25.8 Yleisurheilu MM-vihjeet: Tiistaina ME-juhlat?

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

14:00 Naisten kiekko

Naisten kiekossa kärkikamppailu tullaan käymään kahden naisen välillä. Moskovan MM-kisojen hallitseva mestari Sandra Perkovic sekä kuubalainen Denia Caballero ovat ainoat tällä kaudella yli 70 metriä heittäneet naiset ja he oletetusti näyttivät tietä omissa karsintaryhmissään.

Caballero ei kauaa karsintakierroksella viihtynyt vaan kiskaisi heti ensimmäisellään 65,15 metriä, ylittäen 63 metrin karsintarajan kirkkaasti yli kahdella metrillä. Perkovicin karsinta taas lähti takellellen liikkelle ja ensimmäinen heitto kantoi vain 58,95 metriä. Kroatialainen kuitenkin kasasi itsensä nopeasti ja toinen heitto lensi komeasti päälle 64:n metrin.

Pitkään kiekon kuningattarena hallinnut Perkovic on ollut lajin ehdottomia kärkinaisia vuosia, kun taas Caballero puolestaan on ruvennut henkimään todenteolla niskaan hiljattain. Kuubattaren elämänsä vireestä kertoo se, että naisen uran yhdeksän parasta heittoa kymmenestä on tullut tämän vuoden aikana. Maailmanlistan ykkössijaa hallussaan pitävä Caballero on selkeä uhka Perkovicin toiselle perättäiselle kultamitalille.

Himmeämmästä mitalista taistelee myös toinen kuubalaisedustaja, Yaime Perez, joka heitti oman ennätyksensä 67,13 Timanttiliigassa heinäkuun alussa. Kyseisessä kisassa taakse jäivät sekä Caballero että Perckvic, joten iskukykyä Pereziltä löytyy.

Berliinissä 2009 Dani Samuelisista tuli nuorin kiekossa MM-kultaa voittanut urheilija ja hän on myös varteenotettava mitaliehdokas. Tällä kaudella 66,20 heittänyt Samuels ei ole aivan samassa iskussa kuin viime vuonna, mutta tasaisesti heittävällä australialaisella on hyvänä päivänä selkeä mitalisauma.

Saksaa finaalissa edustaa peräti kolme urheilijaa – Julia Fischer, Nadine Müller sekä Shanice Craft, joista kuka tahansa voi heittää itsensä palkintopallille. Ennakolta tästä triosta lähimpänä mahdollista mitalia on kokenut  Müller.

Pelivihjeet:

Denia Caballero 3,75 Bwin *Päivän paras tarjous!*

Veikkaus – Supertripla 1 - Vihjeet

1. Caballero, Perkovic

2. Cabellero, Perkovic

3. Perez, Müller, Samuels

Systeemi: 6 riviä

14:25 Miesten pituus

Uransa ensimmäisissä arvokisoissa hyppäävä Jeffrey Henderson saa suosikin paineet niskaansa miesten pituuskisaan. Heinäkuun lopulla kauden kärkituloksen 8.52 hyvissä tuulioloissa ponkaissut jenkki osoitti karsinnassa tuloskunnon säilyneen viimeistelyviikkojen aikana mainiona. Jenkkihyppääjä nimittäin junttasi itsensä jatkoon heti ensimmäisellä hypyllään painamalla taululle lukemat 8.36.

Kisan kakkoseksi on vahvasti tyrkyllä olympiavoittaja Greg Rutherford, joka osoitti tuloskunnon olevan noususuunnassa ottamalla voiton heinäkuun lopulla Tukholman Timanttiliigan kisasta tuloksella 8.34.

Pronssista on puolestaan kehkeytymässä hurja kamppailu, sillä puolen tusinaa miestä pystyy parhaimmillaan ottamaan mitalin kaulaansa.

Idea-peliksi nostamme kiinalaiskaksikon Li Jinzhe – Wang Jianan, jotka saavat varmasti lisäpontta hurmioituneesta kotiyleisöstä ja mahdollisesti pronssille tarvittavat lisäsentit irti koneesta. Verrattuna finaalin kolmanteen kiinalaiseen, Gao Xinglongiin, tämän kaksikon perustaso riittää nappipäivänä haastamaan pronssista realistisesti.

