Litecoin

Suomalaiset kasinopelaajat eivät ole vielä varsinaisia kryptovaluutan suurkuluttajia, mutta toki määrät ovat tasaisessa kasvussa. Tämä on seurausta ensinnäkin siitä, että kryptovaluutasta kuulee valtamediassa yhä enemmän ja toisekseen jotkut nettikasinot ovat ottaneet virtuaalivaluutat maksutapamenetelmiensä joukkoon. Näin on myös Litecoinin kohdalla, mikä on siis yksi markkinoiden tunnetuimmista ja vanhimmista kryptovaluutoista; sen keksi aikanaan Googlelta tunnettu insinööri Charlie Lee - itse asiassa jo kymmenen vuotta sitten.

litecoin kasinot

Yksi syy Litecoin-kasinojen verrattain vähäiseen määrään on myös se, etteivät Euroopassa/Euroopan talousalueella toimivat nettikasinot toistaiseksi hyväksy kryptovaluuttaa maksutavaksi. Suomalaisittain tämä tarkoittaa sitä, että verovapaat voitot jäävät vain haaveeksi. Sen ei kannata antaa kuitenkaan jarruttaa liikaa, sillä tarjolla on esimerkiksi maukkaita kasinobonuksia, jotka kannattaa ehdottomasti lähteä hyödyntämään. Samalla sitä pääsee myös testaamaan näitä erilaisia kryptovaluutta-kasinoita.

Mitä sitten Litecoin-rahansiirrot edellyttävät kasinopelaajalta? Aivan ensimmäisenä tarvitaan luonnollisesti kryptolompakko, sillä siellä näitä erilaisia kryptovaluuttoja säilytetään. Sinun kannattaa siis tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin kryptolompakoiden osalta ja sen jälkeen olet valmis ottamaan seuraavan askeleen.

Parhaat Litecoin kasinot

1
Slotimo
4.5/5
Talletusbonus
100% 300€
Ilmaiskierrosta
-
Yli 4000 pelin valikoima
Anteliaat bonukset
Asiakastuki 24/7

Slotimo

Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 300 € asti

Slotimo kiinnittää pelaajien huomion heti kättelyssä yksityiskohtaisella suunnittelullaan ja valtavalla pelivalikoimallaan. Curacaon lisenssillä varustettu kasino tarjoaa pelaajille jopa yli 4000 peliä aina kolikkopeleistä erikoispeleihin, livekasinoon ja urheiluvedonlyöntiin. Slotimon bonuslista on pitkä ja monipuolinen ja niin uusille kuin vanhoille pelaajille on saatavilla anteliaita bonuksia.

Plussat:

  • Yli 4000 peliä
  • Pitkä bonuslista
  • Kryptovaluuttakotiutukset

Miinukset:

  • Curacaon pelilisenssi
  • Korkeat kierrätysvaatimukset
Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 300 € asti

Maksutavat
Trustly
Euteller
Visa
Mastercard
Pelintarjoajat
Microgaming
Thunderkick
Play’n Go
NetEnt
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Bingo
  • Raaputusarvat
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Nettisivut:  https://slotimo.com/
Perustettu:  2021
Omistaja:  Bellona N.V
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2010-010
Puhelinnumero:  + 44 7399 007302
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 10€
Kotiutus: Maksimissaan 3 vuorokautta
2
Club Riches
4/5
Talletusbonus
100% 1000€
Ilmaiskierrosta
100
Mehevä tervetuliaisbonus
Laaja vedonlyöntiosio
Erinomainen livekasinopelien tarjonta

Club Riches

Bonus

Bonusta kolmella ensimmäisellä talletuksella yhteensä jopa 2000 € saakka

Club Riches on vuoden 2021 syksyllä päivänvalon nähnyt nettikasino, joka erottuu ennen kaikkea mehevällä tervetuliaisbonuksella edukseen. Pelivalikoima ei myöskään kalpene muiden kasinoiden rinnalla, joten pelattavaa riittää. Valitettavasti kasinon nettisivusto on käännetty vain osittain suomen kielelle, eikä käännös ole kaikin puolin laadukasta. Esimerkiksi FAQ-osiota ei ole toistaiseksi saatavilla suomenkielisenä. Muun muassa suomalaisten pelaajien iloksi Club Riches tarjoaa myös mahdollisuuden urheiluvedonlyöntiin. Sivuston syvänsininen ulkoasu erottuu positiivisesti edukseen, vaikka varsinaista teemaa ei kasinolla olekaan. Maksutapoja on iso liuta, mukaan lukien aallon harjalla paistattelevat kryptovaluutat.

