latvala, jonka lyömisestä ei tullut mitään.

Vimpeli voitti ensimmäisen välierän täysin ilmaiseksi, kun Kiri ei antanut minkäänlaista painetta. Vedon kärkietenijät kulkevat tällä hetkellä niin hurjaa vauhtia, ettei Kirin etukenttä puolikuntoisen Perttu Hautalan johdolla onnistunut tekemään pienistä paloja. Lisäksi Kiri antoi juoksuja räpylästä aivan liikaa; kolmosvahti Joose Kemppaisella oli isoja vaikeuksia saada heittojakaan kiinni ja jopa kultaisella räpylälläkin palkittu Jaakko Heikkinen missasi helppoja kiinniottoja.

Hippoksella Kirin tilanne hieman helpottuu. Ahtaissa oloissa Kiri osaa puolustaa hyvin, eikä Veto nauti Saarikentän kotietua. Läpilyönnit ovat tänään luultavasti harvassa, ja jos vielä sataa hieman, nousevat Kirin osakkeet, kun ottelusta muodostuu ns. parin juoksun peli. Jälleen kerran Kirin ainoa mahdollisuus on henkisellä puolella, sen tulee taittaa Vimpelin niska kokonaan. Keksiä pari ulkopelikikkaa, sekoittaa pakkaa yllätysotoilla tai yksinkertaisesti lyödä pari kertaa rohkeasti pallo läpi. Peruspelillä Kirillä ei ole mitään mahdollisuuksia.

Kirin loukkaantumistilanne on täysin mystinen, joten kokoonpanot on jälleen syytä tarkastaa ennen vetojen lyömistä. Alustavasti undereissa voi olla ideaa, sillä Hippoksella tilannemäärät ja juoksut laskevat varmasti. Kirin oma sisäpeli sen sijaan on täysin Hannu Kiukkosen varassa, joten kotijoukkueelle tuskin montaa juoksua merkitään.

Vimpeli on ottelun supersuosikki, mutta sen kertoimet ovat ikävä kyllä painuneet niin pohjiin, ettei pelaaminen ole mielekästä. Kiriä ei pelaisi tässä vaiheessa enää hullukaan.

Pelivihjeet:

Ei peliä. Kannattaa tarkastaa alle/yli -kertoimet iltapäivällä.

Sotkamo - Joensuu

Sotkamo ja Joensuu pelasivat todella nihkeän ensimmäisen välierän torstaina. Joensuu oli otteliun alun niskan päällä, ennen kaikkea todella vakuuttavan nollatilannepelaamisensa johdosta. Kaksi peräkkäistä ulkopelivirhettä toivat kuitenkin Sotkamolle palottoman tilanteen, josta Roope Korhonen mälläsi vieraiden voittojuoksut. Tapahtumat kertoivat tylysti sen, kuinka Joensuu ei saa antaa Sotkamolle mitään ilmaiseksi. Kultajuna haistaa heti heikon veren ja iskee lihaan kiinni.

Hiukassa lähtökohdat ovat vieläkin vähäjuoksuisemmat. Sotkamo nauttii vahvaa kotietua ja on sen myötä toisen ottelun suosikki. JoMa oli kuitenkin vakuuttavampi monelta osaa Mehtimäen ottelussa. Joensuussa on potentiaalia huomattavasti parempaan. Nyt sen täytyy vain alkaa pelata ja lopettaa torstain ykköspalot sekä merkkisekoilut ja ottaa kohti tulevat pallot kiinni. 

Sotkamo on voittanut neljä mestaruutta peräkkäin ja 34 peräkkäistä pudotuspeliottelua. Jokainen voitto on vuosien varrella perustunut ennen kaikkea ilmiömäiseen ulkopeliin. Vanha totuus "sisäpelillä voitetaan otteluita, ulkopelillä mestaruuksia", pitää edelleen paikkansa.