Pelivihjeet:

Top 3- sijoitus: Li Jinzhe 2,50 Unibet

Veikkaus – Supertripla 2 – Vihjeet:

1. Henderson

2. Rutherford

3. Jinzhe, Jianan

Systeemi: 2 riviä

15:25 Miesten 400m aj

Tässä lajissa käydään paperilla yksi kisojen ennalta-arvaamattomin taistelu maailmanmestaruudesta, kun neljästä viiteen miestä pystyy ehdottomasti kultaiseen mitaliin.

Jo välieräjuoksut olivat erittäin kovatasoiset, joille annetaan tässä vedonlyöntipohdiskelussa hieman normaalia enemmän painoarvoa.

Nostetaan kolme juoksijaa, jotka todennäköisimmin ratkaisevat kultamitalin kohtalon keskenään. Venäjän Denis Kudryavtsev oli välierissä nopein mies omalla ennätyksellään 48.82 ennen ennätystään huimasti parantanutta Kenian Boniface Tumutia (48,29), jonka meno on näyttänyt kertakaikkisen lennokkaalta.

Kolmossuosikiksi nostetaan Yhdysvaltain Michael Tinsley, jonka reservistä löytyy tarpeeksi pontta mestaruuden nappaamiseksi. Olympia- ja MM-kakkosella on elämänsä sauma uran ensimmäisen arvokisavoittoon.

Mahdollisiksi mitalihaastajiksi nousevat toinen kenialaisihme Nicholas Bett, joka tykitti maansa karsintakisoissa tovi sitten aidatun ratakierroksen aikaan 48.29. Viimeiselle riville voi myös harkita todellista arvokisakonkaria Kerron Clementia, joka on uhkunut nousukuntoa ja moninkertaisena arvokisamitalistina on parhaimmillaan juuri oikeilla hetkillä.

Pelivihjeet:

Top 3-sijoitus: Denis Kudryavstsev 1,60 Unibet

Veikkaus – Supertripla 3 – Vihjeet

1: Kudryavtsev, Tumuti, Tinsley

2: Kudryavtsev, Tumuti, Tinsley

3: Kudryavtsev, Tumuti, Tinsley, (Bett, Clement)

Pieni systeemi: 6 riviä

Iso systeemi: 18 riviä

15:35 Naiset 1500 metriä

Naisten puolentoista kilometrin matka on yksi koko kisojen mielenkiintoisimpia. Kaiken osuessa nappiin pääsemme todistamaan tällä matkalla jopa uutta maailmanennätystä!

Maailmanmestaruustittelin uudesta haltijasta ei pitäisi olla kisan jälkeen epäselvyyttä, sillä lähtöviivalla on heinäkuussa Monacossa uuden ME:n 3:50.07 juossut Etiopian Genzebe Dibaba, joka voittaa MM-kultaa vaikka takaperin. Suurin mielenkiinto lepää kuitenkin mahdollisen uuden ennätystuloksen jännittämisessä.

Himmeämmät mitalit ovat aika lailla kolmen kauppaa. Dibaban jälkeen esiin nostetaan hänen vanavedessään Monacossa uuden Euroopan ennätyksen kellottaneen Alankomaiden Sifan Hassanin, jolta löytyy loppusuoralla tarvittaessa porukan paras kiriherkkyys.

Pronssista taistelevat ennakolta tiukimmin vasta 19-vuotias nuorten maailmanmestari Dawit Seyaum, joka on kauden kärkituloslistan ensimmäinen urheilija, jonka tulos ei syntynyt Monacon haamukisassa. Potentiaalin pitäisi riittää mitalitaistoon.

Kenian ykköstykki tähän kisaan on kovatasoiset Brittiläisen kansanyhteisön kisat viime vuonna voittanut Faith Kipyego, joka on varmasti tulta ja tappuraa loppusuoran taistossa.

Pelivihjeet:

Voittaja: Dibaba 1,18 Unibet * Ylikerroin, vaikka pieni onkin *

Veikkaus – Supertripla 4 – Vihjeet

1. Dibaba

2. Hassan

3.Kipyego, Seyaum

Systeemi: 2 riviä

 15:50 Miehet 800 metriä

Miesten kahdella sileällä ratakierroksella kenttä on tasoittunut viimeisen parin vuoden aikana huomattavasti Lontoon olympialaisiin nähden, jolloin ME-mies, Kenian David Rudisha, dominoi matkaa mielin määrin.

