22.08.2022

Suomessa ollaan suurten muutosten äärellä koskien tämänhetkistä arpajaislakia. Nykyinen rahapelejä sääntelevä arpajaislaki on vuodelta 2001, ja kuten arvata saattaa, maailma on muuttunut.

Rahapelit ovat siirtyneet perinteisiltä kasinoilta verkkoon, ja sen myötä peliala on muuttunut kahdessa vuosikymmenessä. Arpajaislain päivittäminen lienee siis tarpeen, mutta miten?

Vuonna 2020 hallitus esitti arpajaislain uudistusta. Uudistuksen keskiössä oli valtioneuvoston mukaan ”rahapelihaittojen torjunta, arpajaislain vastaiseen markkinointiin puuttuminen ja rahapelikysynnän ohjaaminen arpajaislailla säänneltyyn tarjontaan.”

Käsite ”rahapelihaittojen torjunta” yleisesti tarkoittaa rahapeleistä aiheutuvaa riskikäyttäytymistä ja sen seurauksia. Arpajaislain uudistuksen kautta otettiin vahva kanta keinoihin torjua näitä riskejä ja hyvänä käytännön esimerkkinä tunnistautuminen tuli   pakolliseksi kaikkiin Veikkaus Oy:n peleihin, myös fyysisiin peliautomaatteihin.

Kotimainen monopoliyhtiö onkin jo vapaaehtoisesti alkanut noudattaa vaatimuksia laajentaen tunnistautumisen hajasijoitettuihin rahapeliautomaatteihin. Vuoden 2023 aikana pakollinen tunnistautuminen koskee myös kuponkipelaamista ja viimeistään vuoden 2024 alussa jopa raaputusarpoja.

Arpajaislain vastaiseen markkinointiin puuttuminen ja rahapelikysynnän ohjaaminen arpajaislailla säänneltyyn tarjontaan viittaavat puolestaan uuteen käytäntöön, jossa poliisihallitus on jatkossa valtuutettu puuttumaan laittomaan mainontaan Suomessa ja pitämään niin sanottua mustaa listaa markkinointikieltoa rikkovista yhtiöistä. Kyseisen valvonnan ja seurausten kohteena ovat nimenomaan ulkomaiset nettikasinot. 

Vuoden 2022 alusta astui voimaan markkinointikielto, jonka mukaan vain Veikkaus saa suunnata markkinointia Manner-Suomen asukkaille. Vuoden 2023 alusta kaikkia mustalle listalle nostettuja yhtiöitä odottaa virallinen kieltolista, ja tällöin lankeavat ns. maksublokit.

Usein kysytyt kysymykset

Mitä arpajaislakiuudistus muuttaa pelaajan kannalta?Plus Icon
Voivatko suomalaiset edelleen hyödyntää nettikasinoiden bonuksia?Plus Icon
Ovatko maksublokit toimineet muissa maissa?Plus Icon

Arpajaislakiuudistuksen tavoite

Hallituksen mukaan arpajaislakiuudistuksen päätavoitteena on rahapelihaittojen vähentäminen. Vaadittu pakollinen tunnistautuminen mahdollistaa tehokkaasti pelirajoitusten ja -estojen käyttöönoton kaikessa Veikkaus Oy:n tarjoamassa rahapelaamisessa. Hallitus voi hyvällä omalla tunnolla osoittaa uudistuksen olevan tehokas.

Samassa laissa säädetään myös pelaaja- ja pelidatan käytöstä, jota kertyy tunnistautuneen pelaamisen myötä. Pakollisen tunnistautumisen tultua voimaan Veikkaus Oy:llä on velvollisuus käsitellä dataa siten, että ongelmapelaaminen tunnistetaan ja siihen puututaan riittävän ajoissa.

Veikkaus Oy on myös velvollinen luovuttamaan kyseistä dataa sosiaali- ja terveysministeriölle rahapelihaittojen arvioimiseksi ja seuraamiseksi. Myös tältä osin vaikuttaa, että hallituksella on puhtaat jauhot pussissa ja tavoitteena todella on pelaavan yksilön edun valvonta hillitsemällä yltiömäistä pelaamista ”isoveli valvoo” -ajatuksella.

Vaikka pakollinen tunnistautuminen varmasti vähentää tietyssä mittakaavassa rahapelihaittoja vaikuttaen johdonmukaiselta ja selvältä, on lakiuudistuksen toinen puoli hieman utuisempien pilvien takana. Miksi ulkomaisten kasinoiden markkinointiin oli syytä puuttua näin vakavalla kädellä? Elämme globaalissa maailmassa ja vielä keskellä Euroopan Unionin vapaata liikkuvuutta.