 

+ Mehevä tervetuliaisbonus

+ Iso liuta maksutapoja

+ Suuri pelivalikoima

+ Pirteä ulkoasu

 

– Käännetty vain osittain suomen kielelle

– Jättipottipelien tarjonta vaisuhko

 

 

Bonus

Bonusta kolmella ensimmäisellä talletuksella yhteensä jopa 2000 € saakka

Maksutavat
Visa
Mastercard
Bitcoin
Ethereum
Pelintarjoajat
Evolution Gaming
No Limit City
Relax Gaming
Red Tiger
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Raaputusarvat
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Perustettu:  2021
Omistaja:  Media 21 B.V.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2021-132
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 15€
Kotiutus: 1-3 arkipäivää
3
Doggo Casino
4/5
Talletusbonus
100% 500€
Ilmaiskierrosta
200
Maukas tervetuliaisbonus
Paljon maksutapoja
Hyvä pelivalikoima

Doggo Casino

Bonus

100 % talletusbonus 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

Vuoden 2021 uusiin tulokkaisiin kuuluu hauskan koirateeman itselleen valinnut Doggo Casino. Kasino ei nojaa kuitenkaan pelkästään teemaansa, vaan sillä on useita houkuttelevia ominaisuuksia. Kaikki lähtee muhevasta tervetuliaisbonuksesta, joka erottuu nykyisestä kasinojoukosta positiivisesti edukseen. Kasinolla on Curacaon lisenssi, joka mahdollistaa kryptovaluutat maksutapana. Tämä mahdollisuus Doggo Casinolta myös löytyy.

 

+ Hauska koirateema

+ Muhkeat bonukset

+ Useita maksutapoja

+ Paljon pelejä

 

– Ei suomenkielistä sivustoa

– Curacaon lisenssi

Bonus

100 % talletusbonus 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

Maksutavat
Mastercard
Visa
Skrill
Neteller
Pelintarjoajat
No Limit City
Evolution Gaming
NetEnt
Relax Gaming
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Mobillkasino
  • Raaputusarvat

Perustiedot

Perustettu:  2021
Omistaja:  R&B Innovations N.V.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  156744
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 20€
Kotiutus: Alle 24 tuntia
4
Buran Casino
3.5/5
Talletusbonus
100% 500€
Ilmaiskierrosta
200
Käyttäjäystävällinen sivusto
Paljon pelejä
Hyvä tervetuliaisbonus

Buran Casino

Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

Herra Turtle lähtee tänään tutkimusmatkalle vuonna 2017 julkaistulle Buran Casinolle, joka kuuluu suuryhtiö Araxio Developmentin kasinoperheeseen. Muut firman sivustot ovat olleet ihan varteenotettavia kasinoita, joten mennäänpä katsomaan mihin Araxion pojat ovat tällä kertaa pystyneet!

Plussat:

  • Loistava tervetuliaisbonus
  • Paljon mielenkiintoisia pelejä
  • Käyttäjäystävällinen sivusto

Miinukset: 

  • Curacon lisenssi
  • Ei vedonlyöntiä
Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

Maksutavat
Bitcoin
Ethereum
EcoPayz
Litecoin
Pelintarjoajat
Big Time Gaming
Pragmatic Play
Red Tiger
No Limit City
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Mobillkasino
  • Bingo
  • Raaputusarvat

Perustiedot

Perustettu:  2017
Omistaja:  Araxio Development N.V. / Tranello Ltd.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2016-064
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 20€
Kotiutus: 1-5 pankkipäivää
5
Casinozer
4/5
Talletusbonus
100% 500€
Ilmaiskierrosta
-
Tuhansia kasinopelejä
Kasino ja vedonlyönti samassa paketissa
Upea ja moderni nettikasino

