Viking Lotto – pohjoisten kansojen aarrejahti

07.10.2022

Viking Lotto, jonka nimen virallinen kirjoitusasu kuuluu nykyisin Vikinglotto, on Pohjoismaissa, Baltian maissa, Sloveniassa ja Belgiassa pelattava onnenpeli, jossa viikoittain arvotaan kuusi päänumeroa väliltä 1–48 ja yksi vikingnumero väliltä 1–8.

Veikkaamalla oikein 6 + 1 tuloksen voi päävoittona voittaa enimmillään jopa kymmeniä miljoonia euroja. Suomessa arvotaan lisäksi väliltä 1–30 vain meillä käytössä oleva plussausnumero, joka voi osuessaan viisinkertaistaa voiton. Päävoiton lisäksi Vikinglotossa on kahdeksan alempaa voittoluokkaa. Vuonna 1993 alkanut Vikinglotto on Suomessa suosittu peli, mutta sitä ei kuitenkaan pelata aivan niin paljon kuin Lottoa ja Eurojackpotia.

Viking Loton oikeiden numeroiden arvonta suoritetaan keskiviikkoiltaisin pelin teemaan sopivasti Norjassa, muinaisten viikinkien mailla. Viking Loton tulokset julkaistaan keskiviikkoisin noin kello 21, ja samalla kerrotaan myös Viking Loton yhteydessä pelattavan Keskiviikko-Jokerin oikea rivi.

vikinglotto viikinkivene

Pelaa Vikinglottoa netissä

Vaikka Viking Lotto on useiden maiden yhteinen rahapeli, siinä on suhteellisen vähän pakollisia yhteisiä piirteitä ja jokaisen maan pelijärjestäjä vastaa myynnistä itsenäisesti. Voitonjaossa vain kaksi ylintä voittoluokkaa ovat kaikille yhteisiä, lopuista kukin maa päättää itse. Muutenkin jokainen pelinjärjestäjä on voinut kustomoida peliä oman maansa kulttuuriin sopivaksi, aiemmin jopa nimeä myöten.

Tiesitkö, että Viking Lottoa, kuten monia muitakin kansainvälisiä arvontapelejä, voit pelata myös suomalaisille suunnattujen nettikasinoiden kautta? Erityisen hauska pelimuoto on lottovedonlyönti Viking Loton oikeista numeroista. Siinä et siis osallistu lainkaan suoraan Vikinglottoon, vaan yrität arvata seuraavan Viking Loton arvonnan tuottaman oikean rivin ja lyöt vetoa arvauksesi puolesta. Pelinjärjestäjänä toimii tässä tapauksessa nettikasinon operaattori, joka myös maksaa mahdolliset voitot.

Seuraavilla laadukkailla nettikasinoilla voit pelata lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä, megajättipotteja tarjoavia lottopelejä helposti ja nopeasti.  Tutustu ja kokeile!

1
Multilotto
0/5

Multilotto

Seuraavaksi TurtleBetin arvostelutiimin pihteihin asteleva Multilotto.com on avattu jo niinkin aikaisin kuin kesällä 2011, joten sillä onkin takanaan jo pitkä historia lotto-pelien tarjoajana. Viimeisinä vuosina Multilotto on kuitenkin tehnyt kovia satsauksia myös omaan nettikasinoonsa, ja nykyisin voidaankin jo sanoa, että sillä on kasassa pelivalikoimaltaan vähintäänkin hyvin kilpailukykyinen casino!

Jos siis sekä lotto- että casino-pelien pelaaminen kiinnostaa ”yhtäaikaisesti”, on Multilotto.com varmasti juuri oikea pelipaikka sinulle. Lähde siis tsekkaamaan millaisia voittopotteja tämä pelisivusto pystyy tarjoamaan!

  • Sivut suomeksi
  • Asiakaspalvelu suomen kielellä
  • Lokalisoidut Suomi- kampanjat

Perustiedot

Perustettu:  2011
Omistaja:  Multi Brand Gaming Limited
Puhelinnumero:  -
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 10€
Kotiutus: Kotiutukset saa Multilotolta pääosin 1-6 päivän sisällä. Nosto-ajat vaihtelevat eri maksutapojen välillä.
2
Eurolotto
5/5
Talletusbonus
30€
Ilmaiskierrosta
500

Eurolotto

EuroLotto on netin suurin lottosivusto, missä voit voittaa jopa hurjia 100-150 miljoonan euron lottovoittoja pienilläkin panoksilla! Tunnetuin lottomuoto suomalaisille on varmasti Veikkauksen lotto, mitä sivustolla ei voi pelata, eikä kannattaisikaan, sillä sen palautusprosentti on niin huono.