Voiko lakiuudistuksen perimmäinen syy olla Veikkaus monopoli aseman parantaminen? Suomalaiset pelaajat heittävät vuosittain jopa 300 miljoonaa euroa ulkomaisille nettikasinoille ja vedonlyöntiyhtiöille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhtä suuri summa rahaa valuu Suomen rajojen ulkopuolelle ja samalla pois joukolta tärkeää työtä tekeviltä liikunnan, tieteen, kulttuurin sekä sosiaali- ja terveysalan toimijoilta, jotka kaikki saavat tukia Veikkauksen tuotoista.

Veikkauksen liikevaihto on kokenut viime vuosien aikana pahoja takaiskuja. Ulkomaisten rahapeliyhtiöiden määrä on kasvanut huimasti ja se on tiukentanut kilpailua. Globaali pandemia aiheutti sen, että Veikkaus joutui terveydellisistä syistä sulkemaan ison tulon lähteen eli kolikkopeliautomaattinsa. Veikkauksen suunta oli vakaasti alaspäin ja hallitus ei voinut muuta kuin etsiä keinoja tämän valtionomisteisen yhtiön ylläpitämiseksi.

Hallitus lupasi Veikkauksen edunsaajille korvaavansa yhtiön vähentyneet rahapelituotot. Tämän seurauksena meillä on nyt kuuma puheenaihe eli rahapeliuudistus.

Miten uusi laki käytännössä toimii?

Arpajaislakiuudistus asettaa tiukat rajoitukset rahapelien markkinointiin. Tämä ei kuitenkaan koske Veikkausta, jolla on yksinoikeus tehdä markkinointitoimenpiteitään Manner-Suomessa.

Yksikään ulkomainen rahapelitoimija puolestaan ei ole oikeutettu minkäänlaiseen markkinointiin tämän maan rajojen sisäpuolella. Mikäli toimijat näin tekevät, poliisiviranomainen on valtuutettu puuttumaan asiaan, kieltämään markkinoinnin uhkasakkojen uhalla ja lisäämään kyseisen yrityksen mustalle listalle, joihin vuoden 2023 alusta kohdistuu maksublokki.

Pienen porsaanreiän on laki jättänyt ja se on Ahvenanmaan kokoinen. Ahvenanmaa ei kuulu Manner-Suomeen, joten markkinointikiellon lonkerotkaan eivät kierry kyseisen saaren ympärille. Se antaa ulkomaisille toimijoille varmasti ajattelun aihetta ja draivia luovaan tuotekehitykseen.

Arpajaislain uudistaminen ja ulkomaisten yritysten eriarvoinen asema Veikkaukseen verrattuna ei ole täysin yksiselitteinen paketti. Suomi on osa Euroopan Unionia, jolla on omat sääntönsä ja lakinsa. EU-lainsäädännön mukaan yhden yrityksen määräävän aseman väärinkäyttö EU:n sisämarkkinoilla ei ole soveliasta, jos se selkeästi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Rahapelialaa koskevaa lainsäädäntöä ei kuitenkaan ole EU:ssa yhdenmukaistettu, joten jäsenvaltioilla on oikeus järjestää rahapelaaminen maassaan haluamallaan tavalla – kunhan se noudattaa EU:n sisämarkkinoiden perusvapauksia. Tällä hetkellä näyttää, että EU-tuomioistuin hyväksyy toimenpiteet monopolin suojelemiseksi, koska se perustellaan kansanterveydellisillä syillä.

Mitä vaikutuksia lakiuudistuksella on pelaamiseen?

Maksublokkilistalle päätyvät ne pelisivustot, jotka rikkovat Suomen arpajaislain markkinointikieltoa eli suuntaavat mainontansa suomalaisille pelaajille. Mikäli kasino hyväksyy asiakkaat Suomesta ja sivusto on käännetty suomen kielelle, ei se riko kieltoa. Kieltotoimenpiteet kohdistuvat vain ja ainoastaan rahapelien markkinointiin.

Uuden arpajaislain mukaan blokit koskisivat vain maksuja, jotka tulevat suoraan suomalaisten pankkitileiltä. Suunnitelmissa olevat maksublokit estäisivät näin ollen pankkisiirrot ja korttitalletukset kotimaisilta pankkitileiltä ulkomaisten rahapeliyhtiöiden pankkitileille. Sen sijaan pelivoittojen siirtäminen pelaajien pankkitilille olisi edelleen mahdollista ja laillista.

