23.3. Salibandyliiga: Historiallinen ottelu Happee-TPS!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Happeen ja TPS:n välinen Salibandyliigan puolivälieräsarja huipentuu keskiviikkona pelattavaan seitsemänteen ja ratkaisevaan osaotteluun. Suurena ennakkosuosikkina sarjaan lähtenyt Happee kaivoi kuudennessa kamppailussa selkä seinää vasten pelaten pakkovoiton Turusta yli 1600 katsojan edessä. Voittomaalin iski Peter Kotilainen, kun jatkoaikaa oli pelattu reilut kaksi minuuttia.

Ja jos oli kuudes ottelu jatkoaikoineen päivineen tiukkaa vääntöä, niin sitä ovat olleet sarjan muutkin kamppailut. Jopa ennätystasaiseksi tituleeratussa ottelusarjassa joka ikinen kamppailu on ratkennut lopulta vain maalin erolla. Kolme kertaa ratkaisua on tarvinnut hakea jatkoajalta, ja näistä kolmesta kerrasta kaksi on päätynyt aina voittolaukauskilpailuun asti. Onkin vaikeaa kuvitella, että historiallisesta seitsemännestä osaottelusta tulisi mitään muuta kuin samanlainen jännitysnäytelmä.

Runkosarjassa kakkoseksi sijoittunut Happee kärsi jo ennen pudotuspelien alkua pahasta loukkaantumissumasta eikä tilanne ole helpottanut kovan playoff-rääkin alla. Salibandyliigan parhaimpiin puolustajiin lukeutuva Jonne Junkkarinen on joutunut huilaamaan useassa sarjan ottelussa, mutta kuudennessa kamppailussa mies pelasi täydet minuutit. Hänen sijaansa Happee menetti koko Salibandyliigan ylivoimaisesti kovimman maalitykin, kun 54 maalia runkosarjassa paukuttanut Veli-Matti Hynynen loukkaantui viidennessä osaottelussa. Maalitykin pelikunto onkin siis suuri arvoitus keskiviikon kamppailua silmällä pitäen.

TPS-leiri on puolestaan pysynyt lähes muuttumattomana läpi pudotuspelien, sillä loukkaantumiset ovat loistaneet poissaolollaan. Joukkueen kentälliset ovat hitsautuneet loppukauden aikana mallikkaasti yhteen ja juuri joukkuepelaaminen onkin turkulaisten suurin vahvuus pudotuspelisarjassa. Etenkin turkulaisten ykkösketju Ville Hirvisuo-Jaakko Hautamäki-Sami Saarinen on ollut pudotuspeleissä hyvässä vedossa. Myös kakkoskentän nuori maalipyssy Waltter Mahlberg on ollut Happeelle vaikeasti pideltävä läpi sarjan.

Happee sai kuudennessa osaottelussa raajarikkoisen koneensa käyntiin ja pystyi luomaan tukun hyviä maalipaikkoja TPS:n kenttäpäätyyn. Toisaalta, myös vastaiskuja kyttäävä, ja niitä upeasti kääntävä turkulaisryhmä sai esimerkiksi ottelun loppuhetkillä sekä jatkoajalla monta mahtavaa tilaisuutta ottelun ja samalla koko ottelusarjan ratkaisemiseen. Maalipaikat jäivät kuitenkin käyttämättä ja nyt paremmuus selvitetään seitsemännessä kohtaamisessa ensimmäistä kertaa koko Salibandyliigan historiassa.

Keskiviikon ottelussa suurinta roolia näyttelee TPS:n viisikkopuolustuksen taso. Kuudennessa ottelussa joukkueen pakka rakoili enemmän kuin aiemmin ja Happee osasi käyttää paikat hyödyksi. Keskiviikon ratkaisuottelussa Jyväskylässä turkulaisilta vaaditaan ehdottomasti sarjan parasta puolustuspeliä, mikäli se mielii virittää vuoden suurimman salibandy-yllätyksen. TPS on onnistunut ottamaan jo kaksi ryöstöä Jyväskylästä tässä pudotuspelisarjassa, mutta kolmannen ottaminen vaatii eittämättä suurta onnistumista koko joukkueelta.