Sen sijaan muun muassa suomalaisille hyvin tuttu Euro Jackpot on jo mukana EuroLoton pelivalikoimassa. Lisäksi Suomessakin tunnettu PowerBall on kestosuosikki, missä potti on noussut joskus jopa yli 150 miljoonan euron! Jos suuret voitot pienillä panoksilla kiinnostaa, niin EuroLotto on sinun valintasi!

+ 100% bonus ja jopa 510 ilmaiskierrosta
+ Jopa satojen miljoonien suuruiset päävoitot.
+ Lottopelien lisäksi tarjolla myös kasinopelit + raaputusarvat.

  • Sivut suomeksi
  • Asiakaspalvelu suomen kielellä
  • Lokalisoidut Suomi- kampanjat
  • Verovapaat voitot

Perustiedot

Perustettu:  2011
Omistaja:  PlayCherry Ltd
Puhelinnumero:  +356 22 76 66 66
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 10€
Kotiutus: Eurolotto käsittelee kotiutuspyynnöt 24h sisällä ja kotiutusmenetelmästä riippuen rahan siirtyminen asiakkaalle kestää 0-3 pankkipäivää. Minimikotiutus on 20€.
3
Slottojam Casino
3.5/5
Talletusbonus
100% 200€
Ilmaiskierrosta
-
Paljon slotteja
Suuri tervetuliaisbonus
Värikäs sivusto

Slottojam Casino

Bonus

SlottoJam tuo Herra Turtlen nettikasino -listalle mukavat uudet 500 euron kasinobonukset kaikille halukkaille!

Iloiselle juhlakansalle varmasti maistuu tieto, että jamit jatkuvat nyt ikuisesti. Pellin päällä uunista nostettu SlottoJam nettikasino avasi tarjontansa laajamittaiseen tarkasteluun jo vuonna 2020 ja paikalta raportoi tuolloin tietysti myös Herra Turtle. Laitetaan jamit käyntiin ja lue lisää, mistä ne koostuvat!

Plussat:

  • Anteliaat 500 euron bonukset
  • Suuri slottien valikoima
  • Pelit kategorioitu selkeästi

Miinukset:

  • Curacaon lisenssi – Voitoista maksettava verot erikseen
  • Pinkki teema ei välttämättä miellytä kaikkia pelaajia

Tämä arvostelu käy läpi koko Slottojamin tarjonnan antaen lukijalle täysmittaisen kuvan siitä, että kannattaako tämän nettikasinon tarjonnan pariin suunnata. Vuoronsa saa muun muassa uuden pelaajan edut, kasinon toteutus ja pelivalikoima unohtamatta tietenkään käyttäjien palautetta.

Bonus

SlottoJam tuo Herra Turtlen nettikasino -listalle mukavat uudet 500 euron kasinobonukset kaikille halukkaille!

Maksutavat
PaySafeCard
Visa
Mastercard
Neteller
Pelintarjoajat
NetEnt
Play’n Go
Evolution Gaming
Microgaming
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Mobillkasino
  • Raaputusarvat
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Perustettu:  2020
Omistaja:  Media Entertainment N.V.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  5536/JAZ
Puhelinnumero:  -
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 20€
Kotiutus: 1-5 pankkipäivää

Jos pelaat kasinolla, jonka lisenssi on peräisin jonkin ETA-maan, esimerkiksi Maltan tai Viron peliviranomaiselta, saat lottovedonlyönnin voitot verovapaasti aivan samaan tapaan kuin varsinaisen Vikingloton voitot kotimaiselta monopoliyhtiöltämme.

Vikinglottoon liittyen saatat löytää lottopelejä ja lottovedonlyöntiä tarjoavilta nettikasinoilta vieläpä oivallisia erikoistarjouksia tyyliin neljä riviä yhden hinnalla. Veikkaus ei tällaisia alennusmyyntejä pysty järjestämään, vaan Viking Lotto -rivin hinta on aina sama ja kiinteä. Lottopelien pelaaminen nettikasinolla on helppoa ja valikoima on huimasti suurempi kuin mitä kotimainen peliyhtiömme pystyy tarjoamaan.

