16.5 Päivän Betsit: In Kappe Hämäläinen We Trust!

- Viimeksi päivitetty: 09.06.2020

Lechia – Lech Poznan

Puolan jalkapallon pääsarjan Ekstraklasan ”pudotuspelit”, jos näin voi ilmaista. Liigassa otettiin täksi kaudeksi käyttöön uusi sarjajärjestemä, joka 30. kierroksen jälkeen jakaa joukkueet kahteen kahdeksan joukkueen jatkosarjaan: ”mestaruuspudotuspeleihin” ja ”putoamissarjaan”. Näin ollen kahdeksan parasta jatkavat keskenään mestaruudesta ja europaikoista kamppailemista keskenään puolitetuin pistein vielä seitsemän kierroksen ajan.

Maan suurseuroihin kuuluva Kasper Hämäläisen edustama Lech jäi viime vuonna sarjassa toiseksi ja lähtee samalta sijalta kuromaan kärkijoukkue Legia Varsovan viiden pisteen etumatkaa pudotupeleihin. Se on parantanut peliään kauden huipennuksen lähestyessä ja alla on viiden ottelun voittoputki ennen tätä ottelua. Viimeisistä 11 ottelustaan se on hävinnyt vain yhden kaikki ottelut huomioiden.

Lechia puolestaan on tässä uudessa sarjassa sijalla seitsemän, mutta teoreettisesti silläkin on mahdollisuudet nousta vielä kolmanneksi ja sitä kautta Eurooppa Liigaan. Viimeisistä 11 ottelustaan se on voittanut neljästi ja kokenut kuusi kertaa tappion. Viiden ottelun kuntopiikki näyttää seitsemää pistettä.

Materiaalietu ja motivaatio tekevät Lech Poznanista melkein 50-pinnaisen suosikin vieraskentälläkin. Se kelpaa kohtalaisella kertoimella perjantain pelikokeiluihin.

Muista myös päivän vedonlyöntipohdinnat jääkiekon MM-kisoihin >>

Pitkävetovihjeet perjantai 16.5.2014

TurtleBet.comin päivän betsivihjeet

Paras tarjous:

Kohde:

Merkki:

Kerroin:

Kello:

Arvo:

Expekt

Lechia - Lech Poznan

2

2,05

21:30

*

Vihjeiden arvot:
*** Ehdoton pelikohde: tätä et voi missata!
** Ylikerroin, joka on syytä ottaa peleihin!
* Välttää kertoimen puolesta riskin, mutta panostaso on syytä pitää alhaisena.

Nettikasino -bonukset
Bonus
-
Kierrokset
-
Uusi tilivapaa pelisivusto vuosimallia 2020! Laita uusi nettikasino testiin jo tänään ja nauti yli 4,000 eri pelistä Frumzi Kasinolla!
Pelaa
Arvosana - 4/5 tähdet
Vuonna 2020 markkinoille saapui uusi Frumzi Kaisino. Pääset pelaamaan uudella pelisivustolla yli 4,000 eri peliä, joten tylsiä hetkiä sinulle ei varmasti tule!
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Rahansiirrot
Minimitalletus: 20
Kotiutuksen kesto: Trustlyn ansiosta kotiutuksissa kestää noin 15 minuuttia!
Bonus
100€
Kierrokset
200
Pääset testaamaan nyt SlotsHeaven casinoa helposti 200 ilmaisspinnillä ja 100% bonuksella, joka on saatavilla aina 100€ saakka!
Pelaa
Arvosana - 2/5 tähdet
Slottien taivas kokoaa yhteen järkälemäisen pelivalikoiman, sekä todella edukkaat bonukset ja ilmaiskierrokset.
Sopiiko suomalaisille?
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Nostoissa kestää Slotsheavenilla noin 2-9 pankkipäivää. Käsittelyaika per kotiutus on enintää 3 työpäivää.
Bonus
200€
Kierrokset
60
Ilmaiskierrokset ilman talletusta ovat varsin harvinaisia, mutta Maria Casino tykittää juuri näitä herkkuja tarjolle! Rekisteröi oma pelitili, ja saat pelattavaksi 10 kpl ilmaiskierroksia Book of Dead -kolikkopeliin! Talletuksella saat taasen 50 kpl ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
Pelaa
Arvosana - 4.5/5 tähdet
Maria Casino tarjoaa nyt näppärän ilmaisbonuksen! Aloita pelaaminen Book of Dead -kolikkopelin parissa 10 täysin talletusvapaalla ilmaiskierroksella! Tallettavilla asiakkaille napsuu vielä 100% bonus 200€ asti ja 50 kierrätysvapaata kierrosta! Tämä on kasinoviihdettä parhaimmillaan.
Sopiiko suomalaisille?
Sivut suomeksi
Asiakaspalvelu suomen kielellä
Lokalisoidut Suomi- kampanjat
Verovapaa casino
Rahansiirrot
Minimitalletus: 10 euroa
Kotiutuksen kesto: Maria Casino käsittelee kotiutuspyynnöt mahdollisimman pian ja rahojen siirtymisessä asiakkaan pankkitilille kestää 1-3 päivää kotiutusmenetelmästä riippuen. Miniminosto on 20 euroa.
Tilaa Turtlebet.com uutiskirje

Saat kasinobonukset ja kampanjat suoraan sähköpostiin!