Valitettavasti maksublokit vaikuttaisivat ikävästi myös maksunvälittäjien kautta tehtyihin tilisiirtoihin. Näin esimerkiksi Trustlyn ja Zimplerin kautta tehdyt rahansiirrot voitaisiin estää. Samoin tietysti suomalaisille pankkitileille liitetyt Visa- ja Mastercard-kortit blokattaisiin.

Koska suomalaiset käyttävät Trustlya ja muita vastaavia maksupalveluntarjoajia niin perinteisillä nettikasinoilla kuin myös pikakasinoilla, maksublokit olisivat tehokas keino estää suomalaisia pelaamasta näillä suosituilla kasinoilla – perustuuhan erityisesti pikakasinon toiminta välittömiin pankkisiirtoihin, jotka olisivat jatkossa maksublokkauksen kohteena.

Ulkomaisilla nettikasinoilla pelaaminen ei ole muuttumassa laittomaksi. Suomalaiset voivat edelleen jatkaa pelaamista ilman sanktioita. Maksublokkeja ei myöskään voi asettaa kaikkiin rahansiirtomenetelmiin. Nykyään on keinoja kiertää maksublokkeja täysin laillisesti ja odotettavissa on lisää menetelmiä, joiden avulla rahaa voidaan siirtää tavoilla, joihin uusi arpajaislaki ei yllä.

Nettilompakot Skrill ja Neteller ovat erinomaisia ja maksublokkien ulottumattomissa olevia rahansiirtomenetelmiä, jotka ovat tarjolla lähes kaikilla nettikasinoilla. Nettilompakoiden käyttö on lisäksi vaivatonta, turvallista ja nopeaa.

Paysafecard on rahapelimaailman johtava prepaid-kortti. Sitä tarjoavat lähes kaikki suomalaistenkin suosimat ulkomaiset nettikasinot ja se on ollut käytössä jo kauan. Hyviä puolia ovat sen turvallisuus, pienet kulut ja tietynlainen anonyymius.

Revolut voi olla monelle vielä melko vieras mutta tutustumisen arvoinen palvelu. Se on ulkomaalainen mobiilipankki, johon voit hankkia myös paljolti tavallista maksukorttia vastaavan Mastercard-kortin. Revolutilla on myös oma mobiilisovellus, joka helpottaa käyttöä.

Näiden lisäksi on kasinoita, ainakin Curacaon tai Viron lisenssin alla toimivia, joilla voi suorittaa rahansiirtoja kryptovaluuttojen avulla.

Hätä keinot keksii, ja vain mielikuvitus on rajana uusien säädösten kiertämisessä. Rahapelit Suomessa onnistuvat siis edelleen ulkomaisilla nettikasinoilla täysin vaivattomasti.

Turtlebet pitää sinut ajan tasalla mahdollisista muutoksista

Uudistettu arpajaislaki ja sen tuomat muutokset voivat hämmentää kokeneempaakin kasinopelaajaa, eikä mikään ihme. Tämän vuoksi me Turtlebetillä haluamme pitää huolen, että löydät sivuiltamme helposti kaiken tarvittavan tiedon uuteen arpajaislakiin liittyen.

Päivitämme sivuamme aina tarvittaessa, jotta pysyt tiukasti kärryillä mahdollisista arpajaislain uusista käänteistä. Kerromme selkokielellä, miten erilaiset arpajaislain lakikiemurat vaikuttavat nimenomaan sinun eli pelaajan näkökulmasta.

Löydät lisäksi kasinoarvosteluistamme aina ajankohtaista tietoa siitä, mitä maksuvaihtoehtoja kukin rahapeliyhtiö suomalaisille pelaajilleen tarjoaa. 

avatar

Mr. Turtle

Hei, olen Mr. Turtle, Turtlebet.com:in pääeditori ja kaikkitietävä velho. Nikin takaa löytyy ahkera kasinopelaaja, joka suosii pikakasinoita, sillä rekisteröitymisen ja KYC prosessin kanssa säätäminen on ajantuhlausta. Lempibonus: Cashback

Vertaa kasinoita

Vertaa

Nettikasino

Valitse

Bonus

Ilmaiskierrokset

Kierrätysvaatimus

Tuotevalikoima

Arvostelu

Maksutavat

Pelaa rekisteröitymättä

Kotiutus

Pelinvalmistajat

Lisenssi

Asiakaspalvelu