Viking Lotto – maat

Vuonna 1993 alkunsa saanut Viking Lotto on itse asiassa maailman ensimmäinen monikansallinen lottopeli. 1990-luvun alussa sekä Suomeen että muihin Pohjoismaihin kaivattiin uutta, entistä mittavampia potteja tarjoavaa lottopeliä jo olemassa olevien rinnalle. Alkuperäisten Viking Loton maiden Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin peliyhtiöt Veikkaus, Tipstjänst Ab (nyk. Svenska Spel Ab), Norsk Tipping AS, Dansk Tipstjeneste (nyk. Danske Spil A/S) ja Íslensk Getspá pääsivät keskinäiseen sopimukseen yhteisestä keskiviikkolotosta, ja ensimmäinen Viking Loton arvonta järjestettiin 17.3.1993.

Monikansallinen arvontapeli alkoi vuosien mittaan kiinnostaa muitakin kuin Pohjoismaita. Vuonna 2000 mukaan Viking Lottoon liittyi Viron AS Eestiloto, ja Latvia ja Liettua seurasivat perässä vuonna 2011. Sittemmin Vikinglotto laajeni edelleen kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa, kun osallistujamaiden joukkoon tulivat Slovenia vuonna 2017 ja Belgia vuonna 2020. Kaiken kaikkiaan Viking Lotossa maita on nyt siis mukana kymmenen.

Kuten jo aiemmin tulikin ilmi, jokaisella Viking Loton maalla on vapaus päättää monista peliin liittyvistä asioista itsenäisesti. Nykyisin yhdeksästä voittoluokasta seitsemän alinta ovat maakohtaisia, ja esimerkiksi plusnumero on suomalainen erikoisuus. Suomessa Viking Loton yhteydessä on myös mahdollista pelata Keskiviikko-Jokeria ja Keskiviikko-Lomatonnia.

Vikinglotto on erityisen suosittu peli Norjassa ja Tanskassa, ja näihin maihin onkin osunut suhteessa eniten päävoittoja. Yli puolet Viking Loton ruudukoista pelataan Norjassa, hyvänä kakkosena tulee Tanska ja kolmantena Suomi. Norjassa ja Tanskassa maiden omat lauantailotot jakavat muhkeita jättipotteja harvakseltaan, joten miljoonavoittoja tavoitellaan innokkaasti Viking Lotosta.

Vikingloton nimi

Vikingloton nimeen liittyy monenmoista vuosien mittaan tapahtunutta säätöä, ja kompromissin löytäminen mukana olevien maiden näkemysten kesken oli alun perinkin kovan työn takana. Yhdenkään maan alkuperäinen ykkösvaihtoehto nimeksi ei kelvannut kaikille muille osallistujamaille. Viking Lotto ei itse asiassa ollut yhdenkään maan ensisijainen nimiehdotus, mutta sitä vastustettiin vähiten. Suomessa harkinnassa oli myös muoto Viikinki Lotto.

Vuosien ja vuosikymmenien mittaan tämän kansainvälisen arvontapelin nimestä on käytetty eri maissa erilaisia versioita. Esimerkiksi Islannissa kirjoitusasuna käytettiin aiemmin muotoa Víkinga Lottó ja Tanskassa täysin nykyisestä poikkeavaa nimikettä Onsdagslotto (keskiviikkolotto).

Keväällä 2017 Viking Lottoa uudistettiin entistä yhtenäisemmäksi, ja samalla siirryttiin käyttämään kirjoitusasua Vikinglotto. Monille suomalaisille tutuimman tuntuinen versio on silti aiemmin meillä käytössä ollut Viking Lotto. No, nimihän ei pahenna miestä sen enempää kuin lottopeliäkään, vaan tärkeintä on pelin oivalliseksi osoittautunut idea ja ennen kaikkea pelaajia houkuttelevat Viking Loton voitot, jotka vetävät taatusti vertoja esimeriksi kotimaiselle Lotolle ja usein päihittävätkin sen tarjoamat jättipotit.

Muita Vikingloton kaltaisia lottopelejä

Jos Vikingloton kaltaiset monikansalliset lottopelit kiehtovat, useilla nettikasinoilla on sinulle paljonkin kiinnostavaa tarjottavaa. Ensimmäiseksi mieleen tulee tietenkin suomalaisten suursuosikki Eurojackpot, joka on täräytellyt jopa 90 miljoonan euron päävoittoja Suomeenkin. Vielä pykälää muhkeampia jättipotteja jakelee Keski- ja Etelä-Euroopan maiden yhteinen EuroMillions. Maailman suurimpia, useiden satojen miljoonien dollareiden potteja pudottelevat puolestaan yhdysvaltalaiset lottopelit Powerball ja Mega Millions.