Ja juuri tässä suunnassa on tullut muutos edellisiin vuosiin: Joensuun ulkopeli on Sotkamoa parempi! Niko Korhonen pelaa ensimmäisiä otteluitaan etukentällä, Onni Määttä ei ole vielä valmis etumies, Janne Hyvönen on haavoittuvainen takakentällä, eikä Veikko Vartiaisen paineensietokykyä ole vielä testattu, vaikkakin pallovarmuus ja pelisilmä ovat huippuluokkaa. Sotkamolla on monta, liian monta, isoa kysymysmerkkiä ysikössä.

Väite: Pitkässä ottelusarjassa Joensuu tulee vielä Sotkamon ohi paremman ulkopelinsä avulla.

...kunhan: se saa oman sisäpelinsä edes puoliksi auki.

Arvio:

Joensuussa on analysoitu ja unohdettu ensimmäinen välierä. Tänään nähdään aivan toisenlainen Joensuun Maila ja Sotkamo joutuu nöyrtymään ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä sitten vuoden 2011. 

Pelivihjeet: 

** Moneyline: Joensuu 2,75 NordicBet

NordicBet tarjoaa 200% talletusbonuksen kaikille uusille asiakkaille. Tee 100€ euron talletus ja aloita pelaaminen 300€ pelikassalla! NordicBet nousi tänä vuonna pesäpallovedonlyönnin kärkeen, sillä sen kautta voit lyödä betsit sekä Superpesikseen, Ykköspesikseen että Suomensarjaan!

Muista hakea talteen markkinoiden parhaat vedonlyöntibonukset!

Vihjeiden arvot:
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
300€
Kierrokset
-
Vuonna 2018 markkinoille saapunut BetWinner tarjoaa 100% bonarin 300 euroon asti kasinolle. Saat myös halutessasi napattua 100% vedonlyöntibonuksen 100 euroon saakka!
Pelaa
Arvosana - 3/5 tähdet
Monille hieman tuntemattomampi vedonlyöntisivu BetWinner iskee pöytään laajasti betsattavaa sekä kasinopelejä. Pääset BetWinnerillä iskemään vetoa sisään lajista kuin lajista, jonka lisäksi pääset myös vierailemaan slottien parissa.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 1,00 euroa
Kotiutuksen kesto: Kotiutuksissa kestää yleensä 1-3 arkipäivää.
Bonus
-
Kierrokset
100
Bonzo Spins -nettikasino pamauttaa uusien pelaajien tileille 100 spinnin edestä ilmaiskierroksia Starburstiin neljällä ensimmäisellä talletuksella!
Pelaa
Arvosana - 3.5/5 tähdet
Bonzo Spins Casino operoi Nektan Ltd.:n tutulla kasinoalustalla. Testaa omalaatuinen casino-erikoisuus sadalla ilmaiskierroksella, joiden avulla voit kerätä alkuun mukavasti pelikassaa pienemmällä rahallisella riskillä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20€
Kotiutuksen kesto: Nostoajat vaihtelevat Bonzo Spinsillä n. 1-7 pankkipäivän välillä kotiutustavasta riippuen. Jos haluat saada kotiutukset nopeasti, suosittelemme nettilompakoiden käyttöä, sillä niihin nostot saa normaalisti selvästi muita tapoja nopeammin.
Bonus
2000€
Kierrokset
20
Avaa tili Casumolle ja saat 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta. Tallettaville bonusta ensimmäiseen talletukseen jopa 2000 eurolla, joten ei muuta kun pelaamaan!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Casumo on kasinoseikkailu -idean alkuperäinen isä ja se on dominoinut tätä skeneä jo neljän vuoden ajan. Kuuluu jokaisen asiantuntevan ja hauskuutta rakastavan kasinopelaajan vakiopaikkoihin!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaat voitot suomalaisille
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Casumo käsittelee kaikki nostot manuaalisesti 23 tunnin sisällä (yleensä nostot käsitellaan paljon nopeammin). E-lompakoihin raha siirtyy välittömästi ja useimpiin suomalaisiin verkkopankkeihin 3 tuntia kotiutuksen hyväksymisestä.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!