Casinozer

Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 500 euroon asti

Mitä voidaan odottaa modernilta nettikasinolta? Vuonna 2021 virtuaaliset ovensa avannut Casinozer antaa käytännössä ottaen täydellisen vastauksen tähän: pelaaminen onnistuu sekä ilman rekisteröitymistä että rekisteröitymisen kera. Kyseessä on moderni nettikasino myös tarjontansa osalta, sillä valikoimaan kuuluvat niin vedonlyönti kuin myös kasinopelit. Eikä tässä ole kyse mistä tahansa kasinopeleistä, vaan suurimpien pelivalmistajien tarjoamista sellaisista.

Casinozer on ehdottomasti kiehtova, ja vedonlyönnin puolella esportsiin panostava uusi kasino, lukuisten muiden nettikasinoiden täyttämässä maailmassa. Se erottuu joukosta monella positiivisella tavalla, mutta samaan aikaan pienimuotoisen ikävän jälkimaun suuhun jättää Curacao-lisenssi. Tuossa pelilisenssissä ei ole itsessään sinällään mitään vikaa, mutta suomalaisille kasinopelaajille ongelmaksi muodostuu verovapaiden voittojen loistaminen poissaolollaan.

Plussat:

  • Kasinopelit laadukkailta pelivalmistajilta
  • Vedonlyönti mahdollista
  • Pelaaminen mahdollista sekä pelitilillä että ilman pelitiliä
  • Useita bonusvaihtoehtoja

Miinukset:

  • Ei verovapaita voittoja
  • Live chatin aukioloajat

Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 500 euroon asti

Maksutavat
Visa
Mastercard
Neteller
Skrill
Pelintarjoajat
Betsoft
Big Time Gaming
Pragmatic Play
Push Gaming
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Bingo
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Perustettu:  2021
Omistaja:  Altacore N.V.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2019-049
Puhelinnumero:  35725654149
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 20€
Kotiutus: 2-5 pankkipäivää

Litecoin talletus

Kun sitten olet löytänyt itsellesi sen mieleisen kryptolompakon, tämän jälkeen voit ostaa virtuaalivaluuttaa sinne. Seuraava vaihe onkin sitten sen itsellesi mieleisen Litecoin-kasinon löytäminen, mikä onnistuu varsin helposti tämän artikkelin kautta. Voit nimittäin käydä lukemassa myöhemmin tässä artikkelissa mainituista nettikasinoista arvostelut ja sen jälkeen tehdä valintasi kasinon suhteen.

Vaadittu kokonaisaika: 3 minuuttia

Näitä tarvitset: Internet-yhteys, kryptolompakko ja tietokone tai mobiililaite

step_imageVaihe 1

Rekisteröityminen ja maksumenetelmän valinta

Kun olet valinnut itsellesi nettikasinon, rekisteröi itsellesi pelitili. Kirjauduttuasi suuntaa Talletus-kohtaan ja valitse maksutavaksi Litecoin.

step_imageVaihe 2

Litecoin-osoitteen tai QR-koodin käyttäminen

Maksutavan valittuasi nettikasino antaa sinulle joko Litecoin-osoitteensa ja/tai QR-koodin, joka on elinehto rahansiirroille nettilompakostasi nettikasinolle.

step_imageVaihe 3

Talletettava summa

Edelliset vaiheet suoritettuasi on aika kirjautua sisään kryptolompakkoosi, syöttää talletettava summa ja hyväksyä rahansiirto saamasi osoitteen tai QR-koodin kautta.

Litecoin-kotiutus

Jos on rahansiirto helppoa kryptolompakosta pelitilille, niin homma on ihan yhtä yksinkertaista siirtäessäsi rahaa kasinon pelitililtä lompakkoosi. Tämä kaikki hoituu vain parissa minuutissa, joskin itsessään varojen näkyminen kryptolompakossasi saattaa viedä pidempään; tämä vaihe, kun on riippuvainen siitä, miten nopeasti nettikasino käsittelee kotiutuspyyntösi.