Viking Lotto: näin pelaat

Vikinglotossa ideana on valita tai antaa pelijärjestelmän arpoa pikapelinä kullekin riville kuusi päänumeroa väliltä 1-48 ja yksi vikingnumero väliltä 1-8. Yhden rivin hinta on 0,80 euroa.

Viking Lottoa voit pelata kaikkein kätevimmin netissä, mutta tietenkin myös Veikkauksen ja sen kumppanien toimipisteissä kuten kioskeilla, marketeissa ja huoltoasemilla. Suurin kerralla pelattava peruspelin rivimäärä on 20.

Jos haluat pelata Vikinglottoa netissä, sinulla on oltava Veikkauksen pelitili. Voit myös tarkistaa Viking Loton oikeat numerot tilisi kautta sekä saada mahdolliset voittosi automaattisesti pelitilillesi. Jos pelaat fyysisessä toimipaikassa, saat riveistäsi tulostetun kuitin, jonka tarvitset voittoja lunastaessasi. Se voi siis osoittautua huikean arvokkaaksi lappuseksi, josta on syytä pitää hyvä huoli.

Vaihtoisena pelitapana tarjolla on Vikinglotto Plus, joka tuottaa voiton tiettyyn maksimiin asti viisinkertaisena osuessaan oikeaan. Plussaus korottaa rivihintaa 0,40 eurolla. Vikinglottoa voi pelata myös järjestelmällä, kestopelinä ja jatkuvana tilauksena sekä porukkapeleinä. Kaikista näistä vaihtoehdoista kerromme lisää tuonnempana tässä artikkelissa erillisten väliotsikoiden alla.

Aivan kuten Lottoon ja Eurojackpotiin, myös Vikinglottoon liittyy kaksi suosittua oheispeliä. Vikingloton yhteydessä voi pelata Keskiviikko-Jokeria, jonka rivihinta on yksi euro. Toisena oheispelinä tarjolla on Keskiviikko-Lomatonni, joka maksaa 0,50 euroa per rivi. Toki näitä kahta peliä voi pelata aivan itsenäisinäkin, mutta suurin osa pelaajista tapaa valita ne lottopelin kanssa samalla kertaa.

Vikingnumero

Viking Lotossa arvotaan kuuden päänumeron (väliltä 1–48) lisäksi yksi vikingnumero vaihtoehdoista 1–8. Voittaaksesi päävoiton sinulla on oltava koko Viking Loton tulos eli kuusi päänumeroa ja vikingnumero oikein yhdellä rivillä. Muut vikingnumeroa edellyttävät Viking Loton voittoluokat ovat

    Vikingnumerolla on siis Viking Lotossa menestymisessä lähes yhtä tärkeä rooli kuin päänumeroillakin. Kuitenkin myös ilman sitä on mahdollista napata voitto, jos olet veikannut oikein kuusi, viisi, neljä tai kolme päänumeroa.

    Pelkällä oikeaan osuneella vikingnumerolla ei siis voi voittaa mitään. Suomessa arvotaan kuitenkin Norjassa arvottujen päänumeroiden ja vikingnumeron oheen myös Vikingloton plussausnumero, joka liittyy mahdollisuuteen viisinkertaistaa voitto. Jos saat pelkän plussausnumeron oikein, voitat taatun, euromäärältään kiinteän pikkuvoiton.

    Viking Lotto Plussaus

    Vapaaehtoinen plussaus on monille suomalaispelaajille tuttu pelitapa perinteisestä kansallisesta Lotostamme. Niinpä myös Viking Loton Plussaus on sangen suosittua. Yhden veikkaamasi rivin plussaaminen korottaa hintaa 0,40 eurolla, joten yksi plussattu Viking Lotto -rivi maksaa yhteensä 1,20 euroa.

    Viking Loton arvonta suoritetaan Norjassa, mutta plusnumero väliltä 1–30 arvotaan erikseen Suomessa suomalaisia pelaajia varten. Aiemmin meillä oli Viking Lotossa käytössä Tuplaus, joka korvattiin Plussauksella vuonna 2017 tehtyjen useiden uudistusten yhteydessä.