Vuoden 2013 MM-kisat loukkaantumisen vuoksi missannut kenialainen on jälleen lähtöviivalla, mutta ei lähde tällä kertaa matkaan megasuosikkina. Hän saa todennäköisesti äärimmäisen kovan haasteen maailman kauden kärkitulosta hallussaan pitävältä Amel Tukalta, joka on mainiossa kunnossa kultakamppailua ajatellen.

Bosnialainen kuittasi puolihelpon voiton omassa välieräjuoksussaan huippuajalla 1:44.84, vaikka tankissa olisi ollut löpöä vielä selvästi kovempaankin rutistukseen.

Pronssissa kiinni vahvimmin on kivikovissa Kenian karsinnoissa voiton napannut ja  kovaa nousukuntoa osoittanut Ferguson Rotich Cheruiyot, joka pystyy roikkumaan loppumetreille asti kärkikaksikon vanavedessä.

Pelivihjeet:

Voittaja: Amel Tuka 2,50 Bet365

Veikkaus – Supertripla 5 – Vihjeet:

1. Tuka, Rudisha

2. Tuka, Rudisha

3. Cheruiyot

Bet365

 BET365 - 100% vedonlyöntibonus 100€ asti >>

Yksi Euroopan johtavista peliyhtiöistä. Ei valitettavasti tarjoa palvelua suomeksi, mutta loistavat bonukset ja erittäin laajan kohdevalikoiman. Varsinkin jääkiekossa brittisivuston kertoimet ovat usein hakoteillä ja myös jalkapallon puolella Bet365 tarjoaa usein markkinoiden parhaat kertoimet.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
500
Suomiarvat on oman genrensä ehdoton kärki, ja netin suurimman arpavalikoiman lisäksi hostaa maailmanluokan kasinoa. Talleta 20-100€ ja aloita pelit 100-500 ilmaiskierroksella! K18. Pelaa vastuullisesti, Säännöt ja ehdot voimassa.
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Nappaa ilmaiskierrokset supisuomalaiselle kasinosivustolle! Suomiarvat antaa ensitalletuksen teosta palkintona 100-500 kpl ilmaiskierroksia kolmeen eri huippupeliin! Testaa laatusivustoa etkä pety!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Pääsääntöisesti SuomiArvat käsittelee kotiutukset 24 tunnin sisällä kotiutuspyynnön tekemisestä. Trustlyn kautta raha kotiutuu muutamassa minuutissa, muilla tavoin kotiutuksessa kestää 1-3 pankkipäivää.
Bonus
200€
Kierrokset
200
Dealers Casinolle pelit alkavat 100% / 200€ ensitalletuksella sekä bonusrahan mukana tulevilla ilmaiskierroksilla, joita saa 200 kappaletta useaan eri peliin!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Suomenkielinen Dealers Casino tarjoilee runsaan pelivalikoiman sekä verovapaat voitot. Hyödynnä nyt 100% ensitalletusbonus, joka on saatavilla 200 euroon saakka, ja saat talletuksen yhteyteen myös 200 ilmaiskierrosta!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Verovapaa kasino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: 3 arkipäivää nettilompakoihin ja Trustlyllä kotiuttaessa. 6-8 arkipäivää luottokortti- ja pankkisiirtonostoissa.
Bonus
1000€
Kierrokset
25
Kuuletko leijonan huudon? Yksi alan kiistattomista kuninkaista, LeoVegas, hemmottelee pelaajia 1000€ bonuspaketilla ja 25 ilmaiskierroksella, jotka saat vieläpä ilman kierrätystä!
Pelaa
Arvosana - 5/5 tähdet
LeoVegas on silkkaa priima-laatua - ihan jokaisella pelaamisen aspektilla. Testaa nopea tilinavaaminen nyt itse ja hyödynnä massiiviset kasinobonukset helposti ja vaivattomasti! LeoVegasille saa jopa 1000 euron arvoisen (100%) ensitalletuksen tuplauksen + 25 kierrätysvapaata Book of Dead -ilmaisspinniä uutena pelaajana!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Urheilun livestreamit
Verovapaat voitot
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10€
Kotiutuksen kesto: Leo Vegas maksaa kotiutukset parhaimmillaan 15 minuutissa. Nostotavalla ja pankilla on kuitenkin merkityksensä.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!