  • Suuntaa netticasinolle, josta olet kotiuttamassa rahaasi, maksut-osioon tai kassalle - mitä termiä kyseinen casino sitten käyttääkään.
  • Valitse seuraavassa vaiheessa maksutavaksi Litecoin ja sen jälkeen luovuta Litecoin-osoitteesi nettikasinolle maksua varten.
  • Edellä mainittujen vaiheiden jälkeen sinun tulee vielä syöttää summa, jonka haluat siirtää nettikasinolta kryptolompakkoosi ja vahvistaa tuo siirto; muista myös tarkastaa, että antamasi Litecoin-osoite on oikein.

Parhaat Litecoin-kasinot

Kuten Turtlebet jo tekstin alkupuolella totesi, toistaiseksi ainoastaan Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkupuolella operoivat nettikasinot voivat olla Litecoin-kasinoja. Tämä luonnollisesti karsii kyseisen maksutavan tarjoavien kasinodien määrää melkoisesti ja suomalaisesta näkökulmasta se karsii valitettavasti verovapaat vaihtoehdot pois. Mutta laadukkaita Litecoinin tarjoavia kasinoita on silti tarjolla ja tässä tulevat niistä parhaat:

1
Slotimo
4.5/5
Talletusbonus
100% 300€
Ilmaiskierrosta
-
Yli 4000 pelin valikoima
Anteliaat bonukset
Asiakastuki 24/7

Slotimo

Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 300 € asti

Slotimo kiinnittää pelaajien huomion heti kättelyssä yksityiskohtaisella suunnittelullaan ja valtavalla pelivalikoimallaan. Curacaon lisenssillä varustettu kasino tarjoaa pelaajille jopa yli 4000 peliä aina kolikkopeleistä erikoispeleihin, livekasinoon ja urheiluvedonlyöntiin. Slotimon bonuslista on pitkä ja monipuolinen ja niin uusille kuin vanhoille pelaajille on saatavilla anteliaita bonuksia.

Plussat:

  • Yli 4000 peliä
  • Pitkä bonuslista
  • Kryptovaluuttakotiutukset

Miinukset:

  • Curacaon pelilisenssi
  • Korkeat kierrätysvaatimukset
Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 300 € asti

Maksutavat
Trustly
Euteller
Visa
Mastercard
Pelintarjoajat
Microgaming
Thunderkick
Play’n Go
NetEnt
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Bingo
  • Raaputusarvat
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Nettisivut:  https://slotimo.com/
Perustettu:  2021
Omistaja:  Bellona N.V
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2010-010
Puhelinnumero:  + 44 7399 007302
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 10€
Kotiutus: Maksimissaan 3 vuorokautta
2
Club Riches
4/5
Talletusbonus
100% 1000€
Ilmaiskierrosta
100
Mehevä tervetuliaisbonus
Laaja vedonlyöntiosio
Erinomainen livekasinopelien tarjonta

Club Riches

Bonus

Bonusta kolmella ensimmäisellä talletuksella yhteensä jopa 2000 € saakka

Club Riches on vuoden 2021 syksyllä päivänvalon nähnyt nettikasino, joka erottuu ennen kaikkea mehevällä tervetuliaisbonuksella edukseen. Pelivalikoima ei myöskään kalpene muiden kasinoiden rinnalla, joten pelattavaa riittää. Valitettavasti kasinon nettisivusto on käännetty vain osittain suomen kielelle, eikä käännös ole kaikin puolin laadukasta. Esimerkiksi FAQ-osiota ei ole toistaiseksi saatavilla suomenkielisenä. Muun muassa suomalaisten pelaajien iloksi Club Riches tarjoaa myös mahdollisuuden urheiluvedonlyöntiin. Sivuston syvänsininen ulkoasu erottuu positiivisesti edukseen, vaikka varsinaista teemaa ei kasinolla olekaan. Maksutapoja on iso liuta, mukaan lukien aallon harjalla paistattelevat kryptovaluutat.