    Jos osallistut Plussaan ja saat voittavan pelirivin plusnumeron oikein, voittosi maksetaan viisinkertaisena kaikissa voittoluokissa päävoittoa lukuun ottamatta. Plussauksella on kuitenkin ylärajansa: enintään voit saada plussattuna voittona miljoona euroa. Lisäksi veikkaamalla oikein pelkän plusnumeron tienaat lohdutuspalkintona kiinteän viiden euron suuruisen voiton.

    Järjestelmä ja harava

    Kuten muitakin lottopelejä, Vikinglottoa voi pelata myös järjestelmäpelinä. Sillä tarkoitetaan useiden rivien pelaamista yhteen ruudukkoon. Järjestelmäpelit ovat täydellisiä järjestelmiä, ja tällainen peli käsittää kaikki ne yksittäiset rivit, jotka valituista numeroista on mahdollista muodostaa. Haravaan eli epätäydelliseen järjestelmään poimitaan kaavioiden mukaan valikoitu määrä niin sanottuja avainrivejä vastaavasta täydellisestä järjestelmästä.

    Viking Loton järjestelmäpelissä päänumeroita voi olla 6–13 ja vikingnumeroita 1–8. Järjestelmän suurin mahdollinen rivimäärä on 1 848. Järjestelmäpelistä näet heti tuloksen tarkistettuasi, mitä minimissään voitat. Tämän pelitavan parhaisiin puoliin kuuluu se, että lisäksi voit järjestelmällä saada alavoittoja pienemmissä voittoluokissa. Yhteensä järjestelmästä saattaa parhaimmillaan kertyä sievoinen voittosumma. Veikkauksen sivuilta löydät kattavat tiedot järjestelmäpelin voittojen tarkistamista varten.

    Jos olet pelannut järjestelmääsi Viking Lotto Plussauksen ja saat plusnumeron oikein, jokainen järjestelmäsi rivi on voittava. Voittoluokkien 2–8 voitot maksetaan viisinkertaisina, ja niiden lisäksi tienaat kiinteän viiden euron voiton jokaiselta riviltä, joille ei ole osunut muuta voittoa.

    Viking Lotto porukkapelinä

    Viking Lottoa voi pelata myös porukkapelinä, joka on oivallinen mahdollisuus päästä käsiksi isoihin peleihin jo pienelläkin panostuksella. Netistä löydät paljon erilaisia valmiita porukkapelejä, joihin kuka tahansa voi osallistua. Valmiita Viking Lotto -porukoita on usein tarjolla myös Veikkauksen asiamiesten myyntipisteillä.

    Hyvin suosittua on kasata netissä oma porukka pelaamaan Vikinglottoa yhteisvoimin. Voit kutsua mukaan vaikkapa perheenjäseniäsi, ystäviäsi tai työkavereitasi tai sitten avata porukan kaikille muillekin halukkaille. Jotkut porukat ovat pelanneet – ja voittaneetkin – yhdessä jo vuosia. Perustamasi porukkapelin kokonaishinta veloitetaan pelitililtäsi, ja osuudet ovat sinun hallussasi, kunnes joku toinen ostaa osuuden meneillään olevan peliajan puitteissa. Viking Loton porukkapelien voitot maksetaan suoraan osallistujien pelitileille. Nimesi näkyy porukkalaisille, jos jaat porukkapelin heille. Ulkopuoliset eivät näe nimeäsi.

    Viking Lotto peliaika

    Viking Lottoa voi pelata Suomessa joka viikko läpi vuoden. Viking Loton peliaika jatkuu aina keskiviikkoon kello 19 saakka. Viking Lottoa voit pelata netissä kätevästi ympäri vuorokauden ja pelin fyysisissä myyntipaikoissa niiden aukioloaikojen puitteissa. Veikkauksen myyntipaikoissa ei voi pelata puolenyön ja kello kuuden välillä.

    Kun Vikingloton pääarvonta Norjassa ja Viking Lotto Plussaus -arvonta Suomessa on suoritettu ja Viking Loton oikeat numerot julkaistu keskiviikkoiltana kello 21 maissa, seuraa pieni intervalli ja uuden kierroksen pelaamien alkaa samana iltana kello 22.30.

