Devil’s Delight
Hyvän ja pahan välinen ikuinen taistelu on kiehtonut fiktiossa jo aikojen alusta lähtien. Paholainen on tunnettu hahmo kirjoissa, elokuvissa, sarjakuvissa, tv-sarjoissa ja myös peleissä. Devil’s Delightin pääosassa on jälleen kerran vanha Vihtahousu itse. Devil’s Delight julkaistiin jo vuonna 2013 ja se on kuulunut NetEntin suosituimpiin peleihin siitä lähtien. Pelin monet ominaisuudet tekevät siitä uniikin ja grafiikka ja äänet sopivat tunnelmaan mainiosti. NetEnt on yksi maailman tunnetuimmista pelivalmistajista ja Devil’s Delight on yksi osoitus sen tasosta.
Esittelyssä kolikkopeli Devil’s Delight
Devil’s Delight erottuu varsinkin oman aikansa peleistä monipuolisilla erikoistoiminnoilla. Symbolit ovat paholaisteemaisia, mutta silti sopivan leikkisiä, ettei tunnelma mene liian hyytäväksi. Pelin äänimaailma sen sijaan ei säväytä, vaan äänet eivät juurikaan tue teemaa. Devil’s Delightissa on perinteisesti viisi kelaa kolmessa rivissä ja 20 voittolinjaa. Peruspeli ei tarjoa ihmeellisyyksiä, mutta peli herää toden teolla eloon sen bonuspeleissä. Varsinkin Soul Reaper Bonus Game oli suorastaan uraauurtava aikanaan.

Devil’s Delight Yleistiedot
Yhteensä: 4