 

+ Mehevä tervetuliaisbonus

+ Iso liuta maksutapoja

+ Suuri pelivalikoima

+ Pirteä ulkoasu

 

– Käännetty vain osittain suomen kielelle

– Jättipottipelien tarjonta vaisuhko

 

 

Bonus

Bonusta kolmella ensimmäisellä talletuksella yhteensä jopa 2000 € saakka

Maksutavat
Visa
Mastercard
Bitcoin
Ethereum
Pelintarjoajat
Evolution Gaming
No Limit City
Relax Gaming
Red Tiger
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Mobillkasino
  • Raaputusarvat
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Perustettu:  2021
Omistaja:  Media 21 B.V.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2021-132
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 15€
Kotiutus: 1-3 arkipäivää
3
Doggo Casino
4/5
Talletusbonus
100% 500€
Ilmaiskierrosta
200
Maukas tervetuliaisbonus
Paljon maksutapoja
Hyvä pelivalikoima

Doggo Casino

Bonus

100 % talletusbonus 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

Vuoden 2021 uusiin tulokkaisiin kuuluu hauskan koirateeman itselleen valinnut Doggo Casino. Kasino ei nojaa kuitenkaan pelkästään teemaansa, vaan sillä on useita houkuttelevia ominaisuuksia. Kaikki lähtee muhevasta tervetuliaisbonuksesta, joka erottuu nykyisestä kasinojoukosta positiivisesti edukseen. Kasinolla on Curacaon lisenssi, joka mahdollistaa kryptovaluutat maksutapana. Tämä mahdollisuus Doggo Casinolta myös löytyy.

 

+ Hauska koirateema

+ Muhkeat bonukset

+ Useita maksutapoja

+ Paljon pelejä

 

– Ei suomenkielistä sivustoa

– Curacaon lisenssi

Bonus

100 % talletusbonus 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

Maksutavat
Mastercard
Visa
Skrill
Neteller
Pelintarjoajat
No Limit City
Evolution Gaming
NetEnt
Relax Gaming
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Mobillkasino
  • Raaputusarvat

Perustiedot

Perustettu:  2021
Omistaja:  R&B Innovations N.V.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  156744
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 20€
Kotiutus: Alle 24 tuntia
4
Buran Casino
3.5/5
Talletusbonus
100% 500€
Ilmaiskierrosta
200
Käyttäjäystävällinen sivusto
Paljon pelejä
Hyvä tervetuliaisbonus

Buran Casino

Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

Herra Turtle lähtee tänään tutkimusmatkalle vuonna 2017 julkaistulle Buran Casinolle, joka kuuluu suuryhtiö Araxio Developmentin kasinoperheeseen. Muut firman sivustot ovat olleet ihan varteenotettavia kasinoita, joten mennäänpä katsomaan mihin Araxion pojat ovat tällä kertaa pystyneet!

Plussat:

  • Loistava tervetuliaisbonus
  • Paljon mielenkiintoisia pelejä
  • Käyttäjäystävällinen sivusto

Miinukset: 

  • Curacon lisenssi
  • Ei vedonlyöntiä
Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

Maksutavat
Bitcoin
Ethereum
EcoPayz
Litecoin
Pelintarjoajat
Big Time Gaming
Pragmatic Play
Red Tiger
No Limit City
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Mobillkasino
  • Bingo
  • Raaputusarvat

Perustiedot

Perustettu:  2017
Omistaja:  Araxio Development N.V. / Tranello Ltd.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2016-064
Sähköposti: [email protected].com
Min. talletus: 20€
Kotiutus: 1-5 pankkipäivää
5
Casinozer
4/5
Talletusbonus
100% 500€
Ilmaiskierrosta
-
Tuhansia kasinopelejä
Kasino ja vedonlyönti samassa paketissa
Upea ja moderni nettikasino

Casinozer

Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 500 euroon asti

Mitä voidaan odottaa modernilta nettikasinolta? Vuonna 2021 virtuaaliset ovensa avannut Casinozer antaa käytännössä ottaen täydellisen vastauksen tähän: pelaaminen onnistuu sekä ilman rekisteröitymistä että rekisteröitymisen kera. Kyseessä on moderni nettikasino myös tarjontansa osalta, sillä valikoimaan kuuluvat niin vedonlyönti kuin myös kasinopelit. Eikä tässä ole kyse mistä tahansa kasinopeleistä, vaan suurimpien pelivalmistajien tarjoamista sellaisista.