    Viking Lotto ja Jokeri

    Vikingloton yhteydessä voit pelata sivupelinä Keskiviikko-Jokeria. Sen pelaaminen käy kätevästi samalla kupongilla tai nettisivulla kuin Vikinglotonkin. Yhden Jokeri-rivin hinta on kaksi euroa. Valittavissa on lisäksi vapaaehtoinen Tuplaus, joka nostaa rivihintaa yhdellä eurolla. Jos saat tuplatun rivin viimeisen numeron oikein, Jokeri-voittosi maksetaan kaksinkertaisena. Jokeria voi pelata myös Loton (Lauantai-Jokeri) ja Eurojackpotin (Perjantai-Jokeri) yhteydessä sekä itsenäisenä pelinä.

    Jokerissa ideana on valita tai antaa pelijärjestelmän arpoa riville seitsemän numeroa väliltä 0–9. Arvonnassa arvotaan seitsemän numeroa, ja pelaajan tavoitteena on saada mahdollisimman monta numeroa oikein oikeille paikoille.

    Jokeria voi pelata peruspelinä enintään 20 riviä, järjestelmällä ja jatkuvana tilauksena eli ikipelinä. Helpointa Jokerin pelaaminen on netin kautta, mutta yhtä hyvin Jokeri-rivinsä voi tehdä myös fyysesissä myyntipaikassa ja ottaa mukaansa tulosteena.

    Jokerissa on yhteensä kuusi voittoluokkaa. Päävoitto edellyttää kaikkia seitsemään numeroa oikein oikeilla paikoilla. Pienin voitto irtoaa, jos saat kaksi numeroa oikein oikeille paikoille. Jokerin päävoitto on pääsääntöisesti miljoona euroa, mutta ajoittain jaossa on vielä isompia erikoispotteja. Keskiviikko-Jokerin ja Perjantai-Jokerin suurimmat voitot ovat olleet kaksi miljoonaa ja Lauantai-Jokerin viisi miljoonaa euroa.

    Viking Lotto arvonta

    Viking Loton peliaika päättyy joka viikko keskiviikkona kello 19. Viking Loton arvonta suoritetaan samana iltana pelin teemaan sopivasti muinaisten viikinkien maassa Norjassa, tarkemmin sanottuna Hamarissa kello 20.15 Suomen aikaa. Paikallisen valvontaviranomaisen edustajat ovat aina paikan päällä seuraamassa tarkastetun laitteiston avulla tapahtuvaa arvontaa, jossa sattumanvaraisesti poimitaan kuusi päänumeroa väliltä 1–48 ja yksi vikingnumero väliltä 1–8.

    Viking Loton arvonta lähetetään Norjasta satelliitin kautta kaikkiin pelin osallistujamaihin. Ennen arvontaa kaikkien Pohjoismaiden pelatut rivimäärät on koottu Tanskaan. Arvonnan jälkeen etsitään tietenkin voitot, ja jokainen maa lähettää tiedot täysosumista Tanskaan, mistä tiedot välitetään edelleen kaikkiin Pohjoismaihin.

    Vikingloton arvontaa ei enää nykyisin voi seurata TV:stä, sillä viimeinen arvontalähetys televisioitiin MTV3-kanavalla joulukuun 2017 lopulla. Norjasta lähetettävä arvontavideo kuitenkin on kiinnostuneiden katseltavissa Vikingloton tulossivuilla netissä

    Viking Loton Plussaus on toistaiseksi käytössä ainoastaan Suomessa, joten plusnumeroa ei arvota pääarvonnassa, vaan samana iltana erikseen Suomessa. Plusnumero arvotaan väliltä 1–30. Tämä arvonta suoritetaan Suomen Poliisihallituksen hyväksymällä ja hallussa olevalla arvontajärjestelmällä.

    Kukin numero katsotaan virallisesti arvotuksi, kun järjestelmä on poiminut sen ja valvontaviranomaisen edustaja vahvistanut sen. Viking Loton tulokset ja kierroksen voitonjako julkistetaan samana iltana javoittojen maksu alkaa seuraavana päivänä.

    Viking Lotto tulokset

    Kun Viking Loton arvonta on suoritettu Norjassa ja plusnumeron arvonta Suomessa keskiviikkoiltana, on aika julkista Viking Loton tulokset eli kuusi oikeaa päänumeroa, vikingnumero ja vain suomalaispelaajia koskeva plusnumero. Vikingloton tulokset julkaistaan keskiviikkoisin noin kello 21 Veikkauksen nettisivuilla pelipäätteillä ja Teksti-TV:llä. Saat ne selville myös Veikkauksen ja sen kumppaneiden toimipisteistä. Viking Loton oikeat numerot välittyvät suomalaisille hyvin nopeaan tahtiin myös median kautta.