Yksi ylimääräinen lepopäivä on tehnyt raajarikkoiselle Happeelle varmasti enemmän kuin hyvää, ja oli joukkueen kokoonpano keskiviikkona millainen vain, tulee se varmasti vyörymään TPS:n puolustusalueelle kovimmalla vimmalla tähän asti. Mikäli TPS pystyy nämä rynnistykset pysäyttämään ja samalla lamauttamaan ennakkosuosikin peli-ilon, on se erittäin vahvoilla. Jos joukkue ei tässä onnistu, voi ottelusta tulla turkulaisille hyvin pitkä.

Joukkueiden aiemmat kohtaamiset pudotuspeleissä 2015-16:

Happee-TPS 6-7 vl.
TPS-Happee 4-5
Happee-TPS 5-4
TPS-Happee 5-4
Happee-TPS 7-8 vl.
TPS-Happee 6-7 ja.

Salibandy-vihjeet:

Sarja on ollut tähän mennessä käsittämättömän tasainen - ja tällä kertaa sanan todellisessa merkityksessä! Joukkueet ovat pelanneet kuusi ottelua maalirikasta lajia, jossa ottelut helposti repsahtavat. Happeen ja TPS:n jokainen ottelu on kuitenkin päättynyt vain yhden osuman erolla! Peräti KOLME kuudesta ottelusta on edennyt jatkoajalle. Oletan, että päädyttyäsi tälle sivustolle tiedät ainakin jotain vedonlyönnistä ja todennäköisyyksistä. Laskekaapa todennäköisyydet tämän ottelusarjan tuloksille. Eihän tällaista ole nähty kuunaan missään!

Myös seitsemännen ottelun lähtökohdat ovat tasaiset. Materiaalin puolesta Happee on selkeästi edellä loukkaantumisista huolimatta, mutta mittelö käydään ennen kaikkea henkisellä puolella. Tässä viime vuosien kestomenestyjä Happee on osoittanut vahvuutensa: se ei murru kovienkaan paineiden alla. Joukkue on Hirviteatterissa varmasti valmis, nauttii kotietua ja rahat lyödään selkeän suosikin kautta.

** 1x2: Happee 1,69 Unibet

{module unibetmainos}

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
200
Mahtava lisäys nettikasino -listalle! Slots.io Casino tarjoaa välittömän pelaamisen sekä nopeat kotiutukset. Voit myös napata kasinolta huimat 200 kappaletta ilmaiskiekkoja!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Tilivapaata pelaamista ilmaisspinnien kera, mitä muuta voisi toivoa? Slots.io Kasinolta saat napattua huimat 200 ilmaiskiekkaa uutena pelaajana, joten kannattaa tsekata uutuus jo tänään!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20 euroa
Kotiutuksen kesto: Kotiutuksissa kestää noin 5 - 15 minuuttia Trustlyn ansiosta.
Bonus
25€
Kierrokset
-
Kerrassaan loistava, uusi rekisteröintivapaa nettikasino 2020! Gambola kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa, sillä pääset testaamaan kasinoa täysin ilman riskiä. Tarjolla on 25€ riskitöntä pelirahaa heti alkuun!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
Kaikki uudet asiakkaat saavat Gambolalle 25€ riskitöntä pelirahaa! Jos et nimittäin saa avautalletustasi tuplattua kasinolla, saat rahasi takaisin käteisenä. Eli kyseessä on siis täysin ilmaista pelirahaa 25 euron edestä!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Gambolalla kotiutukset saapuvat pelaajan näppiin muutaman minuutin kuluttua siitä, kun teet kotiutuksen. Pienen mahdollinen kertakotiutus on 10 euroa.
Bonus
400€
Kierrokset
200
Playtechin pelejä pyörittävien nettikasinoiden joukosta Casino.com on ehdoton ykkösvalinta. Saat ensitalletukseen mukavasti 100%/400€ -bonuksen ja päälle 200 ilmaiskierrosta.
Pelaa
Arvosana - 3/5 tähdet
Jo vuonna 2004 avattu Casino.Com -nettikasino veti koko palettinsa uusiksi vuoden 2017 aikana. Suuri parannus toikin kasinon lähemmäs tätä päivää parantaen sen palvelukattausta huomattavasti.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 € (Zimpler-palvelulla 8€)
Kotiutuksen kesto: Kotiutusten käsittelyaika on Casino.Comilla enintään 3 arkipäivää (VIP-asiakkaille 1-2 arkipäivää). Tämän jälkeen rahat saa noston myötä omaan haltuun noin 1-6 arkipäivässä riippuen siitä, mikä nostotapa on käytössä.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!