Casinozer on ehdottomasti kiehtova, ja vedonlyönnin puolella esportsiin panostava uusi kasino, lukuisten muiden nettikasinoiden täyttämässä maailmassa. Se erottuu joukosta monella positiivisella tavalla, mutta samaan aikaan pienimuotoisen ikävän jälkimaun suuhun jättää Curacao-lisenssi. Tuossa pelilisenssissä ei ole itsessään sinällään mitään vikaa, mutta suomalaisille kasinopelaajille ongelmaksi muodostuu verovapaiden voittojen loistaminen poissaolollaan.

Plussat:

  • Kasinopelit laadukkailta pelivalmistajilta
  • Vedonlyönti mahdollista
  • Pelaaminen mahdollista sekä pelitilillä että ilman pelitiliä
  • Useita bonusvaihtoehtoja

Miinukset:

  • Ei verovapaita voittoja
  • Live chatin aukioloajat

Bonus

100 % ensitalletusbonus aina 500 euroon asti

Maksutavat
Visa
Mastercard
Neteller
Skrill
Pelintarjoajat
Betsoft
Big Time Gaming
Pragmatic Play
Push Gaming
  • Kolikkopelit
  • Livekasino
  • Live-vedot
  • Bingo
  • Vedonlyönti

Perustiedot

Perustettu:  2021
Omistaja:  Altacore N.V.
Lisenssi:  Curacao
Lisenssinumero:  8048/JAZ2019-049
Puhelinnumero:  35725654149
Sähköposti: [email protected]
Min. talletus: 20€
Kotiutus: 2-5 pankkipäivää

Otathan huomioon käyttäessäsi Litecoinia

Aivan, kuten jokaisen kryptovaluutan kohdalla, niiden arvo suhteutettuna esimerkiksi Euroon saattaa heitellä jopa todella rajusti - esimerkiksi päivästä toiseen. Kasinopelaajan näkökulmasta se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä vaikkapa yhden Litecoinin tallettaminen saattaa tarjota ihan erilaista summaa kuin seuraavana päivänä.

Tämä on siis se todellisuus, jonka kanssa pelaajan tulee oppia elämään kryptovaluuttaa käyttäessään. Toki se mahdollistaa sen, että eiliset pelivoittosi voivat olla ne kotiutettuasi huomattavasti arvokkaampia seuraavana päivänä.

Meno on turvallista, vaikka EU-maat eivät tunnusta virtuaalivaluuttaa

Kun puhutaan yleisesti ottaen kryptovaluutoista, on niiden kanssa pelaaminen turvallista. Nettikasinoilla pelaaja pääsee nimittäin pitämään kiinni anonymiteetistaan maksutietojen osalta, sillä se on yksi Litecoinin kaltaisten kryptovaluuttojen tärkeimpiä ominaisuuksia. Valitettavasti EU- ja/tai ETA-maat eivät kuitenkaan tunnusta virtuaalivaluuttaa. Tämä johtuu puhtaasti Euroopan unionin rahanpesuun liittyvistä pykälistä. Sen ei kannata kuitenkaan harhauttaa sinua missään nimessä ajattelemaan, että digitaalisen valuutan käyttö olisi jotenkin laitonta tai turvatonta.

Litecoin - Yhteenveto

Litecoin on yksi perinteisimmistä kryptovaluutoista ja nämä virtuaaliset valuutat ovat tulleet kaikessa yksinkertaisuudessaan jäädäkseen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että ne tulevat yleistymään myös nettikasinoilla, joten on helppo ennustaa, että tulevaisuudessa kasinovaihtoehtoja on selkeästi enemmän; jokainen luonnollisesti toivoo, että myös EU- ja ETA-maista käsin operoivat nettikasinot pääsisivät lisäämään kryptovaluutat tarjontaansa.

Toistaiseksi kasinopelaajien käy siis tyytyminen käytännössä ottaen Curacao-lisenssin omaaviin nettikasinoihin, mitä tulee Litecoinin käyttämiseen. Tässä ei sinällään ole miltään muilta osin mitään pahaa, mutta ainoastaan verojen maksaminen omista pelivoitoista harmittaa.

Muita maksutapoja kasinoilla