    Ennakkoon on tiedossa, miten suuri päävoitto kullakin Viking Loton kierroksella on tarjolla, mutta tarkka Viking Loton voitonjako selviää vasta arvonnan ja lopullisten tulosten myötä. Täysosuman tuottamat päävoitot nousevat miljooniin ja jopa kymmeniin miljooniin euroihin. Tässä kaikki Vikingloton voittoluokat:

      Viking Lotossa tuloksen 6 +1 oikein eli päävoiton todennäköisyys on 1:98 172 096. Plusnumeron oikein saamisen todennäköisyys on 1:30. Todennäköisyys napata mikä tahansa voittava tulos Vikin Loton yhdellä pelirivillä on 1:51 ja Plussausta pelanneella 1:19.

      Viking Lotto potti

      Viking Loton potti eli päävoitto on kullakin kierroksella vähintään kolme miljoonaa euroa, mutta usein on jaossa paljon tätä suurempiakin summia. Suurimmat suomalaisille pelaajille osuneet jättipotit ovat olleet alle 10 miljoonan euron luokkaa, mutta ahkerimmat Viking Loton pelaajat eli norjalaiset ja tanskalaiset ovat vuosien mittaan kahmineet jopa 20–30 miljoonaan euroon yltäviä massikasoja. Viking Lotossa vain kaksi ylintä voittoluokkaa ovat kaikille osallistujamaille yhteisiä.

      Suurin tarjolla ollut Viking Loton potti oli noin 44 miljoonaa euroa (1,5 milj. € + Onnennumero 42,4 milj. €) kierrokselle 33/2016. Tuolloin Onnennumero osui oikealle riville ja kierroksella saatiin kaksi täysosumaa: yksi Tanskassa ja toinen Norjassa (10 osuuden porukka). Kumpikin täysosuma voitti silloin noin 22 miljoonaa euroa.

      Suurimmat voitetut Viking Loton potit

        Suurimmat Suomeen osuneet Viking Loton voitot

          Vikinglotto - yhteenveto

          Vikinglotto on monikansallinen arvontapeli, jota on pelattu Suomessa sen perustamisesta eli vuodesta 1993 lähtien. Suomen lisäksi mukana ovat nykyisin muut Pohjoismaat, Viro, Latvia, Liettua, Slovenia ja Belgia. Viking Loton ideana on veikata riville kuutta päänumeroa ja yhtä vikingnumeroa, jotka arvotaan keskiviikkoiltaisin Norjassa. Lisäksi Suomessa arvotaan vain meillä käytössä oleva plussanumero, jonka osuessa oikeaan voittotuloksen tuottama summa maksetaan viisinkertaisena lukuun ottamatta päävoittoa ja enintään miljoonaan euroon saakka.

          Viking Lotossa on kahdeksan voittoluokkaa, ja pelkästä plusnumerosta voittaa lisäksi kiinteän pikkuvoiton. Vikingloton suurimmat potit ovat olleet yli 30 miljoonaa euroa ja muhkeimmat Suomeen osuneet yli seitsemän miljoonaa euroa.

          Usein kysyttyjä kysymyksiä Vikinglotosta

          Milloin Viking Lotto peliaika päättyy?Plus Icon
          Mikä on suurin mahdollinen Viking Lotto potti?Plus Icon
          Ovatko Viking Lotto voitot verovapaita?Plus Icon
          Näytetäänkö Viking Lotto arvonta televisiossa?Plus Icon
          Voiko Vikinglottoa pelata ulkomailla?Plus Icon
          avatar

          Mr. Turtle

          Hei, olen Mr. Turtle, Turtlebet.com:in pääeditori ja kaikkitietävä velho. Nikin takaa löytyy ahkera kasinopelaaja, joka suosii pikakasinoita, sillä rekisteröitymisen ja KYC prosessin kanssa säätäminen on ajantuhlausta. Lempibonus: Cashback

          Vertaa kasinoita

          Vertaa

          Nettikasino

          Valitse

          Bonus

          Ilmaiskierrokset

          Kierrätysvaatimus

          Tuotevalikoima

          Arvostelu

          Maksutavat

          Pelaa rekisteröitymättä

          Kotiutus

          Pelinvalmistajat

          Lisenssi

          Asiakaspalvelu